Sibelius meni keväisin Tuusulanjärven rannalle katsomaan laulujoutsenia. Joutsenten, hanhien ja kurkien muuttoreitti kulki talon yli.

Sibeliusta sykähdyttäneet kurjet ja joutsenet olivat tuolloin paljon nykyistä harvinaisempia. Hän tallensi monia havaintoja niistä päiväkirjoihinsa.

”Erikoista havaita, ettei millään koko maailmassa, ei taiteessa, kirjallisuudessa eikä musiikissa, ole minuun samanlaista vaikutusta kuin näillä joutsenilla + kurjilla + villihanhilla. Niiden ääni ja olemus!” hän kirjoitti huhtikuussa 1915.

Sibelius temppelissään Ainolassa Järvenpäässä 1940-luvulla. Kuva: Santeri Levas / Suomen Valokuvataiteen museo

Sibelius temppelissään Ainolassa Järvenpäässä 1940-luvulla. Kuva: Santeri Levas / Suomen Valokuvataiteen museo

 
Hän näki tuona keväänä 16 joutsenta ja intoutui tallentamaan päiväkirjaansa teeman, joka päätyi 5. sinfonian finaaliin.

”Yksi elämäni suurista vaikutelmista! Herrajumala tuota kauneutta. Ne kiertelivät pitkään yläpuolellani. Katosivat auringon utuun välkehtivänä hopeanauhana. Ääntely samaa puupuhallintyyppiä kuin kurkien, mutta ilman tremoloa. Joutsenten ääni lähenee enemmän trumpettia joskin sarrusofonisointi on ilmeinen. Matala kertosäe, joka muistuttaa pienen lapsen itkua. Luonnonmystiikkaa ja elämäntuskaa.”

Kurkien äänien hän kirjoitti olevan läheisintä sukua omalle sielulleen. ”Näin lentäviä kurkia täynnä musiikkia. Opin jälleen suunnattomasti soinnista”, hän kirjoitti 1915.

Kuuntele Sibeliusta inspiroineen laulujoutsenen ääni:

 

Juttu julkaistu Suomen Luonnossa 10/15.

Sibelius