Lämmin kevät on monen toivelistalla – paitsi tutkija Hanna Tuovilan Helsingin yliopiston Biotieteen laitokselta.
”Olen niin kevätihminen kuin olla voi! Toivon viileää kevättä, jotta se olisi mahdollisimman pitkä.”
Jos Tuovila saisi jotakin kasvimaailmassa toivoa, niin se olisi keino, jolla kevätkasvit kukkisivat koko kesän.
”Sipulikasvit ovat ehdottomia suosikkejani.”

Luonnonvaraisia sipulikasveja punkee maasta jo toukokuun alussa, kun pikkukäenrieskat avaavat keltaiset tähtensä ja pystykiurunkannukset uljaat violetit kukintonsa. Ne ovat lehtokasveja, kuten monet aikaisin keväällä kukkivat kaunottaret.
”Niitä kutsutaan myös kevätaspektikasveiksi. Ne hyödyntävät lehtojen valoa ennen kuin lehdet puhkeavat puihin. Ne siis käyttävät valoresurssin silloin, kun puut eivät sitä vielä käytä. Ne ovat nopeasti kasvavia ja kukkivia lajeja, joista monet lakastuvat jo alkukesästä.”

Lehdon lämmössä ja valossa
Pikkukäenrieska on eteläinen lehtojen laji ja yleisempi kuin sitä muistuttava isokäenrieska. Käenrieskat kasvavat myös puutarhoissa, nurmikoilla ja muilla avoimilla paikoilla. Pikkukäenrieska on muinaistulokas; se on kulkeutunut ihmisen mukana Suomeen 1600-luvulla tai sitä ennen. Pikkukäenrieska kasvaa myös pohjoisemmassa, mutta siellä se on puutarhakarkulainen.
Pystykiurunkannus viihtyy etelän kosteissa ja varjoisissa lehdoissa. Hentokiurunkannus on harvinaisempi, mutta se kasvaa luonnonvaraisena pohjoisempana kuin pystykiurunkannus.

”Kevään erikoisuuksia on lehtivihreätön suomukka, joka ei ole kukiltaan kovin kummoinen, mutta sen punertava väri on aivan huikea. Suomukka on pähkinän juuriloinen. Se muodostaa komeita laajoja kasvustoja pähkinäpensaiden alle. Kasvi on hyvin eteläinen ja harvinainen. Se sinnittelee meillä pohjoisilla rajoillaan, kun esimerkiksi Virossa se on yleisempi”, Tuovila kertoo.
Lemmikkikasveihin kuuluva lehto­imikkä kasvaa meillä eteläisenä ja läntisenä lajina, eikä se ole kovin yleinen.
”Nuput ovat vaaleanpunaiset, mutta myöhemmin kukinto muuttuu siniseksi.”

Kukkien värikirjoa
Kevätkukkia ajatellessa mieleen nousevat vuokot, rentukat ja leskenlehdet, mutta varhaisia kukkijoita ovat myös kevättähtimö, kevättaskuruoho, kevätlinnunsilmä, kevätlinnunherne ja kevätpiippo.
”Monen keväällä aikaisin kukkivan kasvin nimessä on mainittu vuodenaika. Se kertoo heti, että kyseessä on varhainen kukkija suvun muihin lajeihin verrattuna.”
Kevättaskuruoho kasvaa kuivemmilla kedoilla ja niityillä yleisenä koko maassa. Kaukaa katsottuna kasvi näyttää vaatimattomalta ja hennolta, mutta lähikuva paljastaa sen valkean kukinnon kauneuden.

Myös valkeakukkainen kevättähtimö on eteläinen laji, ja sen erottaa muista tähtimöistä suurista kukistaan.
Vihreällä ja keltaisella koreileva kevätlinnunsilmä vaatii märän kasvupaikan esimerkiksi lähteikössä, ojassa tai purossa, jossa vesi seisoo.
”Lähteikköinen metsänpohja, jossa vesi on maan pinnassa, on kevätlinnunsilmälle ihanteellinen paikka. Lapsuudenkotini lähellä kasvoi kevätlinnunsilmää, joka on yksi suosikeistani kevätkasvien joukossa”, Tuovila kertoo.

Monenlaista kauneutta
Sievä kevätlinnunherne kuuluu nimensä mukaisesti hernekasveihin ja sen kasvutapa on rento. Se voi kasvaa jopa 40 sentin korkuiseksi.
”Värikäs kevätlinnunherne on lehtokasvi, mutta se kasvaa myös ravinteikkaassa ja rehevässä kuusikossa. Sitä tavataan miltei Oulun korkeudelle saakka, samoin kuin kevätlinnunsilmää.”

