Tikka oli tulossa lintulaudalle, mutta lensi ensin pyykkinarulle. Se retkahti roikkumaan selkä ja pää alaspäin ja jäi siihen. Kun menin ja kohotin lintua, jalat irtosivat narusta ja lintu lensi tiehensä. Lukittuivatko tikan jalat jotenkin naruun?

Lintujen varpaat todella lukittuvat lepoasennossa esimerkiksi puunoksan ympärille. Tähän perustuu muun muassa se, että ne eivät putoa nukkuessaan puun oksilta, vaikka tuuli heiluttaisi puuta. En silti usko, etteikö tikka olisi päässyt irti pyykkinarusta omin avuin.

Monet lintulajit jähmettyvät selälleen joutuessaan liikkumattomiksi eivätkä tunnista olevansa vapaita. Tämän ilmiön ovat kaikki rengastajat havainneet rengastaessaan aikuisia lintuja. Monet erilaiset linnut voi panna esimerkiksi lintuverkosta irrottamisen jälkeen selälleen pöydälle tai maahan taikka roikkumaan varpaistaan oksaan, eivätkä ne lähde minnekään, vaikka rengastaja puuhailee lähistöllä. Linnut saattavat olla näin minuuttikaupalla hiljaa paikallaan ennen kuin havaitsevat olevansa vapaita lähtemään. Ennen pitkää pyykkinarulla selälleen keikahtanut tikkakin olisi huomannut olevansa vapaa ja irrottanut otteensa narusta. Jos lintu ei pääsisi omin avuin irti, pitäisi meidän silloin tällöin löytää oksistosta, puhelinlangoilta ja piikkilanka-aidoilta selällään roikkuvia kuolleita lintuja.

käpytikkatalviruokinta

Tunne luontosi

Suomen Luonto on ajankohtaisen luontotiedon aarreaitta!
Tilaamalla tuet Luonnonsuojeluliiton työtä.