Kapea puusilta kurottaa pienen metsäpuron yli.

”Pysähdytään tähän hetkeksi kuuntelemaan puron solinaa”, biologi ja luontokasvattaja Adela Pajunen sanoo. ”Voitte sulkea silmät ja keskittyä veden konserttiin.”

Vesi solisee ja pulisee uomassaan meistä piittaamatta, ilman alkua tai loppua.

”Annetaan veden äänen rentouttaa ja virkistää hermoja ja kudoksia.”

Pajunen ohjaa kymmenen hengen retkiryhmää, joka nyt seisoo Sipoon Hindsbyn metsässä silmät kiinni kuunnellen luonnon ääniä. Retkeläiset ovat paikalla lääkärin määräyksestä tai pikemminkin kehotuksesta. Heidän diagnoosinsa vaihtelevat esimerkiksi lievästä masennuksesta diabetekseen.

Pajunen on perehtynyt luonnon terveysvaikutuksiin ja etenkin siihen, miten erilaiset luonnonympäristöt ja -paikat vaikuttavat ihmiseen ja edistävät hyvinvointia. Retkellä on mukana myös terveydenhoitaja.

Ryhmäläiset ovat jo tuttuja toisilleen, sillä tämä on viides retki seitsemän retken sarjasta.

Jatkamme matkaa pientä metsäpolkua pitkin, ja puheensorina voimistuu. Omia luontokokemuksia jaetaan innokkaasti. Polun varren kasvilajeja ja niillä viivähtäviä hyönteisiä pysähdytään tutkimaan tarkemmin tuon tuosta.

”Nyt joudutte kapuamaan hieman ylärinnettä, mutta lupaan, että se kannattaa”, Pajunen ohjeistaa, ja nousemme kukin omaa vauhtiamme upean kalliojyrkänteen helmaan.

”Etsi oma kohta kallion viereltä ja tunne itsesi pieneksi sen rinnalla. Puhutaan niin sanotusta ylevän kokemuksesta, jota esimerkiksi massiiviset kivet voivat tarjota. Soitan sitten kelloa, kun on aika lähteä.”

Retkeläiset hajaantuvat liki kalliota ja hiljentyvät tahoilleen. Painan selkäni kiveä vasten, pää painuu kuin itsestään alas ja suljen silmäni. On vaikea arvioi­da, kuinka kauan olen pitänyt kalliota paikoillaan, kun heleä kello kilahtaa merkiksi, että on aika lähteä eteenpäin.

”On tutkittu, että vaikuttavan luonnonmuodostelman tai luonnonvoiman äärellä aika tuntuu kuluvan hitaammin. Silloin kiire hellittää”, Pajunen sanoo.

Käy pitkäksesi, jos siltä tuntuu

Teevesi ja kahvi lämpiävät retkikeittimissä, kun pysähdymme pellon laitaan syömään eväitä. Terveydenhoitaja nostaa korista voileipiä kaikille.

”Hakekaa täältä retkipatjat ja käykää vaikka pitkäksenne, jos siltä tuntuu.”

Muovikuksa täyttyy tuoksuvasta kahvista ja eväsleipä maistuu niin hyvältä. Tekisi mieli pötkötellä, mutta en oikein kehtaa. Sen sijaan katselen taivaalla kovaa kyytiä vaeltavia tummia pilviä, keskityn tähän hetkeen.

Kun kahvit on juotu, leivät syöty ja tankattu tummenevan illan tunnelmaa, eväsleiri puretaan ripeästi yhteisvoimin. Minä onnistun taittelemaan retkipatjan ihan vinksin vonksin, ja oitis yksi retkeläisistä tarjoaa apuaan.

”Se ei tainnut nyt mennä ihan oikein”, hän sanoo lempeästi ja taittelee patjan uudestaan.

”Näillä retkillä tuetaan myös ryhmädynamiikkaa ja toisten auttamista. Luonnossa tulee automaattisesti vastaan tilanteita, joissa pitää auttaa muita”, Pajunen sanoo, kun retki on päättynyt ja vilkutamme viimeiselle lähtijälle.

Sitä ennen olimme käyneet vielä nuuhkimassa hevostallin hajuja. Tallin heinälle ja hevoselle tuoksuvassa ilmassa on jopa useita kymmeniä miljoonia mikrobeja kuutiossa.

Luonnon visuaalisen voiman lisäksi terveyttä edistävät myös näkymättömät mikrobit, joiden kanssa ihmisen liitto on kaupungistumisen ja hygieniatason nousun vuoksi rakoillut viime vuosikymmeninä.

Liian vähäisen mikrobialtistuksen on arveltu olevan esimerkiksi allergioiden ja astman räjähdysmäisen lisääntymisen taustalla.

