Osallistuin tänä kesänä ensi kertaa vieraslajitalkoisiin. Päivä oli toiveita herättävä, sillä herttoniemeläiset olivat sinnikkyydellään saaneet Saunalahden rantojen jättipalsamin jo tiukkaan nelsoniin.

Jättipalsami on tuotu Suomeen koristekasviksi. Kuva: Aura Tuominen

Jättipalsami ja muut vieraslajit olivat kesällä tapetilla useaan otteeseen. Torjuntatalkoiden lisäksi huomiota saivat muun muassa Tuusulan kiinalaiset lammikkomeduusat, ja juuri tänä aamuna luin uutisen harlekiinileppäpirkosta, jonka pelätään rantautuvan Suomeen ja runsastuvan kotoperäisten pirkkojen kustannuksella.

Lämpenevä ilmasto toivottaa monet uudet otukset tervetulleeksi leudontuvaan pohjolaan, mutta toisinaan lopputuloksena on konflikti. Uusien lajien aiheuttamat muutokset eliöyhteisössä voivat seurata toistaan kaatuvien dominopalikoiden tavoin. Kansainvälinen luonnonsuojeluliitto IUCN nostaakin vieraslajit yhdeksi merkittävimmistä uhista luonnon monimuotoisuudelle. Sukupuuttojen lisäksi levinneet lajit ovat aiheuttaneet suuria taloudellisia tappioita maa- ja metsätaloudessa.

Suomessa vieraslajeihin liittyviä ongelmia ja uhkia torjumaan on laadittu kansallinen vieraslajistrategia, joka tarjoaa jopa lajikohtaisia toimintaohjeita. Osa lajeista kuuluu myös tuoreen lain piiriin, mikä velvoittaa hävittämään omalta tontilta löytyvät esiintymät.

Vuonna 2015 ilmestyneessä kirjassaan Valloittavat lajit Seppo Turunen esittää kuitenkin väitteen, jonka mukaan vieraslajit päinvastoin runsastuttavat monimuotoisuutta. Mistä tällainen ristiriita syntyy?

Vieraslajeihin liittyvien ristiriitojen ymmärtämiseksi on tärkeää tuntea aiheeseen liittyvä termistö. Kun uutisissa puhutaan vieraslajeista, ei useimmitenkaan tarkoiteta kaikkia vieraslajeja, sillä niihin kuuluvat kaikki ihmistoiminnan mukana tarkoituksella tai vahingossa maahamme päätyneet lajit. Uutisiin täsmällisempi, joskin kömpelömpi, termi olisi haitallinen vieraslaji.

Haitallisen leiman vieraslaji voi saada monesta syystä. Se voi levitä räjähdysmäisesti ja syrjäyttää alkuperäisiä lajeja, toimia itse taudinaiheuttajana tai välittää niitä, aiheuttaa taloudellista tuhoa tai vaikka kaikkia näistä. Esimerkiksi koloradonkuoriainen on riesa ainoastaan perunaviljelmillä, kun taas jättiputket sekä valtaavat suuria maa-alueita että aiheuttavat voimakkaita iho-oireita.

Koloradonkuoriainen kulkeutuu Suomeen satunnaisesti ilmavirtojen mukana. Kuva: Andriuxphoto / Flickr (CC BY-SA 2.0)

Vieraslaji-käsitteestä täytyy muistaa erottaa tulokaslaji, joka siirtyy tänne luontaista leviämisreittiään. Viimeisimmän jääkauden jäljiltä suomalainen luonto on vielä nuori ja uusia lajeja on saapunut tasaiseen tahtiin. Vieraslajien tavoin myös tulokkaat jakavat mielipiteitä: jalohaikaran ensimmäistä pesintää juhlittiin, mutta idästä levittäytyvää villisikaa karsastetaan sen levittämän sikaruton vuoksi.

Vieraslaji ei siis yksiselitteisesti tarkoita ongelmia. Turunen antaa esimerkiksi puutarhasta karanneet kasvit, jotka voivat asettua osaksi kotoperäisten lajien joukkoa ja tarjota uuden ravintokasvin pölyttäjille ja muille hyönteisille. Valtaosa vieraslajeistamme onkin hänen mukaansa ennemmin eduksi kuin haitaksi, sillä monimuotoinen luonto on tuottava ja vakaa.

Lienee selvää, että vieraslaji yhtenä muiden joukossa lisää lajikirjoa. On kuitenkin lähes mahdotonta ennustaa, miten laji toimii uudessa elinympäristössään, mistä tulee “hyvä” ja mistä “paha”. Siksi myös Turusen optimismiin on syytä suhtautua varauksella.

Kaukasianjättiputkien kasvineste aiheuttaa lähilajien tavoin ihovaurioita. Kuva: John Shortland / Flickr (CC BY 2.0)

Suomen luonnonsuojeluliiton uuden vieraslajihankkeen asiantuntija Markus Seppälä painottaa, että lajeja siirtäessä täytyy aina noudattaa varovaisuusperiaatetta.

“Lajin leviäminen uudessa ympäristössä voi alkaa viiveellä. Saattaa mennä jopa viidestä viiteenkymmeneen vuotta ilman ongelmia, kun yhtäkkiä jokin uusi mutaatio tarjoaa lajille mahdollisuuden levitä”, hän kertoo.

Seppälän mukaan Suomessa voi tälläkin hetkellä olla useita sellaisia lajeja, jotka ilmaston lämmetessä muuttuvat luontoa rikastuttavista sitä köyhdyttäviksi.

Vieraslajihankkeen tavoitteena on tehdä ongelmasta ilmastonmuutoksen tavoin näkyvä. Torjuntatyötä helpottaa jo se, että vieraslajien riskit ja tyypillisimmät leviämisreitit tunnetaan yleisesti. YK:n vieraslajien torjuntasuunnitelma lähteekin liikkeelle siitä, että ennaltaehkäisy on sekä helpoin että kannattavin ratkaisu, joskin se vaatii kaikkien isojen tahojen yhteispeliä.

Harlekiinileppäpirkkoja on löytynyt Suomesta tänä vuonna jo useita. Kuva: Katja Schulz / Flickr (CC BY 2.0)

Kun vertaan mielessäni Herttoniemen jättipalsamitalkoita ja tulevaisuuden uhkakuvia, herään väkisinkin miettimään asian mittasuhteita. Onko pyristelystämme mitään hyötyä? Kuinka paljon vaivaa ja rahaa kannattaa upottaa projekteihin, kun ilmastonmuutos pelaakin jokerikorttinsa ja keikauttaa kaiken nurin?

Seppälä uskoo ihmisten aktiivisuuden voivan pelastaa pahimmalta.

“Mitä useampi tunnistaa haitallisen vieraan, sitä nopeammin tilanteeseen voidaan puuttua ja nollata tulevaisuuden hintalappu.”

Seppo Turunen nostaa kirjassaan osuvasti ihmisen kaikista haitallisimmaksi vieraslajiksi ja suurimmaksi monimuotoisuuden uhaksi. Vieraslajikysymyksen rinnalla onkin aiheellista pohtia, mitä voimme sille ongelmalle tehdä.

haitallinen vieraslajiilmastonmuutostalkoottulokaslajivieraslajivieraslajistrategia