Julkaistu Suomen Luonnossa 1/1977 (s. 20–22)
Teksti: Esko Joutsamo ja Juhani Koivusaari

Kirjoittajat ovat merikotkiemme veteraanitutkijoita. Muuten mh. Joutsamo työskentelee Suomen luonnonsuojeluliiton toimistossa, FK Koivusaari Kuopion korkeakoulussa.

Merikotkistamme kertovan synkän ”jatkokertomuksen” edellinen osa ilmestyi numerossa 5/1975. Samassa numerossa kuvattiin myös niihin myrkkyjä johtavista ravintoketjuista.

Suomen merikotkakanta on tällä hetkellä noin 70 vanhaa merikotkayksilöä. Lisäksi täällä on vaihteleva määrä nuoria, kierteleviä yksilöitä etenkin kevät- ja syysmuuton aikana. Näistä pääosa lienee peräisin Neuvostoliiton luoteisosien ja Lapin merikotka-populaatioista

Asuttuja reviirejä koko maassa on noin 35. Nykyinen merikotkakanta on jakaantunut kolmelle alueelle, joita asuttavilla linnuilla ei ole yhteyksiä toistensa kanssa ainakaan pesimäaikana: Lounaissaariston, Merenkurkun ja Lapin merikotkakannat. Lapin merikotkista tiedetään kuitenkin erittäin vähän ja siellä on 1970-luvulla ollut tiedossa vain yksi pesä.

Merikotkien määrä on pysynyt verrattain muuttumattomana 70-luvulla. Tämä näkyy selvästi Merenkurkun alueen inventointituloksissa tällä vuosikymmenellä, jolloin pesien tarkastustyön tehokkuus on ollut tällä alueella vakio (taulukko 1.).

Sivu1_taul1_tekstein_1976

Asuttujen reviirien määrä on pysynyt koko ajan lähes samana. Väistämätön johtopäätös tästä seikasta on, että maamme merikotkakanta saa täydennystä ulkopuolisilta alueilta, sillä poikastuotto on jatkuvasti pysynyt niin alhaisella tasolla, ettei kannan säilyminen ennallaan olisi ollut mahdollista kotkien pitkäikäisyydestä huolimatta.

Sivu1_taul2-3_tekstein_1976

Pesimätuloksen tarkastelussa on otettava huomioon, että pesien tarkastustyön tehokkuus on vaihdellut etenkin jakson alkuvuosina tuntuvasti

Taulukossa 3. on esitetty merikotkainventointien tulokset Suomen saaristoalueilla kolmen viime vuoden ajalta. Siitä havaitaan, että tähän 3-vuotisjaksoon sisältyy yksi kohtalaisen hyvä pesimisvuosi Itämeren olosuhteissa (1974), kun taas kaksi muuta edustavat ”normaalia” kehnoa pesintätulosta.

Sivu1_taul4tekstein_1976 1

SUOJELUTOIMET
Vuonna 1973 aloitetun merikotkaprojektin aikana on toteutettu koko joukko toimenpiteitä merikotkan suojelemiseksi. Pesäpaikat on luetteloitu ja niiltä kerätty tarkat tiedot suojelutoimien pohjaksi. Yksi pesimäsaari on rauhoitettu 10 vuodeksi sen jälkeen, kun Maailman Luonnon Säätiön Suomen Rahasto korvasi maanomistajille puuston arvon. Moniin muihin pesimäalueiden maanomistajiin on oltu alustavasti yhteydessä pesäpaikkojen suojelemiseksi kaikelta häiriöltä. Kaikki pesäpuut on varustettu maa- ja metsätalousministeriön lasikuituisilla rauhoituskilvillä, jotta vältettäisiin niiden tuhoutuminen vahingossa esim. hakkuiden yhteydessä. Yhteistyö metsäammattimiesten kanssa on aloitettu, jotta voitaisiin ennakolta ehkäistä merikotkien pesimäalueita uhkaavat hakkuut ja muut häiriötekijät.

Pesimätulos on selvitetty vuosittain tarkastamalla kaikki tunnetut pesät ja etsimällä uusia vaihtopesiä. Laajamittainen talviruokinta aloitettiin talvella 1972/73 ja tänä talvena (1976/77) Porkkalan ja Kokkolan välisellä rannikko- ja saaristoalueella on toiminnassa 30 talviruokinta-paikkaa, joilla on vieraillut kymmenittäin kummankin kotkalajin edustajia. Projektin yhteydessä on harjoitettu lisäksi laajaa tiedotus- ja valistustoimintaa.

