Mikseivät kalat syö vesimittareita, vaikka monet muut pinnalla räpiköivät hyönteiset kelpaavat saaliiksi?

Tosiaan, vesimittarit saavat kaikessa rauhassa kierrellä pinnalla, usein vielä suurina ryhminä ilman, että kalat puuttuvat niiden elämään. Vesimittarit ovat puolivesiluteita, jotka pyydystävät lyhyillä eturaajoillaan ja nivelkärsällään pikkueläimiä pintakalvosta. Pitkillä keski- ja takaraajoillaan ne ”soutavat” veden pinnalla.

Vesimittarit ovat sopeutuneet elämäntapaansa niin perusteellisesti, etteivät ne riko veden pintakalvoa. Niiden ruumiin alapinta on hienon vettähylkivän karvan peitossa. Nilkkojen kärjet, jotka osuvat veteen, ovat aivan erityistä karvaa. Kynnetkään eivät ole kärjessä vaan pienen matkan päässä sieltä.

Veden pintakalvo taipuu hiukan kuopalle siinä, missä raajan kärki osuu kalvoon. Eteenpäin liikkuminen perustuu ilmeisesti pintakalvon kuopan hienoiseen vastustukseen, kun hyönteisen nilkka painaa sitä taaksepäin.

Kalasta katsoen pintakalvo lienee peilimäinen, koska taitekerroin vaihtuu ilman ja veden välillä. Varmaankin kokonaan ”toisella puolella” olevan kohteen pyydystäminen on kalalle hankalaa. Lohikalat tekevät sitä, mutta eivät ilmeisesti seisovan veden kalat. Saattaa olla, että pienet liikkuvat kuhmut, siis vesimittarin nilkkojen kohdat, vielä vaikeuttavat havainnon tekoa.

Koko vesimittareiden elämäntapa perustuu siihen, etteivät kalat näe niitä. Vähemmän kehittyneet puolivesiluteet joutuvat enimmäkseen juoksentelemaan vesikasveilla ja rannalla.

vesimittari