Mitä kauemmin olen saanut asua saaristossa, sitä vahvemmin olen viehtynyt sen leutoon syksyyn. Syksyinen saaristo tarjoaa retkeilijälle paljon sellaista, mistä jää kesällä paitsi.

Saaristossa suurimmat matkailijavirrat keskittyvät kesään. Silloin väylillä soljuu valkopurjeiden loputon virta. Luonnon rauhan rikkoo moottoriveneiden pärinä. Saaristo hiljenee, kun koulut alkavat. Silloin saarten sokkeloita kajakilla kolutessa tuntee olevansa keskellä viimeistä ja todellista etelä-suomalaista erämaata.

Kun linnunpoikaset ovat lähteneet pesistään ja maihinnousurajoitukset päättyneet, avautuu retkeilijälle monta uutta kohdetta. Lintuluotojen kukkaloisto on alkusyksystä häkellyttävä. Meren lämpö saa monet kasvit kukkimaan pitkälle loka-marraskuulle, ensimmäisiin yöpakkasiin saakka.

Syys-lokakuun vaihteessa saaristoon saapuu ruska. Pihlajat ja juolukat koreilevat punaisina, koivunlehdissä on ripaus kultaa, saarnien lehdissä hohtaa hitunen kesän auringosta. Saarten suopainanteista löytyy punaposkisisia karpaloita, mättäiltä juolukoita ja metsiköistä sienisaalista. Myös pihlajat ja villiruusut tarjoavat antejaan kerääjälle.

Ilma on raikasta, mutta meri huokuu vielä lämpöä pitkälle syyskuun lopulle, eikä sen syliin pulahtamista pysty vastustamaan. Kesän sinilevälautat ovat enää ikävänä muistona. Vesi on niin kirkasta, että pohjalta erottaa virtausten tahdissa tanssivat rakkohaurut ja niiden seassa puikkelehtivat selkärangattomat.

Ulkoluodoilla retkeily on aina elämys. Silokallioilla tepsuttelusta ja avarasta maisemasta ei saa kyllikseen. Jokainen hetki on hengitettävä sisään; talteen sydämen sopukoihin. Telttaan ei malta kömpiä, vaikka rantakiviä syleilevien laineiden laulu tuudittaisi mieltä unten maille ja päivän rasitukset tuntuisivat lihaksissa.

Vain syksyllä saariston yön ja päivän pituudet ovat sopivassa tasapainossa. Silloin pääsee näkemään vuorokauden herkimmät hetket yöunista tinkimättä; sekä auringonlaskut että -nousut. Taivaalle syttyy lamppu toisensa jälkeen, kunnes miljoonat tähdet tukkivat pään yllä ja muodostavat linnunradan. Ainoat äänet, jotka yön hiljaisuuden särkevät, ovat taivaan poikki matkustavan rastasparven sirahtelut ja kaskaiden laiska siritys.

Kun taivaalla loistavat ikiaikaiset tähdet sammuvat yksi toisensa jälkeen antaen taas tietä aamun valolle, on aika nousta. Kun maisema on yön jäljistä usvan peitossa, tunnelma on maaginen. Viimein maapallon laidan takaa kurkistava tulipallo tarttuu kiinni puiden lehtiin, ja saa taas ruskan värit hehkumaan lämpimiä sävyjä syksyisen aamun kirpeyteen. Syksyn taikaa, jonka vain syksyllä saaristossa liikkuva saa kokea.

melontaretkeilySaaristosyksy