Etelä-Suomen havumetsissä kasvaa yleisenä mustavahakas. Sammalikosta ponnistava sieni on kovin tavallisen näköinen ja kokoinen, ja usein sen ohi kävellään pysähtymättä. Ei kannattaisi! Mustavahakas on hyvä ruokasieni, kunhan ei sekoita sitä isojuurekkaaseen, joka on mauton ja ruoka-arvoltaan mitätön.

Suomen Luonnon sieniasiantuntija Lasse Kosonen kertoo, että alkukesästä löytyvä mustavahakkaan oloinen sieni on usein isojuurekas, mustavahakkaat nousevat näet tavallisesti vasta elokuussa. Tunnistamisessa voi auttaa kasvupaikka: isojuurekas nousee usein puun kannolle tai sen tyveen, mustavahakas sammalikkoon.

Lakistakin sienet voi erottaa: mustavahakas on mustempi, isojuurekkaan lakki on säikeinen ja enempi oliviinsävyinen tai harmaan ruskea.

Sieni kannattaa katkaista juuresta ja kääntää ylösalaisin. Isojuurekkaalla jalka on hailakan vaaleanharmaa ja siinä on valkeita rihmastojänteitä, mustavahakkaalla tummanharmaa tai tummanruskea. Kontrastin valkeiden helttojen kanssa on pitäisi olla selvä.

Mustavahakkaan heltat ovat johteiset eli menevät jonkin matkaa jalan pintaa pitkin, kun ne isojuurekkaalla ovat kolotyviset.

Parhaimmillaan mustavahakas on heti tuoreeltaan, esimerkiksi muhennoksessa, mutta sen voi myös pakastaa tai kuivata.

Mustavahakkaan heltat ovat johteiset. Kuva: Lasse Kosonen

Isojuurekkaan heltat ovat kolotyviset. Kuva: Lasse Kosonen

kaksosetnäköislajitsienetsieniparitsienivinkki

Tunne luontosi

Suomen Luonto on ajankohtaisen luontotiedon aarreaitta!
Tilaamalla tuet Luonnonsuojeluliiton työtä.