Punakärpässieni ei ole myrkkysienistämme vaarallisin, mutta siihen liittyy enemmän tarinoita kuin yhteenkään muuhun sieneen.

Vieraillessani 1997 Tverin Karjalassa sain nähdä miten ”kärbäzen šieni” eli ”rusgie muhamora” toimii. Venäjän muhamor tarkoittaa kärpässurmaa. Sieni asetetaan veteen lautaselle ja survotaan haarukalla soseeksi. Päälle sirotellaan sokeria. Se vetää puoleensa huoneessa lenteleviä kärpäsiä, jotka alkavat imeä makeaa sosetta. Pian kärpänen jos toinenkin pörrää selällään lautasen vieressä pöydällä. Siitä ne on helppo läiskiä taitetulla sanomalehdellä kuoliaiksi. Olisivat ne ehkä lopulta kuolleet itsekseenkin, mutta sitä en huomannut jäädä seuraamaan.

Carl von Linné tunsi tämän tradition ja antoi punakärpässienelle tieteellisen nimen Amanita muscaria. Latinan musca on kärpänen.

Teoksessaan Skånska resa hän kertoo kärpässienen käytöstä luteiden torjunnassa. Tällöin tuoreita kärpässieniä murskattiin astiaan, ja niiden annettiin seistä kannen alla, kunnes ne muuttuivat limaiseksi velliksi. Velliä siveltiin sulan tai harjan avulla luteiden suosimiin seinänrakoihin. Käsittely toistettiin useita kertoja kuukauden ajan. Huone haisi ikävältä, mutta konsti tehosi hyvin lutikoihin.

Eräät tutkijat ovat uusia hyönteismyrkkyjä kehittääkseen kokeilleet kärpästen hävittämistä punakärpässienen avulla, mutta heikoin tuloksin.
Useissa kielissä sienen nimi kuitenkin viittaa kärpäsiin. Tunnetuilla sienietnologeilla Valentina Wassonilla ja George Wassonilla on tähän oma selityksensä.

Kansanomaisissa sanonnoissa häiriintyneestä ihmisestä sanotaan usein, että hänellä on kärpäsiä päässään. Wassonien hypoteesin mukaan kärpässieni tarkoittaa sientä, joka aiheuttaa kärpäsiä päähän, tekee ihmisen sekopäiseksi – ja sehän on punakärpässienen kiistaton ominaisuus.

Tuonpuoleisia matkoja

Venäläiset aloittivat Siperian valtauksen Iivana Julman (1530–1584) hallintokaudella. 1600-luvulla alkoivat rikollisten karkotukset Siperiaan. Joukossa oli myös oppineita ihmisiä, jotka merkitsivät muistiin paikallisten asukkaiden ihmeellisiä tapoja.

Erityisesti Tšuktšien niemimaalta ja Kamtšatkalta kantautui tarinoita, joissa juhla-asuun pukeutuneet šamaanit tanssivat noitarumpujen säestyksellä, lankesivat loveen ja saivat yhteyden esi-isien henkiin. He matkustivat tuonpuoleisessa etsimässä neuvoja heimonsa ongelmiin. Kaiken tämän teki mahdolliseksi punakärpässieni.

Myöhemmin alettiin Siperiaan tehdä varsinaisia tutkimusmatkoja ja kuvauksia punakärpässienen käytöstä kertyi runsaasti. Ilmeisesti sitä on käytetty laajalla alueella Inarin Lapista aina Beringinmerelle.

Kärpässientä käytettiin joskus ilman sen suurempia šamanistisia tarkoituksia yhdessäolon juhlistamiseen. Vain miehet nauttivat sientä, mutta naiset kelpasivat pureskelemaan kuivatun sienen liukkaaksi ja käärimään sen pikku pötköksi, joka oli helppo nielaista. Tuoreena kärpässientä ei yleensä nautittu, koska sen pelättiin olevan liian myrkyllinen. Tutkijoiden muistiinpanojen mukaan sienen vaikutus alkoi näkyä vajaan tunnin kuluttua syömisestä jalkojen ja käsien vapinana. Sitten menoihin osallistuneet alkoivat hyppiä, tanssia ja laulaa. Toiset kiljuivat tai joutuivat kauhun valtaan. Lopulta kaikki vaipuivat syvään uneen. Sen aikana he kokivat hallusinaatioita. Ne ilmenivät monenlaisina kauniina tai pelottavina näkyinä, jotka olivat toden tuntuisia ja jäivät mieleen. Jotkut kertoivat matkoista outoihin maihin tai jopa omaan tulevaisuutensa. Riehuntavaihe ja univaihe toistuivat moneen kertaan vähitellen vaimentuen.

Juhlija saattoi pitkittää tilaansa juomalla omaa tai muiden sientä nauttineiden virtsaa, jota näissä rituaaleissa kerättiin varta vasten valmistettuihin nahkakuppeihin. Tutkijoiden mukaan virtsakupeilla oli paljon kärkkyjiä ja virtsasta sai jopa paremmat tuntemukset kuin itse sienestä. Ilmeistä on, että kärpässienen hallusinogeeniset aineet kulkivat munuaisten läpi ja edelleen virtsaan hajoamatta. Ratkaisematta on, mistä ihmeestä Siperian kansat olivat alun perin keksineet tämän seikan. Väittävätpä jotkut amatöörit porojenkin sekaantuneen asiaan; ne kun mielellään syövät sieniä. Joulupukin punavalkoinen nuttukin viittaisi kärpässienen iloisiin väreihin ja lentäminen porovaljakolla sen aikaansaamiin kykyihin.

