Maapallon pohjoispuoli pääsee tästä illasta lähtien valon määrässä etelää voitolle. Tarkalleen tuo hetki on kello 18.57. Silloin Maa on saapunut kiertoradallaan kohtaan, jossa Aurinko paistaa aivan sivusta, molemmille navoille yhtä aikaa. Päivä ja yö ovat nyt suunnilleen saman pituisia koko maapallolla. Tämän jälkeen etelänapa jää vaille aurinkoa ja pohjoisnavalla alkaa puolen vuoden pituinen päiväjakso.

Myös meillä Suomessa pohjoiset paikkakunnat voittavat tästä lähtien etelän päivän pituudessa. Yö lyhenee maaliskuussa nopeasti ja valon määrän lisääntyminen näkyy joka päivä. Esimerkiksi Oulussa päivän pituus on pidentynyt yli kaksi tuntia maaliskuun alusta. Pohjoisessa mennään kohti yöttömiä öitä, joiden alkuun on alle Utsjoella kaksi kuukautta.

aurinkokevätpäiväntasausmaa