Viime vuonna kattohaikara pesi ensi kertaa Suomessa, ja tänä vuonna uusien haikaralajien tulo näyttää jatkuvan. Hufvudstadsbladet kertoi jalohaikaran yrittävän pesintää Helsingin Vanhankaupunginlahden harmaahaikarakoloniassa.

Jalohaikaroita on nähty samalla paikalla usein viime vuosina, mutta harvoin kahta yksilöä kerralla. Nyt lintuja on kuitenkin kaksi, ja niiden on havaittu rakentavan pesää, Hufvudstadsbladet kertoo.

Aivan yllätyksenä Suomen ensimmäinen pesintäyritys ei tule, sillä Virossa jalohaikara pesi ensi kerran onnistuneesti vuonna 2009, ja sen jälkeen laji on Suomenlahden eteläpuolella runsastunut. Myös Suomessa jalohaikaroita on tavattu Birdlifen Tiira-havaintopalvelun mukaan yhä enemmän, ja entistä useammin pareittain.

Tänä vuonna jalohaikarapareja on havaittu Mynämäellä, Porissa, Inkoossa, Kaarinassa, Hangossa ja Vaasassa.

haikaratjalohaikarakattohaikara

Tunne luontosi

Suomen Luonto on ajankohtaisen luontotiedon aarreaitta!
Tilaamalla tuet Luonnonsuojeluliiton työtä.