Kuva: Alice Karlsson

Kuva: Alice Karlsson

Kallista kauppatavaraa

Vain harvat länsimaiset tutkijat uskalsivat itse kokeilla punakärpässientä. Eräs kokeilija oli puolalainen Josef Kopeč vuonna 1797.
Sientä nautittuaan Kopeč vaipui heti syvään uneen, missä hän kulki ihanissa laaksoissa nauttien kukkien kauniista väreistä ja herkistä tuoksuista. Unen edetessä hän kertoi käyneensä läpi koko entisen elämänsä lapsuuden leikeistä ja myöhemmistä miehuuden tapahtumista aina nykyisyyteensä asti.

Sienen toistuvan käytön jälkeen hän kertoi persoonallisuutensa muuttuneen raskasmieliseksi. Myös suomalainen tutkija Kai Donner nautti 1918 kärpässientä ja sai siitä voimakkaan humalatilan. Hallusinaatioista hän ei maininnut.

Venäläiset kauppamiehet ja turkisten ostajat osasivat varustautua kuivatuilla kärpässienillä Siperian matkoihinsa ja vaihtoivat sienensä kalliiseen hintaan Siperian rikkauksiin. Sittemmin he huomasivat, että paloviina oli vielä parempi vaihdon väline. Näin vaikuttavasta sienestä on tietenkin tehty kemiallisia tutkimuksia. Siitä on nimetty keskushermostoon ja psyykeen vaikuttavia myrkkyjä nimeltä muskariini, muskimoli, muskatsoli ja iboteenihappo. Ne ovat vesiliukoisia ja hajoavat helposti keitettäessä. Suomen pula-ajan sieniguru Toivo Rautavaara kertoo väitöskirjassaan Suomen sienisato venäläisten käyttävän punakärpässientä ruoaksi suola- ja etikkavedessä käsiteltynä. Hänestä punakärpässieni olisi soveltunut Suomessakin syötäväksi samaan tapaan kuin karvalaukku; sienet keitetään väljässä vedessä ja keitinvesi heitetään pois ennen ruoaksi valmistamista.

Niin paha ruokapula ei Suomessa kuitenkaan ollut, että olisimme syöneet nälkäämme punakärpässieniä. Vahingossa niitä on kyllä tullut nautittua.

Laajalle levinnyt

Kärpässieni nousee maasta palleroisena, valkoisen ja rosoisen suojuksen peittämänä. Lakin kasvaessa ja laajetessa suojus repeilee ja jää lakin pintaan tunnusomaisina valkoisina täplinä.
Pallerovaiheessa kärpässieni muistuttaa kupusieniä, ja sitä on kerätty ainakin känsätuhkelona, paistettu vain kevyesti, jolloin se on aiheuttanut vakavia myrkytysoireita.

Monet metsäsienemme muodostavat sienijuuren eli mykorritsan tiettyjen puulajien kanssa. Esimerkiksi kangasrousku on erikoistunut elämään symbioosissa männyn kanssa ja karvarousku koivun kanssa. Punakärpässieni sen sijaan kykenee muodostamaan mykorritsan useiden puulajien kanssa, ja sillä on laaja levinneisyys pohjoisella pallonpuoliskolla. Välimeren maissa se on joskus aiheuttanut myrkytyksiä, kun sitä on kerätty keisarikärpässienenä.

Keisarikärpässieni on komea laji, jolla on punainen, täplätön lakki ja keltainen jalka, rengas ja heltat sekä suuri valkoinen tuppi jalan tyvellä. Se on ollut haluttu herkku aina roomalaisajoista saakka.

Myrkky voi tappaa

Saharan eteläpuoleisen Afrikan puusavanneilla syödään perinteisesti useita keisarikärpässienille sukua olevia punaisia kärpässieniä, mutta punakärpässientä ei siellä luontaisesti esiinny. Tansanian sieniperinnettä tutkiva työryhmämme joutui kuitenkin todistamaan useita punakärpässienimyrkytyksiä.

Myrkytyksiä aiheuttaneet sienet kasvoivat savannimetsän tilalle istutetuilla meksikonriippamäntyviljelmillä.
Meksikonriippamänty (Pinus patula) on alun perin kotoisin Meksikosta. Punakärpässienen se oli saanut kumppanikseen eurooppalaisella taimitarhalla, ja sieni oli siirtynyt männyntaimien mukana Tansanian sisämaahan.

Paikalliset kärpässienet ovat erikoistuneet elämään vain sikäläisten puulajien seurassa, joten punakärpässienillä ei ollut kilpailijoita ja niitä putkahteli massoittain mäntyviljelmille. Puskiessaan paksun neulaskarikkeen läpi pyyhkiytyivät itiöemien lakin valkoiset pilkut usein pois ja sienet muistuttivat paikallisia syötäviä kärpässieniä. Sairaalaan tuodut ihmiset kokivat todentuntuisia hallusinaatioita. Eräs nainen kertoi käyneensä tuonpuoleisessa ja keskustelleensa monien kuolleiden sukulaistensa kanssa. Vaikka sienet oli keitetty perusteellisesti, myrkytysoireet olivat hyvin vakavia, ja tuo esi-isiään puhutellut nainen kuoli pian tarinansa kerrottuaan.

Arkiston aarteita -otsikon alla julkaisemme lehden aikaisempien numeroiden pitkiä juttuja kokonaisuudessaan. Artikkeli on julkaistu Suomen Luonnon numerossa 6/2012

 

Suomen Luonnon aiemmat numerot on ostettavissa digitaalisessa muodossa Lehtikuukusta edulliseen hintaan. Lue lisää >>

Suomen Luonto on nyt myös App Storessa ladattavissa iPhoneen ja iPadiin! Lataa sovellus >>

arkistojen aarteitaarkiston aarteitakärpässienimyrkkysienisieni