Olin todella innoissani, kun mediassa alettiin pöhistä hyönteissyönnistä. Paahdettuja sirkkoja ryhdyttiin myymään koristeina niiden elintarvikekäytön sallivan lain puutteessa ja ajattelin, että tässä ollaan löytämässä vastaus johonkin isoon kysymykseen. Kun sirkkaleipä saapui ensimmäisiin kauppoihin, Helsingissä asuva siskoni toi sitä Keski-Suomeen juhlallisesti maisteltavaksi.

Ötökkäbuumi on ehtinyt jo reseptikirjaksi asti, vaikka harvalla kotikokilla on vielä hyönteisiä ulottuvillaan. Topi Kaireniuksen Hyönteiskokki-kirjan alussa monipuolinen raaka-aine ylistetään maasta taivaaseen, eikä suotta. Eläinproteiiniin verrattuna niiden kasvatuksessa tarvitaan vain vähän vettä ja rehua (joskin kirjassa on paha pilkkuvirhe: 1 kg rehua tuottaa noin 0,9 kg ruokahyönteisiä, eikä 9 kg) ja niiden tuotanto on helpompaa.

Yhä edelleen yleinen mielipide tuntuu olevan, että tämä ratkaisee kaikki ongelmat, etunenässä ilmaston lämpenemisen. Törmään kuitenkin aina vain useammin väittämiin, joiden mukaan ilo on ennenaikainen. Hyvin perusteltuihin sellaisiin.

Kotisirkka on tällä hetkellä eniten käytetty elintarvikehyönteinen. Kuva: Brian Gratwicke / Flickr (CC BY 2.0)

Näistä kysymyksistä minua mietityttää eniten tuotannon eettisyys. Anni Kytömäen kolumni Suomen Luonnossa 6/18 avaa ongelman juuria hyvin, ja tunnistan tekstistä itseni. En osaa ajatella hyönteisiä kokevina otuksina, vielä vähemmän osaan sanoa, ehtivätkö ne kärsiä lopettaessa.

Karenius kirjoittaa, että pakastaessa hyönteiset vaipuvat ensin horrokseen, ja siksi se on kivuton ja eettinen lopetustapa. Luonnonvarakeskuksen erityisasiantuntija Susanne Heiska arvelee, että se on myös Suomessa yleisimmin käytetty keino. Joitain tutkimuksia hyönteisten kivusta on jo, mutta päänvaivaa aiheuttaa kivun kokemisen käsite, joka ei ole sama asia kuin vahingoittamiseen reagoiminen.

Uutta tutkimustietoa tarjoamaan on juuri avattu Luonnonvarakeskuksen hyönteislaboratorio Jokioisilla, jossa hyönteisten hyvinvointia tutkitaan kasvun kautta. Erikoistutkija Miika Tapio huomauttaa, että hyvinvoinva hyönteinen kasvaa hyvin, joten kasvatusolosuhteista huolehtiminen on myös tuottajalle kannattavaa.

“Laboratorion suunnitelmissa on jatkossa muun muassa maistuvuuskokeita, jotka tähtäävät ymmärtämään, mistä hyönteiset pitävät”, hän jatkaa.

Jauhopukin toukka tunnetaan yleisemmin jauhomatona. Kuva: Magnus Hagdorn / Flickr (CC BY-SA 2.0)

Kävin kesällä Savonlinnan luontoelokuvafestivaaleilla katsomassa Andreas Johnsenin ohjaaman elokuvan BUGS. Siinä matkustetaan maailmalla hyönteismakujen perässä ja huomataan, ettei länsimainen ötökkävillitys todennäköisesti ole ratkaisemassa globaaleja ruoantuotannon kestävyyden ongelmia.

BUGS alleviivaa, että hyönteisproteiini on vain pinnan siloittelua ruokahävikin ja ravinnon epätasaisen saatavuuden rinnalla. Tämän päivän maatalouden jalanjäljissä tuotanto keskittynee muutamiin lajeihin ja suuriin yksiköihin. Ilmastonäkökulmakin on hiukan kyseenalainen niin kauan kuin hyönteisiä käytetään vain proteiinilisänä muutenkin proteiinin kyllästämässä ruokavaliossamme. Pidän kuitenkin hyvin todennäköisenä, että hyönteisten käyttö tulee totuttautumisvaiheen jälkeen muuttamaan suuresti muotoaan, toivottavasti ilmastoystävällisempään suuntaan.

Elokuvassa afrikkalaisen kylän lapsityöläiset sokeutuvat kerätessään kulkusirkkoja valopyydyksistä. Kun kysyntä kasvaa, suuret yritykset haluavat kääriä rahat ja vievät hyönteisten teollisen tuotannon myös halpamaihin.

Suomessa suomalainen tuote on hyvin brändätty, joten täällä juuri kotimainen ötökkä tekee varmasti kauppansa. Fazerkin lupaa sirkkaleivän nettisivuilla tavoittelevansa sataprosenttista suomalaisuutta, kunhan hyönteisten kotimainen tuotanto kasvaa.

Brändäys on kuitenkin onnistunut niin hyvin, että suomalaisesta on varaa pyytää paljon enemmän kuin vaikkapa etelä-eurooppalaisesta tuotteesta. Suomalaisesta ötökästä tulee tuottajalle kannattava bisnes, mutta samalla myös halvalla kaukaa raahatut alkavat tehdä kauppansa.

Ruokahyönteisten kasvattaminen Suomessa ei ole pelkästään ongelmatonta. Hyönteiset tuntuvat aina löytävän reitin sisään rakennuksiin, joten on todennäköistä, että ne löytävät myös ulos. Voiko ruoasta tulla vieraslaji?

Mustasotilaskärpänen ei selviä talven yli Suomen luonnossa. Kuva: Brian Gratwicke / Flickr (CC BY 2.0)

BUGS-elokuvan jälkeisessä keskustelutilaisuudessa kysyin asiaa hyönteismaatalouden palveluyritys Finsectin Lauri Jyllilältä. Hän vakuutti kasvattajien tuntevan riskit ja huolehtivan tilojen suunnittelusta ja käsittelyn tarkkuudesta. Myös Susanne Heiska vakuuttaa, että näkökulma on otettu huomioon. Kasvatukseen on valittu lajeja, joilla riski on hyvin pieni.

“Kotisirkka on laji, jota tavataan Suomessa esimerkiksi kasvihuoneista. Jauhopukki taas on luonnonvarainen. Niille löytyy luontaiset tuholaiset, jotka kontrolloivat runsastumista karkaamistilanteessa”, Heiska kertoo suomalaisessa ruokatuotannossa käytettävistä hyönteisistä. “Mustasotilaskärpänen sen sijaan on trooppinen laji, eikä se voi lisääntyä tai runsastua Suomen olosuhteissa”, hän jatkaa.

Hyönteissyönti on potentiaalisesti kaikkea sitä, mistä se saa hehkutusta. Ratkaisu on ollut tarjolla jo ennen ongelmien syntyä, odottamassa, että uteliaisuus voittaa länsimaisen ötökkäkammon. Alkuinnostuksen huumassa täytyy kuitenkin muistaa laittaa jäitä hattuun ja odottaa, että lainsäädäntö ehtii perässä. Pahimmillaan hyönteisistä tulee vain yksi kestämätön raaka-aine muiden joukkoon.

etiikkahyönteissyöntikestävyysriskitruoantuotantovieraslajit