Pihakoivumme kuolee, sillä tikat ovat hakanneet sen aivan ontoksi. Huomasimme ensin, että puun tyvelle ilmestyi vaaleaa purua. Mitä sille tapahtui? Metsätien varren koivu on talven aikana silputtu lastuiksi, ja pystyssä on enää kourumainen kara. Mikä sellaista tekee, ei kai orava?

Koivujen kuolema on monivaiheinen tapahtumaketju. Tuho alkaa tavallisesti salakavalasti sienen iskeytymisestä, joka sitten avaa tien runkoa ja nilaa nakertaville hyönteisille. Tikat lopulta silppuavat koivun näyttävästi etsiessään rungossa piileskeleviä hyönteistoukkia ruuakseen.

Kuolleiden puiden kohtalonhetkien tähtäileminen taaksepäin on ilman näytteitä hankalaa, sillä niissä elää useita hyönteislajeja. Koivua nakertavat muun muassa puuntuhoojaperhonen sekä kovakuoriaiset lehtipuupiirtäjä, koivunmantokuoriainen ja useat sarvijäärät. Hyönteiset eivät yleensä pysty iskemään terveeseen koivuun, sillä koivu pyrkii hukuttamaan viholaisensa runsaaseen mahlavuotoon. Kun kuivuus, kulo tai puuhun päässyt sieni heikentävät puuta, hyönteiset voivat jo menestyä.

Kysymyksen tapauksille yhteinen tekijä on lehtipuupiirtäjä, Hylecoetus dermestoides, joka on pitkänomainen, lähes kahden senttimetrin mittainen kovakuoriainen ja kuuluu pieneen Lymexylonidae-heimoon. Kun tämän melko kookkaan kuoriaisen toukat ryhtyvät viljelemään sientä koivun puuaineksessa, koivu on mennyttä. Lehtipuupiirtäjä ei iske hyvinvoivaan koivuun, vaan puu on ensin kärsinyt useampien kiusanhenkien otteista.

Ensin on varmaankin iskenyt sieni, kaiketi kääpä, jonka rihmastot ovat heikentäneet nesteiden kulkua puussa. Silloin on päässyt hyökkäämään koivunmantokuoriainen, ainoa toukkana koivun nilassa elävä kaarnakuoriainen. Koivunmantokuoriainen on koko maassa koivun tavallisimpia kiusoja. Muniva emo kaivertaa tuohen alle pystysuoran käytävän, jonka kohdalla on rivi pyöreitä tuuletusreikiä. Käpytikan mahlan toivossa hakkaamat reiät taas ovat nelikulmaisia ja vaakasuorana tai hiukan viistona rivinä. Mantokuoriaisen toukat kaivavat omat käytävänsä sivuille emokäytävästä. Kuoriaisen syömäkuvioita on usein tiheässä pitkin runkoa, mutta heikentyneen nestekuljetuksen takia koivujen heikkeneminen alkaa latvasta.

Lehtipuupiirtäjän hyökkäyksen tunnistaa hienosta purusta koivun tyvellä loppukesällä. Missään ei näy reikiä, joista puru olisi tullut. Kummalliset toukat elävät käytävissään järsien niitä kasvunsa mukaisesti laajemmiksi. Naaras on muniensa mukana siirtänyt kuoren rakoon sienen itiöitä, ja myöhemmin toukkien käytävät ovat täynnä ravitsevaa sienirihmastoa. Rihmasto mustuttaa puupiirtäjän toukkien puuainekseen järsimät vaakatunnelit myöhemmin. Toukan peräpäässä on pitkä piikki, eräänlainen luuta, jonka avulla toukka tyhjentää käytävänsä purusta. Ulosmenoreikä on neulanpiston kokoinen. Siksi toukka on käytävässään hyvässä turvassa ja sen aarteella, sienirihmastolla, on siellä sopivat kosteusolot. Koivuissa, joihin lehtipuupiirtäjän toukat ovat pesiytyneet, on tikoille runsaasti ravintoa, sillä niiden perässä iskeytyy kuolevaan puuhun muitakin kuoriaisia, lähinnä sarvijääriä.

Mantokuoriaisen toukkia jahdatessaan palokärki, käpytikka ja valkoselkätikka kuorivat koivuja, ja puun alle kertyy isoja tuohenkappaleita. Sen sijaan puuaines jää jokseenkin ehyeksi. Jos tikkojen saaliina ovat itse puuaineessa elävät jäärien tai puupiirtäjän toukat, puun juurella on karkeaa lastua ja äärimmäisessä tapauksessa pystyssä on vain kourumainen kara.

koivukoivunmantokuoriainenlehtipuupiirtäjätikka