Metsien massiiviset lisähakkuut herättävät huolta. Hallitus ja metsäsektori ovat kuitenkin optimistisia, ja ympäristöministeriä myöten vakuutetaan, ettei hakkuilla heikennetä luonnon tilaa. Ratkaisu on se, että luonnon monimuotoisuus otetaan entistä paremmin huomioon.

Tulee nuoruus mieleen. 1990-luvulla kuunneltiin aivan samaa laulua. Tuolloin alkoi ilmestyä metsätalouden ympäristöoppaita ja uusia metsänhoitosuosituksia, esiteltiin ”pehmeämpiä” menetelmiä. Jo tuolloin luonto otettiin entistä paremmin huomioon. Se tapahtui puhumalla jättöpuista, lahopuista, puronvarsista ja rantametsistä, riistasta ja haukanpesistä.

Asuimme alle 50 kilometrin päässä nykyisestä kodistamme ja kuljimme ympäröivissä metsissä sekä Pohjois-Karjalassa että Kainuussa. Kohteet olivat lähinnä valtion maita. Puheiden ja metsätalouskäytäntöjen välillä vallitsi räikeä ristiriita. Metsäluonnon tilanne oli lohduton, ja ilman kansalaisjärjestöjen painostuksella syntynyttä vanhojen metsien suojeluohjelmaa se olisi ollut vielä lohduttomampi. Suojelematta jääneitä metsiä hakattiin, räävittiin ja möyrittiin kovaotteisella tavalla.

Viitisentoista vuotta asuimme muualla, ja nyt olemme palanneet samoihin maisemiin. Mikä on muuttunut?

Vanhoja metsiä on entistä vähemmän. Pohjoisen Suomen yli satavuotiaiden metsien väheneminen on jatkunut jo pitkään, ja myös Kainuussa suojelun ulkopuolelle jääneiden vanhojen metsien määrä on viime vuosina aina vain huvennut. Talousmetsät ovat valtaosin tasaikäistä männyntaimikkoa – mikä ei missään nimessä ole monimuotoista luontoa ylläpitävä ympäristö.

Hakkuuaukot voivat olla kooltaan kymmeniä hehtaareja; esimerkiksi Kuhmon Vepsässä tehtiin noin 70 hehtaarin laajuinen avohakkuu. Jättöpuiden määrä on pikemminkin vähentynyt kuin lisääntynyt. Tutkimusten mukaan lahopuun määrä onkin pohjoisen Suomen talousmetsissä edelleen huvennut.

Siis kuten ennenkin, kauniit puheet ja käytännön toimet ovat kaksi eri asiaa.

Kaiken lisäksi talousmetsien käsittelyyn on tullut yksi merkittävä muutos. Metsien ”kierto” – kuten asia ilmaistaan – on lyhentynyt, niin että jo 60-vuotias metsä on ”päätehakkuuiässä”. Toisin sanoen nuoria, keskenkasvuisia metsiä pistetään sileäksi.

Monimuotoisuuden kannalta tämä on lopullinen kuolinisku. Luonnossa on pula nimenomaan vanhoista metsistä, järeistä puista, järeästä lahopuusta. Avohakatusta metsästä kasvaa tasaikäinen pöpelikkö. Se avohakataan jo keskenkasvuisena, joten järeitä puita ei ehdi tulla. Se, että hakkuuaukolle jätetään muutamia yksittäisiä riukuja, ei auta yhtään mitään.

Metsänhoidon ilosanoma jää yhtä laihaksi kuin ennenkin. Vaikka ”syväaurauksia ei enää tehdä”, en jaksa nöyrästi kiitellä katsellessani raskaiden metsäkoneiden möyrimiä ajouria ja ”mätästysten” tai ”äestysten” tuottamia monttuja ja rouhimisia. Tai riemuita siitä, että ”puronvarsimetsät säästetään” – tuskin edes muistan, koska viimeksi olisin nähnyt talousmetsässä puron; talousmetsien purot on jo aikoja sitten vedetty kaivinkoneilla ojiksi.

1990-luvulta alkaneesta metsänhoidon ympäristöherätyksestä huolimatta meillä Suomessa on nyt 814 uhanalaista metsälajia, joista yli kolmasosa vanhan metsän lajeja. Lisäksi uhanalaisuuden kynnyksellä on vielä 776 lajia lisää.