TUTKIMUSTOIMINTA
Merikotkan ravintoa on selvitetty keräämällä näytteitä saalisjätteistä pesien ympäristöstä ja tarkkailemalla myöhäisessä poikas-vaiheessa piilokojusta, mitä saaliita emot poikasille tuovat. Myrkkyjä (DDT, PCB ja elohopea) on tutkittu kuolleina löydetyistä aikuislinnuista, kuoriutumattomista munista sekä myös merikotkan pääasiallisista saaliseläimistä. Munankuorien ohenemista on tutkittu vertaamalla tuoreiden, rikkoutuneiden munankuorien paksuutta vanhoihin museoaineistoihin. Parhaillaan on menossa selvitys erilaisten metsätaloustoimenpiteiden vaikutuksesta merikotkan pesinnän onnistumiseen sekä niiden osuudesta pesimäpaikkojen autioitumiseen. Poikasten värirengastuksella on pyritty saamaan tietoja merikotkien liikkumisesta, kuolleisuudesta, sukukypsyysiästä jne. Vuonna 1976 värirengastus aloitettiin kaikissa Pohjoismaissa ja tarkoituksena on laajentaa se koko Itämeren piiriin. — Tutkimustoiminnan tuloksia on julkaistu alan lehdissä ja esitelty laajalti myös yleisissä tiedotusvälineissä.

PESINTÄ V. 1976
Maailman Luonnon Säätiön (WWF) Suomen Rahaston merikotkaprojektin neljäs vuosi sujui vakiintuneiden toimintamuotojen merkeissä. Kotkien talviruokintaa harjoitettiin 24 paikassa Porkkalan ja Kokkolan välisellä rannikko- ja saaristoalueella. Haaskoilla vieraili talven mittaan kymmenittäin kumpaakin kotka-lajia.
Pesimätuloksen inventointi suoritettiin kaikilla kolmella osa-alueella. Tulokset näkyvät taulukosta 4.

AHVENANMAA
Lähes kaikki Ahvenanmaan vanhastaan tunnetut merikotkareviirit tarkastettiin v. 1976. Näistä yli 30:stä pesimäpiiristä asutuiksi osoittautui vajaa puolet eli 14. Pesiä tarkastettiin yhteensä 53 kpl. Tarkastustyö suoritettiin maakuntahallituksen ympäristönsuojelutoimiston johdolla.
Ahvenanmaan vahvimmat merikotka-alueet ovat edelleen Föglö ja koillissaaristo (Kumlinge-Brändö). Pesintöjä havaittiin kolmella reviirillä ja niistä yksi epäonnistui: keväällä löytyi pesän alta tuore munankuori, mutta myöhemmin kesällä pesässä ei kuitenkaan ollut poikasta. Muut kaksi pesintää tuottivat yhden poikasen kumpikin.
Merikotkayksilöitä arvioidaan Ahvenanmaalla olevan vielä ainakin 30, mutta kuten taulukosta 4. havaitaan, vuotuinen pesimätulos on murheellisen huono. Myönteisenä tapahtumana voitiin vuoden aikana kirjata yhden tärkeän pesimäsaaren virallinen rauhoittaminen sen jälkeen, kun WWF oli korvannut omistajalle puuston arvon.

SAARISTOMERI
Alueen 12:sta merikotkareviiristä tarkastettiin 10 v. 1976. Joitakin koko 70-luvun autioina olleita reviirejä jätettiin tarkastamatta, jotta aikaa olisi jäänyt uusien vaihtopesien etsimiseen eräiltä vielä aktiivisilta reviireiltä. Pesiä tarkastettiin yhteensä 20 kpl. Tarkastustyö jaettiin entiseen tapaan siten, että Torsten Stjernberg on hoitanut Dragsfjärdin alueen (kaksi reviiriä) ja muun alueen ovat käyneet läpi Kaius Hedenström ja Esko Joutsamo.
Asuttuja reviirejä, joilla voitiin todeta joko pesintä tai koristeltuja pesiä tai joilta on jatkuvia havaintoja (esim. talviruokinnan yhteydessä) kotkien oleskelusta, oli yhteensä yhdeksän. Pesintä todettiin vain kahdella reviirillä, joista toinen oli epäonnistunut jo haudontavaiheessa ja toinen tuotti yhden poikasen.

