Tämä on Suomen juhlavuoden viimeinen eli sadas "100 päivää luonnossa" blogi.

Joulupukin poro on puoliksi kesytetty tunturipeura. Kesyyntyminen periytyy jo keskiajan lopulta.

Kiiruna menestyy kaikkein karuimmissa ja kylmimmissä olosuhteissa yli pohjoisen kaamoksen.

Varanginvuonolla, Ruijassa kohtaavat puuton tundra ja ääretön meri, Pohjoinen Jäämeri.

Jotenkin kaikki kohtaamiset lapinpöllön kanssa ovat kovin mieleenpainuvia, tunnelmallisia. Pöllön äänetön lento, tuijottavien silmien päättäväisyys, iso pyöreä pää ja koristeelliset naamakuviot luonnehtivat mitä aidointa metsien lintua – aika harvalukuista.

Taviokuurna, eksoottinen Lapin lintu, on vaelluksillaan arvaamaton.

Tiaiset ovat metsän lintuja. Ne asuvat Suomen saloilla, monet myös pihapiireissä ja puistoissa.

Käpytikka on yleisin tikkamme. Sen parasta talvista elinympäristöä ovat mäntykankaat ja havupuuvaltaiset metsät.

Tähän harakkaan törmäsin pari vuotta sitten myöhäissyksyllä Sipoossa. Lintu lensi edestäni kylätien yli ja pyrähti pihaniitylle.

Muiden Suomessa talvehtivien lintujen tapaan peltopyykin on nyt valmistautumassa talveen.

Ennen suuretkin pulmusparvet välkehtivät muuttomatkallaan kirkkaan valkoisina peltomaisemissa.

Juuri näinä päivinä viime syksynä kuljin Ruijassa Varanginvuonon rannoilla. Olin siellä aivan kaamoksen alla. Päivä oli lopuksi vain tunnin parin mittainen.