Merkkipäivä tämäkin: me suomalaiset olemme kuluttaneet oman osuutemme maapallon luonnonvaroista tänään 5. huhtikuuta. Olemme siis pistäneet sileäksi 126 päivässä koko vuoden varastot. Loput 239 päivää pitäisi elää suu säkkiä myöten säästöliekillä.
Mutta ketä sellainen kiinnostaa?

Ihmisen pitää syödä, asua ja liikkua. Kaikkeen tähän kuluu energiaa, ja sitä kuluu nyt liikaa. Omilla kulutusvalinnoillaan voi vaikuttaa jo paljon. Tämä jo tiedetään: suosi kasvisruokaa, käytä julkisia kulkuneuvoja ja säästä energiaa asunnon lämmityksessä.

Onneksi myös lainsäädäntöä tiukennetaan. Euroopan unionissa laaditaan parhaillaan säädöksiä sille, että markkinoilla olevat kodinkoneet ja laitteet pitäisi olla korjattavissa. Nyt monet elektroniset laitteet on suunniteltu ja valmistettu kertakäyttöperiaatteella ihan luvan kanssa.

Kuluttajalla tulisi siis jatkossa olla oikeus ostaa tuote, jonka voi korjata!
No, sehän kuulostaa fiksulta – ja siltä, että näinhän asioiden olisi pitänyt aina olla!

Lyhytkestoinen elektroniikkatuote jos mikä on oikea irvikuva luonnovarojen tuhlauksesta.

Ylikulutuspäivänä luonnonvarojen kulutus ylittää laskennallisesti maapallon kyvyn tuottaa uusiutuvia luonnonvaroja ja käsitellä fossiilisista polttoaineista aiheutuvia hiilidioksidipäästöjä.

Jos kaikki porskuttaisivat kuten me suomalaiset, tarvittaisiin ihimiskunnan tarpeisiin 3,8 maapalloa. Maapallossa pitäisikin olla korvia vihlova varoitusääni, joka kertoisi vaarasta, ylikulutuksesta. Merkit siitä ovat kuitenkin äänettömiä. Lajeja ja luontotyyppejä katoaa hiljalleen, kun ihminen tarvitsee lisää tavaraa ja tavaralle lisää tilaa.

Jo olemassaoleva tavara ja tila pitäisi kuitenkin ottaa tehokkaampaan käyttöön. Pitkäikäiset, kierrätettävät ja vähäpäästöiset tuotteet sekä palvelut ovat siihen hyviä askelmerkkejä. Ketä kiinnostaa?

luonnonvaratMaapallosuomiylikulutuspäivä

Tunne luontosi

Suomen Luonto on ajankohtaisen luontotiedon aarreaitta!
Tilaamalla tuet Luonnonsuojeluliiton työtä.