Muovin käyttö alkoi lisääntyä 1950-luvulla, ja siitä lähtien se on koko ajan kasvanut. Muovia on pidetty soveliaana ja halpana ratkaisuna moniin tarkoituksiin.

Muovilla on kuitenkin nurja puolensa. Meret ovat muuttuneet kaatopaikoiksi: niihin päätyy vuosittain kahdeksan miljoonaa tonnia muoviroskaa. Se tekee vakavaa tuhoa eliöstölle. Ongelma on noussut uudelle tasolle, kun on selvinnyt, että muovit hajoavat pieniksi muruiksi ja kuiduiksi, mikromuoviksi. Ne päätyvät ravintoverkostoihin ja lopulta ihmisenkin ravintoon.

Merinisäkkäät, linnut, merikilpikonnat, kalat, korallit ja monet muut eliöt saavat muovin kappaleita ja murusia elimistöönsä ravinnon mukana tai jopa luullessaan niitä ravinnoksi. Eläimiä myös tukehtuu ja vammautuu muoviroskaan.

Kaikella tällä voi olla arvaamattomia seurauksia ekosysteemeille. Mikromuovia tutkitaan nykyisin intensiivisesti, mutta se ei poista ongelmaa, joka pahentuu vuosi vuodelta. On esimerkiksi saatu selville, että muovijätteeseen kerääntyy vedestä ja pohjalietteestä ympäristömyrkkyjä. Se pahentaa tilannetta entisestään.

Yhdysvaltalaisen meriekologi Chelsea Rochmanin tutkimusryhmä esittää radikaalisti, että muovijäte olisi luokiteltava vaaralliseksi jätteeksi. Näin siihen voitaisiin puuttua jo nykyiselläkin lainsäädännöllä.

ekosysteemimikromuovimuovipääkirjoitus