Ja mikä on ehkä kaikkein huomionarvoisinta. Uhanalaistumiskehityksessä ei ole enää kyse joistakin aarniometsien salaperäisistä erikoisuuksista, vaan uhanalaisten listalle ovat joutuneet vielä joitakin aikoja sitten yleiset metsälajit, kuten vaikkapa hömötiainen, töyhtötiainen ja helmipöllö. Metsien surkeasta pöpelikkövaltaisuudesta kertoo sekin, että hiiri-, mehiläis- ja kanahaukoilla on vaikeuksia löytää kunnon pesimämetsiä ja pesäpuita, kuten tutkija Heidi Björklundin väitöskirjasta selviää.

Suomen metsien peruslajiston taantuminen on kiistaton tosiasia, jota ympäristöohjeiden hymistelyt ja ministerien vakuuttelut eivät muuksi muuta. Sitä eivät muuksi muuta myöskään harhaanjohtavat todistelut avohakkuualoista arvokkaana ja monimuotoisena ympäristönä. Horsma, vadelma tai korvasieni eivät ole lajeja, joiden tilanteesta tarvitsisi olla huolissaan.

Vuoden takainen Metsähallituksen hakkuu Kuhmon Lauvuskylässä: melkein koko kolopuu on säästetty…

Laajempi näkymä edellisestä paikasta.

Hallituksen ajamat massiiviset lisähakkuut vaikeuttavat myös ilmastosopimuksen tavoitteiden saavuttamista. Hakkuiden aiheuttamat päästöt mitätöivät muiden sektorien aikaansaamat vähennykset, niin että Suomen kasvihuonekaasujen päästöt tulevat merkittävästi kasvamaan, eivät suinkaan vähenemään.

Tähänkin on kuulemma ratkaisu. Metsien hupeneminen kompensoidaan puun kasvua nopeuttavilla toimilla, kuten metsälannoituksilla ja maanmuokauksilla sekä jalostamalla nopeakasvuisempia puita.

Ratkaisun keksijöitä ei huoleta, että lannoituksilla ja maanmuokkauksilla saastutetaan vesistöjä ja aiheutetaan lisäpäästöjä. Tai että nopeasti kasvanut höttöpuu ja tasaikäiset taimikot kärsivät laajoista tuhoista, kun tykkytalvet tai tuholaiset iskevät, kuten on jo nähty.

Mutta ainahan ministerit ja metsätalousväki keksivät ”ratkaisuja”, joiden myötä luontoa yhä pahemmin ulosmitataan. Näille ihmisille avohakkuisiin ja mahdollisimman lyhyeen kiertoon perustuva metsätalous on ainoa oikea malli, jonka paremmuutta mitkään tutkimukset eivät horjuta. Siitä kiinni pitäminen on tärkeämpää kuin luonnon monimuotoisuuden säilyminen tai ilmastonmuutoksen torjunta.

Kansalaisaloite, jonka myötä avohakkuut halutaan kieltää valtion mailla, on saanut jo vaadittavat 50 000 nimeä ja enemmänkin. Nimiä kerätään edelleen, ja mitä enemmän allekirjoituksia, sen painavampi on viesti. Kirjoittakaa! Ahdinkoon ajettu metsäluonto tarvitsee todellisia suunnanmuutoksia.

Tässä tiivistelmä WWF:n metsäasiantuntija Panu Kuntun Studia Generalia -luennosta Itä-Suomen yliopistossa vuonna 2016: ”Metsäluonto biotalouden puristuksessa” sekä Suomen Luonnonsuojeluliiton suojeluasiantuntija Paloma Hannosen kirjoitus ”Lyhyt oppimäärä metsien monimuotoisuuden tilanteesta ja lisääntyvistä hakkuista”.

 

Yhä edelleen Metsähallitus harrastaa vimmaisaa lehtipuiden perkuuta männyntaimikoilta.

 

 

avohakkuutkansalaisaloitelahopuutmetsien suojelumetsähallitusmetsälajitmetsäluontometsänhoitometsätaloustalousmetsäuhanalaisuusvanhat metsät