Olisi pitänyt uskoa luontokuvaajaa.

Kirjoitin Suomen Luontoon 8/2016 jutun hirvestä, ja päähaastateltavana oli luontokuvaaja Heikki Willamo. Hän sanoi pariinkin kertaan juttua tehdessä, että hirvi syö kyllä kuusta, vaikka yleisesti väitetään ihan muuta. Ne hirvet, joiden kannoilla Willamo on talvisin kulkenut, ovat näet närppineet kuusenhavuja melkein joka päivä. Toki vähän, mutta kuitenkin.

Koska kirjalliset lähteet toistivat hirven yleensä karttavan kuusen syömistä, muotoilin asian juttuun varovasti: ”Talviravinto on ylläpitoravintoa, jota syödessään hirvi laihtuu. Lehtipuuvesaikkojen puutteessa turvautuu männyntaimiin. Kuusta käyttää harvoin.”

Kaksi viikkoa lehden ilmestymisen jälkeen Luonnonvarakeskuksen erikoistutkija Juho Matala kertoi kuitenkin Ylellä, että hirvet ovat joillakin alueilla oppineet kuusen makuun. Ironista kyllä, näin on käynyt ehkä siksi, että kuusta on istutettu paljon juuri hirven aiheuttamien taimikkotuhojen pelossa. ”Kehityssuunta on todennäköisesti se, että kun parasta ravintoresurssia on vähän, aletaan siirtyä toissijaisiin syötäviin”, Matala sanoo.

Matala siis vahvistaa Willamon havainnon. Edelleen pitää kuitenkin paikkaansa, että hirvi syö kuusta ”harvoin”. Tutkimustulos, jonka Suomen Luonto referoi 60 vuotta sitten numerossa 4/1956, on tuskin muuttunut miksikään:

”Hirven talvisen ruokalistan suosituimmuusjärjestys osoittautui seuraavaksi: paju, haapa, mänty, pihlaja, kataja ja koivu sekä puolukan ja mustikan varvut. Selvisi myös, että siellä, missä hirvellä on runsaasti lehtipuuvesaikkoja ja pajupensaita käytettävissään kuten Itä- ja Pohjois-Suomessa, eläimen männylle aiheuttamat tuhot ovat vähäisiä.”

Hirvi näyttää vain yrittävän sopeutua metsien muutokseen. Paremman puutteessa se syö vähemmän mieluisaa ravintoa, jota on hankala hyödyntää.

heikki willamohirvikuusiravinto