Ovatko eläinkunnan matalimmat äänet norsuilla ja sinivalailla? Miten kauas ne kantavat?

Norsujen hyvin matalien äänten kantavuus riippuu äänen voimakkuuden lisäksi mm. ympäristön laadusta (esimerkiksi metsä, kukkulamaasto, savanni tai aavikko) sekä ilman lämpötilasta, kosteudesta ja liikkeestä. Keskipäivällä tyynellä savannilla norsujen hyvin matalat äänet kantavat noin 3,5 kilometrin päähän, mutta illalla niiden kantavuus on yli kymmenen kilometriä. Poikkeuksellisen hyvissä oloissa norsujen infraäänet voivat kantaa lähes 20 kilometriä. Matalimmat norsujen käyttämät äänet ovat noin viiden hertsin korkuisia.

Hyvin matalia ääniä käyttävät ainakin kaikki kolme norsulajia (savanni-, metsä- ja aasiannorsu), sarvikuonot, virtahevot, tiikeri, kirahvit ja okapi, eräät linnut ja mississipinalligaattori. Emme tiedä, minkä äänet ovat matalimpia, mutta pikku- eli sumatransarvikuonon on mitattu päästelevän vain kolmen hertsin korkuisia ääniä.

Sinivalaan infraäänet ovat eläinkunnan voimakkaimmat – jopa 188 desibeliä. Rockmusiikin voimakkuus on kovimmillaan 150 desibeliä. Sinivalaan ääni kantaa valtameren puolelta toiselle, mutta se ei ole matalin: sen korkeus on tavallisesti 10–40 hertsiä. Esimerkiksi ryhävalaiden laulussa on matalampia ääniä.

infraääninorsusarvikuonosinivalasääni