Naalin kuuluminen lajistoomme kertoo Suomen olevan pohjoisimmissa osissaan arktinen maa. Kylmänkestävyydessään ylittämätön naali on ollut karuimpien tunturiseutujemme erikoistunut asukas, jonka pesäkummuille pennut ovat kesän tullen syntyneet ja kasvaneet tunturiluonnon saloihin.

Laji oli vielä 1800-luvulla pohjoisessa melko tavallinen, kunnes turkismetsästys romahdutti kannan. Tämänkin jälkeen vielä 1980-luvulla meillä oli pesivä naalikanta, mutta viimeisimmistä varmoista pesinnöistä on nyt parikymmentä vuotta.

Syitä naalin ahdinkoon on paljon; runsaita myyrä ja varsinkin sopulivuosia on ollut vähän ja pesäkoloja haltuun ottava kettu on ilmaantunut kilpailijaksi. Kettu hyötyy ilmaston lämpenemisestä.

Nykyisinkin naaleja nähdään Suomessa säännöllisesti, ja Norjassa ja Ruotsissa on ollut nyt hyviä naalivuosia. Vuosi 2015 oli länsinaapureissamme erityisen hyvä, sillä pentueita rekisteröitiin yli sata. Toivo naalin paluusta pesimään Suomessa elää.

Naali on yksi tämän vuoden joulukampanjamme kasvoista.
Käy tilaamassa hyvän mielen joululahja itsellesi tai läheisellesi! Tilauksesi on samalla lahja luonnon puolesta, sillä Suomen Luontoa julkaisee Suomen luonnonsuojeluliitto.

arktinen alueilmastonmuutosnaali