Kuulin maaliskuulla kanahaukan huutelevan Espoon Tapiolassa. Huhtikuussa haukka huusi jälleen, useampanakin aamuna. Se on selvä merkki reviirin valtauksesta ja pesänrakennuksesta. Päätin etsiä pesän.

Haukan metsä on pieni, reilun hehtaarin laikku kaupunkiasutuksen välissä. Se on kuitenkin luontolaadultaan erittäin hieno; jättiläismäisiä kuusia, mäntyjä, koivuja ja haapaakin. Alla pihlajaa, komea mustikanvarvusto ja kevään tullen valkovuokkoja. Liito-oravan papanoita löytyi kolohaavan alta kasakaupalla.

Metsässä risteilee polkuja, vanhoja juoksuhautoja ja se on paikoin kulunut. Kävelytiekin alueen halkaisee – tietysti, sillä ihmiset arvostavat lähivirkistyskäytössään juuri tällaisia metsiä. Eikä ihme. Kanahaukan villi kiljaisu ja liito-oravan papanat ikimetsässä tuovat tervehdyksen ajalta ennen biotaloutta, stressiä ja burnoutteja.

Etsin pesää metsän läpi muutamaan kertaan kävelleen ja tuskastuin. Eihän tällaisesta puskasta nyt voi olla pesää löytämättä! Lopulta siirryin pois metsän sisältä ja kiersin sitä aivan taloja hipoen. Silloin tärppäsi. Rakenteilla oleva pesä löytyi noin 10 metrin päästä talon pihanurmikosta, 6 metriä kävelytiestä ja 30 metriä puistonpenkistä, josta on suora näkyvyys pesälle! Ei ollut tullut mieleenkään, että haukka valitsisi lukuisista täydellisistä pesäpuista juuri laitimmaisen. Todellinen cityhaukka.

Useat aiemmin takametsissä eläneet lajit ovat viime aikoina asettuneet kaupunkeihin. Kun metsästyksen aiheuttama kuolleisuus tai suoranainen vaino loppuu, eläimet oppivat, että ihminen ei ole vaarallinen ja asettuvat lähelle ihmistä. Tottumisprosessi on melko nopea, usein muutamia sukupolvia kestävä. Petolinnun osalta syy ihmisen lähelle asettumiseen on selvä; ravinnon helppo saatavuus. Ihmisasutus kerää seuralaisiaan; rottia, kotihiiriä, puluja, variksia, naakkoja ja nyttemmin kanejakin.

Toukokuussa olen keräillyt pesän ympäristöstä aineistoa saalismääritykseen. City-kanahaukan ravintovalikoima on juuri sellainen kuin olettaa saattaakin. Tällä hetkellä pesämetsän mättäillä on syöty eniten kaneja. Perässä seuraavat varis, mustarastas, rusakko, naakka, harakka, sepelkyyhky, rotta, räkättirastas ja orava. Tämän ruokavalion perusteella metsästäjien saaliskateus kanahaukkaa kohtaan on enemmän kuin naurettavaa. Selvästi hyötylintu – jos vanhaa hölmöä jakoa siteeraa.

Mutta on tämä eläinten kaupunkilaistuminen hauska asia! Kuka tahansa saa vaikka tirkistellä city-haukkojen touhuja livenä. Ja kun liikkuu rauhallisesti, ne eivät häiriinny lainkaan. Maalla tällainen kesy otus on vieläkin liian usein ns. haulikkohollilla, ja siksi niin kanahaukka, jänikset kuin kyyhkytkin pakenevat välittömästi.

Kaupungissa kaikki on toisin. Rusakot pyörivät jaloissa, eivätkä linnutkaan pelkää. Kerran olin omasta mielestäni jo liian lähellä kanahaukkaa – vahingossa suoraan istumapuun alla. Naaras istui vahvalla oksalla yläpuolellani. Pakoon lähtemisen sijaan se kiljaisi koiraan paikalle. Ja sitten pariskunta laittoi uuden munan alulle… Pakko oli todeta, että en vaan kiinnosta niitä tippaakaan.

Kaupungeissa on paljon epämiellyttäviä asioita, mutta missä muualla voit kävelytien penkillä istuen katsella kanahaukkaparin touhuja? Eikä maalta tahdo enää löytää edes kunnollista kanahaukkametsää – muualta kuin suojelualueilta. Maailmankirjat ovat kai kääntyneet ylösalaisin, kun parhaat metsät haukkoineen ja liito-oravineen ovat kaupungeissa.

cityhaukkakanahaukkakaupunkimetsä