Puut tykkylumen täydellisessä peitteessä. Vapaat, sulat kosket. Auringonnousun aavistus punaa puut epätodellisen kauniiksi. Rapsakka pakkanenkaan ei pure, päin vastoin se tuntuu hyvältä. Tällaista oli viime viikon linturetkellä Kuusamossa.

Nautin noista aamun tykkypuiden valoista, kun valmistauduin viettämään mielenkiintoisen päivän kotkakojussa. Pian aamupäivällä keikkuivat ilmassa pienen tuulenhengen puista irroittamat lumihiutaleet kimmeltäen erikoisesti vastavalossa.

Palokärki päräyttää kelon kantoon auringon koristamien lumihiutaleiden leikissä.

 
Juuri silloin huuteli kuuluvasti tuloaan palokärki. Suuri tikka päräytti pystyyn kannon kylkeen ja venäytti vielä toisenkin äänensä, venähtävän kliiiije -huudon. Lumihiutaleet matalalta paistavan auringon säteissä tekivät palokärjen näkymän unenomaiseksi.

Maakotka ilmestyi maisemaan iltapäivällä. Silloin sen on tapana käydä ruokailemassa. Metsiemme uljain, Kalevalan kokko!

Maakotka, salon uljain lintu.

 
Hiljaa piilokojun suojasta katsellen voi seurata maakotkaa sitä vähääkään häiritsemättä. Taustalla aukeaa suuri erämaalaakso, kuru, sen talvinen rauha ja hiljaisuus.

Tiaisillekin on tarjolla talia ja jyviä, pähikinöitäkin. Näissä metsissä kohtaavat lapintiainen ja eteläisempi töyhtötiainen. Hömötiainen liittyy seuraan. Tali ja pähkinät maistuvat myös kuukkelille ja närhelle.

Kuukkeli kuuluu naavaisiin havumetsiin.

Närhikin kerää kuukkelin tapaan kätköjä talven varalle.

 
Kitkajoen ja kaikkien muidenkin Kuusamon jokien kosket ovat vapaat – ne on ymmärretty säilyttää luonnontilaisina. Niillä on suuri arvo ja merkitys. Myös Kuusamon hyvinvoinnin menestys on luotu sille perustalle, että villi luonto voidaan kohdata siellä aidosti, monipuolisesti ja elämyksellisesti. Kuusamo on ainutlaatuinen.

Kitkajoen talvista maisemaa.

 
Yhdessä sulassa koskessa voi tavata toistakymmentä koskikaraa, jotka etsivät ravintoaan sukeltaen veden alle pieniä kiviä kääntelemään.

Kauniita talvipäiviä, niitä on Kuusamossa ja Koillismaalla runsaasti, lintunharrastajalle, kuvaajalle, vaeltajalle ja matkailijalle.

Koskikara palaa veden pinnalle kosken kuohuista.

koskikarakuukkelikuusamolinturetkellämaakotkanärhipalokärki