MERENKURKKU
Alueella tarkastettiin 12 merikotkareviiriä, joista asutuiksi osoittautui 11. Tarkastettuja pesiä oli yhteensä 26 kpl, joista ennen pesintäkautta kolme oli pudonnut ja kaksi pesäpuuta kaatunut. Koska talvimyrskyt olivat pudottaneet ja kaataneet näinkin runsaasti pesiä, jouduttiin useita reviirejä tutkimaan läpikotaisin mahdollisten uudispesien löytämiseksi. Tarkastutyön suoritti Juhani Koivusaaren, Ismo Nuujan ja Risto Palokankaan työryhmä apulaisineen.
Alueella onnistui kaksi pesintää, jotka tuottivat 2 + 1 poikasta. Lisäksi tavattiin kaksi munapesää, jotka tuhoutuivat ennen kuoriutumista. Seitsemältä muulta reviiriltä löytyi joko koristeltuja pesiä tai kotkaparin on havaittu edelleen oleskelevan pesimäpiirillä.

LAPPI
Länsi-Lapin yhtä tunnettua merikotkan pesää käytiin etsimässä, mutta puutteellisten kartta-tietojen takia pesä jäi löytämättä. Eri puolilta Lappia on kyllä saatu tietoja merikotkahavainnoista. Esim. erään Lokan tekojärveen laskevan joen suistossa havaittiin viime keväänä kolme vanhaa merikotkaa varsin suppealla alueella. Lisätietoja Lapin merikotkista kaivattaisiinkin kipeästi ja niitä lienee saatavissa esim. kalasääksi- ja kotka-inventointien yhteydessä. □

Vetoomus värirengastettujen merikotkien ilmoittamisesta
Vuonna 1976 aloitettiin yhteispohjoismainen merikotkan poikasten värirengastusprojekti. Tarkoituksena on saada tietoja kotkien liikkeistä Luoteis-Euroopassa sekä Itämeren piirissä, niiden sukukypsyysiästä jne. Toistaiseksi pesä-poikasten värirengastus on aloitettu Norjassa, Ruotsissa ja Suomessa, mutta tarkoituksena on laajentaa projekti lähivuosina kaikkiin Itämeren rannikko-valtioihin.
Havaintoja värirengastetuista merikotkista on mahdollista tehdä erityisesti talviruokinnan yhteydessä piilokojusta tai muutenkin kaukoputkelta tai kiikarilla. Värirengastuksessa ei ole pyritty yksilökohtaiseen tunnistamiseen vaan pääasiana on selvittää kotkien lähtöalue ja vuosiluokka. Tämän vuoksi on päädytty käyttämään kahta eloksoitua alumiinirengasta. Vuosivärinä, joka ilmaisee linnun syntyneen vuonna 1976, on käytetty vihreää rengasta vasemmassa nilkassa kaikilla alueilla. Lähtöalueita ilmaisevat värirenkaat ovat oikeassa nilkassa, jolloin saadaan seuraavat Yhdistelmät:
Suomen rannikkoalueet: punainen oikeassa ja vihreä vasemmassa vitkassa, 3 poikasta rengastettu näillä väreillä v. 1976.
Suomen ja Ruotsin Lappi: vihreä oikeassa ja vihreä vasemmassa nilkassa, 5 poikasta rengastettu näillä väreillä Ruotsin Lapissa v. 1976.
Ruotsin itärannikko: musta oikeassa ja vihreä vasemmassa nilkassa, 10 poikasta merkitty näillä väreillä v. 1976.
Norja: sininen oikeassa ja vihreä vasemmassa nilkassa, n. 65 poikasta merkitty näillä väreillä v. 1976.
Kun kyseessä on vähälukuinen rengastusaineisto, on entistä tärkeämpää, että kaikki havainnot saadaan talteen. Siispä kaikki kotkien talviruokinnan parissa puuhailevat sekä muut lintuharrastajat: ilmoittakaa havainnot värirengastetuista merikotkista (väriyhdistelmä, aika ja paikka) osoitteella
Rengastustoimisto P. Rautatienkatu 13 00100 Helsinki 10 Suomen merikotkatyöryhmä

 

1970-lukumerikotka