Joskus sienestäjän riemu vaihtuu pettymykseen, kun kaukaa oranssina hohtanut itiöemä paljastuu lähempää katsoen valevahveroksi.

Nimi kertoo kaiken: valevahvero on keltavahveron eli kantarellin näköislaji.

Sienet erottaa toisistaan jo värisävyn perusteella: keltavahvero on vaaleankeltainen, valevahvero enemmän oranssi. Myös rakenne ja kasvutapa eroavat: keltavahveron jalka on pehmytmaltoinen ja mehevä, valevahveron ohut ja sitkeä. Keltavahvero kasvaa usein tiiviinä rykelminä, jotka voivat olla laajojakin, kun taas valevahvero nousee lahopuun läheltä sammalesta yksittäin tai harvoina ryppäinä. Joskus sen voi löytää suoraan lahopuulta.

Kummankin sienen “heltat” ovat johteiset, eli ne jatkuvat jonkin matkaa jalan pintaa pitkin. Keltavahverolla ei kuitenkaan ole oikeastaan helttoja vaan poimut. Se aukeaa ylöspäin torvimaisen loivasti. Valevahveron lakki taittuu jalaksi jyrkemmässä kulmassa.

Lakin yläpinnalla sienten väriero on selvin: valevahvero on usein tumman oranssi lakin keskeltä, mutta lakin laitaa kohden väri haalistuu, ja ulommaisena voi kiertää miltei kokonaan valkoinen kehä. Keltavahveronkin lakki saattaa sammalen ja karikkeen alla jäädä laikuittain vaaleaksi, mutta muuten se on tasavärinen.

Vähäsateisina syksyinä valevahvero voi olla melko runsas. Se on syötävä mutta vähäarvoinen sieni, joka on parempi jättää metsään. Keltavahverot sen sijaan kannattaa valmistaa muhennokseksi tai säilöä pakastamalla. Se on parhaita ruokasieniämme. Kuivaaminen tekee kantarellista kuitenkin sitkeän, joten se ei kannata.

 

Lisää aiheesta Suomen Luonnossa 7/2014, joka ilmestyy perjantaina 12. syyskuuta.

 

näköislajitsienetsieniparitsienivinkki