Ykkösestä ei ole epäilystä: se on isolumme, pohjanlumpeen eteläinen rehevien vesien alalaji, jonka kukka levitettynä voi olla jopa 20-senttinen. Luonnossa se ei ehkä avaudu aivan yhtä levälleen vaan terälehdet taipuvat kuppimaisesti, jolloin halkaisijaksi tullee viitisentoista senttiä.

Sama kukkien koon mittaamisvaikeus koskee myös muita suuria kukkia: kukat ovat kolmiulotteisia, lautasmaisia, kuppimaisia tai kellomaisia tai muodoltaan vielä monimutkaisempia kuten kärkisijojen tavoittelijoista tikankontti ja kurjenmiekka.

Ehkäpä kärkikymmenikkö olisi seuraavanlainen:
1. lumme (isolumme ja pohjanlumme) 8-15 cm
2. keltakurjenmiekka 10-12 cm
3. tikankontti 9-10 cm
4. hämeenkylmänkukka 6-8 cm
5. siperiankärhö 5-8 cm
6. kangasvuokko 6-7 cm
7. ukonkello noin 6 cm, kukka kellomainen
8. ruusut (metsäruusu, karjalanruusu, orjanruusu) 5-6 cm
9. karhunköynnös eli isokierto, 3-6 cm
10. pikarililja noin 5 cm, kukka kellomainen.

Järjestys on alustava. Kukan koko pitäisi mitata elävästä yksilöstä ja sopia, kuinka se mitataan. Ehkä yksiselitteisin tapa olisi mitata terälehden pituus, kertoa se kahdella ja lisätä siihen kukkapohjuksen leveys, joka ainakin lumpeilla ja ruusuilla on merkittävä.

Ukonkello ja pikarililja eivät ole meillä alkuperäisiä luonnonkasveja. Jos ne jäisivät pois, kymmenikön joukkoon olisivat kärkkymässä ulpukka, kullero ja rentukka.

Jos kisaan hyväksyttäisiin satunnaistulokkaat ja luontoon karanneet koristekasvit, tunkisivat joukkoon muun muassa unikot (suurikukkaisimpana idänunikko, joka tavoittelisi peräti ykkössijaa), malvat, liljat sekä kurttulehtiruusu, jonka kukka on suurempi kuin kotimaisten lajien.

Joku ehkä kysyy, missä ovat auringonkukka ja päivänkakkara. Ne ovat mykerökukkaisia, ja se mitä tavallisesti sanomme kukaksi, on kymmenien tai satojen pikkukukkien muodostama kukinto.