Linturetkeilijän ”lomaviikko” juuri ennen juhannusta Gotlannissa oli enemmän maisemamatkailua kuin aktiivista lintuhavainnointia ja -kuvausta. Luontoharrastuksen kannalta tältä Itämeren saarelta pitää kuitenkin nostaa esiin vahvasti fossiilinen maaperä ja rannat, jännittävät rantojen peikkomaiset kalkkikiviset kivipatsaat, raukit, joiden muotoja mielikuvitus voi vapaasti tulkita, luolat sekä paikoin todella karut ranta-alueet. Silti erityisesti saaren keskiosissa lainehtivat viljapellot.

Raukkien maisemaa Fårön saarella, jossa Ingmar Bergman asui 1960-luvulta lähtien ensin kesäisin ja sitten pysyvästi.

 
Orkidealajeja Gotlannissa on Viron saarien tapaan nelisenkymmentä. Omaleimaisia ovat sekä vanhat kalastajakylät varsin kapeine jyrkkäkattoisine profiileineen että erilaiset maatilojen kiviset rakennukset, joista vanhimmat ovat osin jopa 1200-luvulta! Keramiikkapajoja on lukuisia ja paikallisia käsitöitä on viljalti tarjolla suoraan tekijöiltä.

Kalastajakyliä on myös museoitu.

Tämä rakennus on ainakin pohjoisen Euroopan vanhimpia maatilarakennuksia.

 
Lintumaalari Lars Jonsson on viettänyt paljon aikaa Gotlannissa, hänen töilleen on museokin hienoine puutarhoineen saaren eteläpäässä. Monet tuntevat Jonssonin lintukirjojen ja määritysoppaiden kuvituksista. Tutustuminen museoon syventää näkemystä hänen taiteensa kokonaisuudesta, monipuolisuudesta ja syvyydestä. Näyttelyssä on myös aivan tuoreita teoksia.

Stora ja Lilla Karlsön saarilla pesii lintuvuorilajeja. Saarille pääsee venekuljetuksella. Vesilinnut, karujen rantojen kahlaajat ja lokit korostuvat arkimaisemassa. Lapintiirat viihtyvät äärimmäisen karuillakin rannoilla, sillä meri tarjoaa niille ravinnon. Ristisorsan yleisyys leimaa rantamaisemaa ja myös merihanhet kuuluvat luonnolliseen pesimälinnustoon Gotlannin rannoilla.

Lapintiiran pesäpaikat ovat äärimmäisen karuilla paikoilla.

Ristisorsa on leimaa-antava lintu Gotlannin rannoilla.

 
Lokkien huuto antaa sävyjä ja äänimaailmaa Visbyn hansakaupunkiin, jonka uskomattoman runsaat köynnösruusut kukkivat kaikissa väreissä pienten talojen edustalla juhannuksen aikaan – tänä vuonna jo vähän aikaisemminkin. Juurakot nousevat parin pienen katukiven kolosta kaksi–kolmemetrisiksi.

Yhteen asiaan lintumieskin kiinnittää pian huomionsa: isot nisäkkäät puuttuvat saarelta! Tuotu laji, kannaltaan runsas kani, selittää maakotkan pesimisen. Saarella on edelleen pieni lauma gotlanninrusseja villihevosina, oikeastaan poneja. Siili on maakuntaeläin, jota lienee pidetty pyhänä kivikaudella.