Monilla kasveilla on ollut paljon kansanomaisia nimiä ennen kuin kirjakielemme vakiintui. Asia palasi mieleeni, kun tein tulevaan kesäkuun numeroomme juttua luonnonmarjoistamme ja niistä saaduista sadoista.

Ajatellaan nyt vaikkapa lakkaa. Minun suuhuni parhaiten taipuukin juuri sen itämurteisiin pohjautuva muoto lakka. Pohjoissuomalaisen mielestä se on varmasti hilla ja lounaismurteisiin kallellaan oleva voisi tokaista, että selvä suomuurainhan se on.
Lakka on joka tapauksessa siitä harvinainen marja, että sen murretaustaiset nimitykset ovat edelleen tasa-arvoisesti käytössä kirjakielessämme.

Tietysti heti alkoi kiinnostaa, millä nimillä muita marjojamme on kutsuttu. Varsinainen aarrekirja kasvinimien historiaan on Pentti Suhosen kokoama kirja Suomalaiset kasvinnimet (Suomalaisen eläin ja kasvitieteellisen seuran Vanamon kasvitieteellisiä julkaisuja osa 7. nro 1., 1936).

Suomalaiset kasvinnimet

Pentti Suhosen kirja Suomalaiset kasvinnimet on ilmestynyt 1936.

Kirjaa lukiessa on helppo nähdä, että marjat ovat olleet ihmisille varsin tärkeitä ja sen vuoksi niillä on ollut myös monenlaisia nimiä. Varsinainen alkumarja on täytynyt olla puolukka, sillä sen nimi johdettu puola-sanasta. Se taas on vanha suomalaisugrilainen sana ja tarkoittaa marjaa. Puolukkaa on sanottu myös buolaksi ja buolukaksi (esim. Vienankarjalassa) sekä punapuolaksi ja puolanmarjaksi (esim. Muhoksella).

Myös lakka on ollut ihmiselle tärkeä marja. Opuksesta selviää, että marjasta on sen eri kasvuvaiheissa käytetty erilaisia nimityksiä: raakile on ollut kartti (esim. Perhossa), aivan nuori hedelmä taas suppu (esim. Savitaipaleella). Puolikypsänä lakkaa on nimitetty röhkäksi (esim. Raumalla) ja aivan kypsää marjaa on sanottu kauniilla kuvaavilla sanoilla kuten valokki (esim. Töysässä), valakka, valakko ja valokas.

Variksenmarjasta taas olisi yhtä hyvin voinut tulla vaikkapa harakanmarja. Sen vanhoja nimiä kun ovat esimerkiksi harakanhaasikka, harakanmustikka ja harkanvarpaat (esim. Leppävirralla). Aika komea nimi marjalle olisi ollut myös kraaku (esim. Luvialla) tai varesraakku (esim. Iissä).

Moniin muihinkin marjojen nimiin liittyvät eläimet. Juolukkaa on sanottu hevosenmustikaksi (esim. Torniossa) ja sianpuolukkaa myös koiranpuolukaksi (esim. Tuusniemellä).

Isokarpalon vanha nimi taas kalskahtaa ihan kansainväliseltä; vai mitä sanoisitte, jos nyt mentäisiinkin keräämään garbaloita kuten Vienan Karjalassa aikoinaan.

MARJOJEN VANHOJA NIMITYKSIÄ:
Ahomansikka: maamansikka, malla, mantsimarja, savimansikka, mehtämansikka, mandsjingainen
Isokarpalo: carppi, garbalo, kalaparo, kalpara, karpla
Juolukka: juopukka, hevosenmustikka, huolukka, juovuke
Lakka: hilla, hillo, hillukka, höllö, maamaarain, muurain, muuro, nevamarja
Lillukka: elämänlanka, hillikka, hillukka, hillunkainen, hämmähillukka, kissanlillukka, liisanlillukka, lilluvatukka, limpukka, linnunmarja, tillikka, ämmänhillukka
Mesimarja: hepokkainen, hipokkainen, karvamansikka, kirpilä, latukka, luhdikka, luhurikka, maamaarain, maamuurain, mesimansikka, mesikka, mesikki
Mustikka: mussikka, musticka, mustikas
Pihlaja: pihijala, pihlapuu, pihlava, pirunpuu, pihlas, pihlav
Puolukka: buola, buolukka, puolain, punapuola, puolama, puolanen
Riekonmarja: sianmustikka, korpiomarja, tunturisianmarja
Sianpuolukka: jauhopuola, kivimarja, koiranpuolukka, kuoliainen, pahapuolukka, pirunpuolukka
Vadelma: faarain, hallain, malinaheinä, vaarain, karvamansikka, vaarama, vapukka, vavo, vuapukka
Variksenmarja: craacu, haasikka, harkanhaasikka, harakanraakku, harakanvarpaat, jäniksenjuksutin, karhunmarja, karhunmustikka, sianmarja, sianmustikka, varesraakku, veroniina

Lue lisää marjoista 2. kesäkuuta ilmestyvästä juhlanumerostamme.

kansanomaiset nimetluonnonmarjatmarjatmarjojen nimetvanhat nimet