Kevätpiippo ei kukillaan leveile, mutta lähikuva tästäkin heinämäisestä kasvista paljastaa sen ruskeiden tähtimäisten kukkien kauneuden.
”Kevätpiippo kasvaa mättäänä tai tuppaana kuivemmissa, vähän lehtomaisissa metsissä, ja se onkin metsäkasvi ja yleinen koko maassa. Tuntomerkkinä voi sanoa, että kasvin lehdet ovat melko leveät ja niiden reunoissa on pitkiä valkoisia karvoja. Jos paikalla on oravanmarjaa tai metsätähteä, siellä on varmasti myös kevätpiippoja”, Tuovila vakuuttaa.

Heinien ja sanikkaisten heleyttä
Jotkunen hieno heinäkin kukkii jo keväällä. Tuovila mainitsee makealta kumariinilta tuoksuvat tuoksusimakkeen ja metsämaarianheinän.
”Ja sormisara. Se on reppana vain niin pieni, aluksi kymmensenttinen.”
Sormisara on myös varhainen kukkija, ja sen kukintotähkät muistuttavatkin pieniä sormia. Se kasvaa samanlaisilla kasvupaikoilla kuin kevätpiippo, lehtomaisissa metsissä ja tuoreissa kangasmetsissä.
”Tuoksusimake kukkii toukokuussa. Sitä on makean tuoksunsa vuoksi käytetty vuodevaatteiden raikastamisessa ja viinan maustamisessa. Tuoksusimake on yleinen koko maassa. Metsämaarianheinä taas on eteläinen laji.”

Heinien lisäksi myös sanikkaisiin kuuluvat soreahiirenporras ja kotkansiipi aloittavat pontevan kasvunsa jo aikaisin keväällä, vaikka eivät kukikaan. Niiden maasta työntyviä lehtirullia nimitetään myös kalmankouriksi. Englanninkielinen nimitys on hieman sievempi – ja myös kuvaavampi – fiddle head eli viulun pää.
”Ne tuovat luontoon ensimmäistä heleää tuoretta vihreää ja alkavat heti venyä pituutta. Jos on oikein lämmintä, ne saattavat kyllä venähtää täyteen mittaansa muutamassa päivässä.”
Soreahiirenporras on hyvin yleinen miltei koko maassa lehtomaisissa ja korpimaisissa metsissä. Sen tunnistaa pitsimäisistä korkeista lehdistä.
Kotkansiipi taas on eteläinen lehtokasvi, ja se vaatii kostean kasvuympäristön. Hyvä tuntomerkki on suppilomainen kimppu, josta kaikki lehdet kasvavat.

Selviytymisen mestarit
Kevät on ihmeellistä kasvun aikaa. Monilla kasveilla kasvun alkamisessa on kyse lämpösummasta. Ne tarvitsevat tietyn määrän lämpöä, ja sen kertyminen vie enemmän tai vähemmän aikaa riippuen keväisistä lämpötiloista.
Kevätkasvit ovat sopeutuneet viileään. Ne saavat kasvun käyntiin alhaisemmissa lämpötiloissa kuin ne, jotka lähtevät myöhemmin kesällä kasvuun.
”Takatalvi saattaa yllättää, mutta varhaisimmat kasvit eivät ole lumesta ja kylmästä moksiskaan. Suuret lämpötilavaihtelut ovat niille kohtalokkaampia kuin pitempään jatkuva kylmyys”, Tuovila sanoo.

Aikaisilla kukkijoilla on erilaisia kikkoja selviytyä kevään vaihtelevissa säissä. Niiden soluissa voivat solukalvot ja soluneste olla erityisesti kylmää ja pakkasta kestäviä.
”Sinivuokko on oikea mestari kylmältä suojautumisessa. Sen lehdet talvehtivat, joten kasvi on heti lumen sulettua valmis yhteyttämään. Uudet lehdet alkavat kasvaa vasta kukinnan jälkeen ja jo kerran talvehtineet lehdet lakastuvat kukan ympärille ja lämmittävät maasta nousevaa kasvia kuin peittona taas seuraavana keväänä.”

Artikkeli on julkaistu alunperin Suomen Luonnossa 4/2012.

Hanna Tuovilakevätaspektikevätkukatvalon sieppaajat