Kasvien luontainen levinneisyysalue on monen tekijän summa. Useilla lajeilla on tavallaan kolme levinneisyysrajaa: kanta-alue, jossa laji lisääntyy hyvin ja on usein on runsas ja yleinen. Tämän ulkopuolella on hajanaisen esiintymisen alue, missä kasvi menestyy mutta lisääntyy ja uudistuu vain poikkeuksellisen edullisilla paikoilla. Ihmisen hoivissa kasvia voidaan kasvattaa vielä tämänkin alueen ulkopuolella.

Ja vieläkin kauempana kasvi voi elää lyhytikäisenä ja satunnaisena, vaikka ei ehkä pysty enää kasvamaan täysikokoiseksi kukinnasta ja siementen kypsyttämisestä puhumattakaan.

Pohjoisin hevoskastanja, jonka olen nähnyt, kasvoi Enontekiön Leppäjärven kylässä. ”Puu” oli jo usean vuoden ikäinen, mutta mittaa sillä ei ollut 30 senttiä enempää. Ja sen juurella kasvoi sinivuokko! Mahtaneeko kumpikaan enää olla hengissä?

Jalopuumme ovat eteläisiä. Lämpökaudella ne kasvoivat nykyistä pohjoisempana ja muodostivat myös laajoilla aloilla valtapuuston. Kuusen valta-asemasta ja ihmisen toimista johtuu, että ne eivät enää missään ole kovin yleisiä ja runsaita, mutta koristekasveina niitä kaikkia viljellään levinneisyysalueensa ulkopuolellakin.

Oheiseen karttaan on merkitty kunkin jalopuun levinneisyyden pohjoisraja. Pyydämme lukijoilta tietoja jalopuiden kasvatuksesta elinalueensa pohjoispuolelta. Kertokaa puulaji, kasvupaikka ja menestyminen: onko puu kasvanut hyvin ja onko siinä ollut mahdollisesti näkyviä talvehtimisvaurioita? Syksyllä teemme yhteenvedon vastauksista.

 

jalopuujalopuutpuiden levinneisyysrajatammi