Talvi tuli lopulta eteläänkin. Pakkasen paukkuessa merenlahdet ovat jäätyneet, ja myös saariston suojaamat rannikkoalueet alkavat pikku hiljaa saada hyisen peitteen. Hangossa katselin kuinka meri alkoi tyynessä ja kylmässä säässä jäätyä rannasta käsin. Avoveden raja siirtyi kovilla pakkasilla hetkessä uloimpien luotojen tuntumaan.

Hangossa on melko tiheä merenrantaelämään sopeutunut saukkokanta. Kun lumi on maassa niiden jälkiä näkee tuon tuosta, mutta jäljen jättäjän tarkkailu on vaikeaa. Välillä näkee ehkä saukon pään vilahtavan jossain vesikiven pielessä tai luodon sivulla, mutta otus sukeltaa yleensä saman tien, eikä sen uudelleen äkkääminen ole helppoa.

Jäällä liikkuessaan saukko liukuu välillä mahallaan. Kuva: Heikki Vasamies

 
Miten ne mahtavat pärjätä kun rannat jäätyvät? Lähtevätkö ne vaeltelemaan jään reunalle kauas merelle, jossa ne saattaisivat olla potentiaalisia saalistuskohteita esimerkiksi luodoilla ja merimerkeillä päivystäville merikotkille?

Merialueen saukkojen elämästä ennen kannan 1970-luvun romahdusta ei tiedetä juuri mitään. Nyt saukot ovat palanneet saaristoonkin, mutta tietämys niiden elämästä ei juurikaan ole karttunut.

Saukkoja sisämaassa tutkinut Risto Sulkava tuntee tutkimuskohteensa: ”Saukot pyrkivät aina veteen, eli joko on mentävä jäänreunan perässä tai etsittävä muita keinoja. Varmaan molempia tapahtuu ainakin näin jäätymisen alussa kun avovesi ei ole valtavan kaukana.”

Myöhemmin jäähän aina syntyy saukoille sopivia väyliä veteen. Iso jäälakeus synnyttää isoja railoja, jotka liikkuvat. Syntyy jäätelejä, joiden koloista pääsee veteen.

Merenjäälle syntyy isoja liikkuvia railoja. Kuva: Seppo Keränen

 
”Isoilla järvilläkin saukot näitä hyödyntävät. Vuoroin nouseva ja laskeva vedenpinta nostaa myös jäitä kivien ja luotojen päälle ja veden laskiessa syntyy aukkoja veteen. Rantaruovikoissa taas kertyvä paksu lumi ja vedenpinnan korkeusvaihtelu synnyttävät helpon reitin matalaan veteen. Kaikkia näitä saukot käyttävät”, toteaa Sulkava.

Saukkojen elämässä parhaat ruoka-apajat, kuten avoimena pysyvät jokisuut ja virtapaikat on varattu naaraille ja niiden poikasille. Urokset joutuvat vaeltelemaan enemmän ja hakemaan ravintoa vähän haastavammista kohteista. Kesäaikaan saukkoja on nähty jopa ulkoluodoilla, ja ne seurannevat myös merijään railoja kauaskin rannasta.

Saalistamaan pääsy siis onnistuu vaikka jääpeite näyttäisi äkkipäätä yhtenäiseltä.
”Saukot oppivat nopeasti parhaat paikat, joissa veteen pääsee, ja siirtävät tietoa sukupolvelta toiselle – ainakin Hangon kaltaisilla alueilla, joilla saukkoja on jo jonkin aikaa ollut. Pennut oppivat emoltaan kuinka kotiympäristössä pärjätään.”

Merikotkan pesimäajan ravintoaineistoista ei ole löytynyt saukonluita. Saukolla on kuitenkin monta isoja petolintuja vastaan suunnattua käyttäytymispiirrettä. Tälllainen on esimerkiksi tarve hakea ylhäältäpäin suojainen kuusenalus tai silta ulostemerkintäpaikaksi.

”Pidän aika selvänä, että merikotka joskus iskee saukkoon ja saalista saa. Avointa jäälakeutta ylittäessään saukko ei voine mitenkään paeta kotkia. Notkeahan se on, ja voi varmasti purra pahastikin kotkaa jalkoihin. Kenties kotka oppii välttämään saukkoon iskemistä. Mutta näyttöä saalistuksesta ei siis minun tiedossa ole”, toteaa Sulkava.

Hankojäätyminenmerimerikotkasaukko