Hallituksemme laittoi lokakuussa lausunnolle esityksensä ympäristönsuojelulain muuttamiseksi. Nyt halutaan siirtää ilmoituksenvaraisiksi erinäisiä toimia, joille nykyään on haettava ympäristölupa. Tällaisia olisivat muun muassa 400 lypsylehmän tai 1000 emolehmän navetat, tai enintään 500 ihmisen jätevedenpuhdistamot.

Muodin mukaisesti esitystä kutsutaan sääntelyn keventämiseksi ja asioiden hoitamisen sujuvoittamiseksi. Totuus on toinen. Nostan tässä pöydälle kaksi periaatteellisesti pahinta ongelmaa.

Ensimmäinen on ohituskaistan luominen ympäristöön vaikuttaville liiketoimille. Toiminnan saisi aloittaa 90 päivän kuluttua ilmoituksen jättämisestä, vaikka viranomaisen päätöstä asiasta ei olisi. Jos ilmoitus olisi puutteellinen, viranomainen voisi vaatia sen täydentämistä. Mikäli täydennystä ei tule, oikeutta toiminnan aloittamiseen ei ole. Jos täydennetään edes jotenkin, laitoksen voi panna pyörimään.

Esitys avaa mahdollisuuden vastata viranomaisten kyselyihin tipoittain, ja aloittaa toiminta kauan ennen kuin hanke on hyväksyttävästi toteutettu.

Pitäisi se nyt hallituksessakin ymmärtää, että tässä on vaarassa paitsi muiden kansalaisten myös ilmoittajan oikeusturva. Kun investointi tehdään ja toiminta käynnistetään ennen sen asianmukaisuuden selvittämistä, on poru kova, jos homma lopulta todetaan lainvastaiseksi.

Ehkäpä sen varaan lasketaankin. Esityksessä on räikeää myös viranomaiselle annetun määräajan supistaminen, kun juuri on leikattu asioita käsittelevien virkamiesten määrää. Tässäkään kohdin en usko sattumaan.

Vielä vakavampi ongelma on asianosaisten piirin jyrkkä rajoittaminen. Hankkeesta tarvitsisi tiedottaa vain rajanaapureille, ja jos tällaisia on yli 10, riittäisi kuuluttaminen ilmoituksella. Kuka sellaisia lukee, muuten kuin sattumalta? Tämä ”tarkoittaisi käytännössä yleensä, että mitä suurempia haittoja toiminnasta ilmenee, sitä vähemmän siitä tiedotetaan tehokkaalla tavalla”, huomauttaa korkein hallinto-oikeus hyvin kitkerässä lausunnossaan.

Myös valitusmahdollisuutta rajoitettaisiin. Esimerkiksi järjestöjen valitusmahdollisuus siis hankaloituisi, koska ne eivät saisi enää tietoa hankkeista. Ympäristövaikutukset ulottuvat usein laajalle. Vesistön saastuttaminen ei vaikuta vain naapuritontin omistajaan.

Tarkoitus on murtaa sitä ympäristöoikeuden periaatetta, ettei valitusmahdollisuutta pidä rajoittaa muodolliseen omistussuhteeseen.

Ympäristöhallinnon yleisen alasajon linjan mukaisesti yleistä etua valvovalla viranomaisella ei olisi valitusoikeutta näistä ilmoitusasioista. Tätä ei voi painottaa liikaa: kysymys ei ole jostain karjasuojista. Jos nyt tarjottu periaate muilutetaan lakiin, ilmoituksenvaraisuuden piiriä on helppo laajentaa.

Norminpurku voi olla hyödyllistä esimerkiksi silloin, kun normi rajoittaa vain yksilön elämää, eikä sen purkaminen vaikuta millään tavoin muiden oloihin ja oikeuksiin.

Sen sijaan, kun poistetaan säätelyä toimilta, jotka vaikuttavat monien sivullisten elämään, vieläpä riistetään heiltä puhevalta ja valitusoikeus, puhe normien purusta on sumutusta. Kyseessä on vallansiirto kansalaisilta bisnesmiehille. Vallankaappauksestakin voisi puhua.