Vapunpäivänä pääsin vihdoin Oriveden Punkaniemen metsään, jonne yritin jo talvella mutta keliolot estivät käynnin silloin. Polveilevan metsätien varrella näkee alkuun laajoja hakkuita, joilta Punkaniemi on säästynyt.

Metsäyhtiö UMP lykkäsi viime talvena Punkaniemen hakkuita, kun mökkiläiset ja suuret sekä pienet luontojärjestöt vetosivat metsän puolesta.

Käyntiämme odottaa siten metsä eikä hakkuuaukkojen tanner.

Oriveden Punkaniemi 1.5.2016. Kuva Antti Halkka

Puukiipijät, hömötiaiset ja kuusitiaiset tervehtivät tulijoita. Näen, miten lapset löytävät oikean metsän, kun sellaiseen pääsevät. Tytöt juoksentelevat maapuilla, pojat löytävät kuusien suojaaman kallion, jolle jäävät pitkäksi aikaa istumaan.

Maapuut, louhikot ja suuret kuuset tulevat osaksi lastenkin maailmaa kuten Suomessa on ollut tuhansia vuosia. Metsä alkaa näyttää aikuisellekin entistä kiehtovammilta.

Tällainen metsä on niin monipuolinen, että se tarjoaa jokaiselle oman paikkansa.

Punkanieni, Orivesi. Kuva Antti Halkka.

Mietin, että Suomessa on ollut ihmisiä reilun 300 sukupolven ajan, ja tästä vain muutama viimeisin sukupolvi on luonnon kanssa vähän eksyksissä. Edelliset 295 sukupolvea saivat leikkiä ja kulkea valtaosin rikkumattomissa metsissä. Kun silloin meni metsään, se vain syveni ympärillä mitä pitemmälle kulki.

Punkaniemen rehevyydestä ja lehtomaisuudesta kielivät siellä täällä pilkistävät sinivuokot. Erämaalammelta nousee telkkä siivet viuhuen. Uhanalaisia lajeja on paljon, sillä vanhassa metsässä ja sen kosteusolojen ja pintojen vaitelussa on esimerkiksi monelle sammalelle ja jäkälälle sija. Kunnon metsä tarjoaa myös lajeille omat paikat elää.

Sinivuokko Punkaniemessä vapunoäivänä 2016. Kuva Antti Halkka

Kirkas Pukalajärvi pilkahtaa näkyviin. Ympäristön muodoista pystyy aavistamaan, että järvi on syvä. Sen pohjoispuolella on Metsähallituksen virkistysmetsä, josta osia on suojelltu ja jonka kanssa Punkaniemikin nyt muostaa lajistolle sopivan saariston.

Viime syksyn leimikkonauhat pilkottavat punaisina ja ovat ainoa muistutus siitä, ettei metsä ole itsestään selvästi tässä. Se odottaa ratkaisua kohtalostaan. Hakkuut pilaisivat koko metsän, vaikka aivan kaikkea ei hakattaisikaan.

Muutaman kilometrin päässä pysähdymme UPM:n parin vuoden takaisilla hakkuilla. Metsästä on viety kannotkin odottamaan kuljetusta polttolaitokselle.

Punkaniemen lähistön hakkuita. Kuva Antti Halkka

Hakkuu Orvivedellä Punkaniemen lähellä 1.5.2016. Kuva Antti Halkka

Punkaniemen lähistön hakkuita, kantokasa.. Kuva Antti Halkka.

 

Kontrasti on iso ja ajatus välitön: tarpeeksi, täältä on viety tarpeeksi, ja jotain pitää UPM:n säästääkin.

Helppo on yhtyä  jo vuosia sitten tehtyyn vetoomukseen metsän suojelusta. Yli 120-vuotiaan kuusikon, mylläämättömät kosteikot ja metsän rauhan kokeneelle mikään ei ole selvempää. UPM:lle on toimitettu hyvä esitys suojelun rajaukseksi, vain päätös puuttuu.

 

metsäPunkaniemiUPM