Arosuohaukkojen asettuminen Suomeen on melkoinen mysteeri. Lajin tärkeimmät pesimäalueet ovat aroilla ja puoliaavikoilla Keski-Aasiassa, Etelä-Venäjältä luoteis-Kiinaan asti yltävällä alueella. Sieltä ne ovat jollakin ilveellä päätyneet kuluneen 15 vuoden aikana myös osaksi Suomen pesimälinnustoa. Viime vuonna havaittiin Hollannissakin pesintä ja muutama mahdollinen reviiri Norjassa, mutta Suomen kanta on näihin maihin nähden vahva, tänä vuonna jo vähintään 13 pesivää paria.

Suomen arosuohaukkojen mysteeri voi avautua gps-paikantimien avulla, ja tätä juttusarjaa lukemalla voit olla mukana, kun se tapahtuu.

Seuraamme Pohjois-Pohjanmaan Siikajoella tänä kesänä pesinyttä Selja-nimistä naarashaukkaa. Sen liikkeitä voidaan tutkia tarkasti, koska heinäkuussa rengastajat Ari-Pekka Auvinen sekä Olli-Pekka Karlin ripustivat sen selkään paikantimen. Seuraamme Seljan alkavaa syysmuuttoa. Se edustaa yhtä Suomen harvinaisimmista pesivistä haukkalajeista, ja osittain vaeltavan luonteensa takia sen liikkeitä voi olla vaikea ennakoida.

Arosuohaukat talvehtivat yleensä Itä-Afrikassa tai Intiassa, harvemmin Välimeren ympäristössä, mutta suomalaiset haukat saattavat suunnata jonnekin muualle.

Kun Selja oli saanut tämän kesän kolme poikastaan lentoon, se lähti toki aluksi lentämään kohti etelää. Viime lauantaista 27.7. maanantaihin 30.7. asti Selja saalisteli lähellä Kokkolaa, Marinkaisten pelloilla, mutta sitten se keksi jotakin hämmentävää: Seitsemältä maanantai-aamuna se lähti viuhtomaan lähes suoraan kohti pohjoista. Puolen päivän aikaan se ohitti Liminganlahden ja Oulun meren puolelta, ja viideltä iltapäivällä se ehti jo Rovaniemelle. Selja ohitti Rovaniemen K-market Kauppatorin aivan linja-autoaseman vieressä, taidemuseo Korundin, Arktikumin, ja laskeutui lepäämään Ounasjoen suistoon, Selkäsaareen.

Nelostiellekin näkyvä Ounasjoen suisto on monen petolinnun lepopaikka muuttomatkalla. Siinä mielessä Seljan valinta ei yllätä. Yllättävää ei ehkä ole sekään, että Selja keksi tehdä tämän mutkan pohjoiseen. Myös toinen gps-lintu Letto kävi syyskesällä 2017 kymmenen päivää Ruotsin-Lapissa ennen lähtöään etelään. Onkin epäilty, että arosuohaukoilla olisi niin sanottua välimuuttoa. Se saattaisi jopa selittää niiden päätymisen Suomeen, jos haukat samalla etsivät uusia pesimäseutuja.

Seljalle seitsemän tunnin lepo Rovaniemellä riitti. Keskiyöllä se jatkoi matkaansa, seuraili Kittilän tien linjaa yhä pohjoiseen, ohitti Levin idästä ja oli tiistaina 31.7. kolmen aikaan jossain Kittilän Puljun ja Pokan kylien välisellä erämaa-alueella. Juuri tällaisiin paikkoihin, kännykkäverkon ulottumattomiin, arosuohaukkojen on tapana kadota, ja niin katosin Seljakin. Sitä ennen se oli lentänyt 625 kilometriä, enimmäkseen kohti pohjoista.

Kerromme Seljan liikkeistä heti, kun se käy seuraavan kerran lähellä kännykkämastoa. Liity mukaan seuraamaan Seljan lentoa!

arosuohaukkagps-paikannusmuuttolinnutsatelliittiseurantaseljasyysmuutto

Tunne luontosi

Suomen Luonto on ajankohtaisen luontotiedon aarreaitta!
Tilaamalla tuet Luonnonsuojeluliiton työtä.