Sipoon terveyskeskuksen johtava lääkäri Anders Mickos ja avohoidon ylilääkäri Anna Peitola tekevät yhteistyötä Adela Pajusen ja Marko Leppäsen Luonnontie-yrityksen kanssa, joka suunnittelee ja toteuttaa retkisarjat. Niitä on järjestetty nyt kaksi, ja tänä syksynä järjestetään kolmas sarja Sipoon sote-talon henkilökunnalle. Ensi keväänä on taas potilasretkien vuoro.

Retkien vaikutusta hyvinvointiin ar­vioivat niin potilas kuin lääkärikin.

”Valtaosa potilaista arvioi retkien vaikuttaneen merkittävästi hyvinvointiinsa. Myös luontoon lähtemisen kynnys madaltui ja stressi, kiire sekä ahdistuneisuus lievittyivät”, sanoo avohoidon ylilääkäri Anna Peitola.

Hän on ollut mukana retkillä ja huomannut itsessäänkin muutoksia.

”Maisemien kauneuden, suon tuoksun tai kallion vakauden tietoinen havainnointi oli voimaannuttavaa. Kuormittuneisuuden tunne helpotti, hartiat tuntuivat laskeutuvan omille paikoilleen ja syke tasaantui. Terveysmetsäjuonne näkyy meillä Sipoossa myös muussa toiminnassa. Olen pitänyt kehityskeskusteluja kävellen, ja johtoryhmäkin on kokoustanut metsässä.” Sipoo on toistaiseksi ainoa paikkakunta, jossa terveysmetsätoimintaa toteutetaan näin laajasti. ”Tarkoitus on, että retket jatkuvat tukihoitomuotona toiminnassamme”, Peitola sanoo.

Kuva: Jani Riekkinen / Vastavalo, piirroshahmo: Anne Stolt

Tietoinen metsäkävely

Lääkäri voi siis määrätä potilaalle luontoaltistusta, mutta onko sillä merkitystä, millaisessa ympäristössä liikutaan. Sitä selvitetään parhaillaan Luonnonvarakeskuksessa (Luke) professori Liisa Tyrväisen johtamassa Millaiset luontoympäristöt elvyttävät -tutkimuksessa.

”Veimme viime syksynä ja keväällä vapaaehtoisia henkilöitä pienryhmissä neljään erilaiseen metsään. Jokainen osallistuja kävi jokaisessa metsässä kerran”, kertoo tutkija Jenni Simkin Lukesta.

Tutkimus toteutettiin kontrolloituna koeasetelmana, jossa ensin istuttiin 15 minuuttia ja sen jälkeen käveltiin metsässä rauhallinen puolen tunnin lenkki. Kaikki osallistujat kulkivat saman reitin. Kaikkiaan yli 60 osallistujaa kävi kaikissa neljässä kohteessa.

”Tutkimme etenkin metsänhoidon vaikutusta luonnon elvyttävyyden kokemukseen työpäivän jälkeen. Kohteistamme kolme oli eriasteisesti hoidettua metsää ja yksi oli täysin luonnontilainen. Tuloksia julkaisemme ensi vuoden puolella”, Simkin jatkaa.

Tampereen yliopistossa puolestaan on tehty tietoisia metsäkävelyitä ja selvitetty, miten kävelyihin yhdistetyt tietoisuusharjoitukset vaikuttavat elvyttävyyteen – vai vaikuttavatko lainkaan.

Tutkija Tytti Pasasen ja professori Kalevi Korpelan luotsaaman tietoisen metsäkävelytutkimuksen aineisto on nyt kasassa. Tuloksia saadaan ensi vuoden alkuun.

”Kävelyitä tehtiin vuosi sitten Ikaalisten kylpylän Voimapolulla sekä tänä syksynä Tampereella Hatanpään arboretumissa.

Tutkimuksiin osallistui yhteensä lähes 300 vapaaehtoista kävelijää”, Pasanen kertoo, kun istahdamme Tampereen keskustan tuntumassa Sorsapuiston penkille. Edessämme au­keaa pieni lampi lumpeineen. Kolme sorsaa ovat täällä nimikkopuistossaan ja porhaltavat heti luoksemme leipä­palan toivossa. Kun mitään ei tipu, ne uivat välinpitämättöminä lammen toiselle puolelle.

Kävelytutkimukseen osallistuneilta otettiin fyysisesti mitattavia arvoja kuten syke ja stressihormonin taso, mutta myös tarkkaavuudesta sekä psyykkisistä tuntemuksista kuten työkykyisyydestä, mielentilasta, elpymisen tunteista ja elinvoimaisuudesta kerättiin tietoa.

”Meitä kiinnostaa, pystyykö pienten harjoitteiden avulla lisäämään luonnon elvyttävää vaikutusta. Siksi kävelijät jaettiin eri ryhmiin siten, että vain osa teki harjoitteet”, Pasanen sanoo.

Kuva: Jari Hakala / Vastavalo, piirroshamo: Anne Stolt

Avaruutta ja piilopaikkoja

Jokainen kokee luonnossa olon omalla tavallaan, joku saattaa tuntea pelkoakin. Voimaannuttavalla ja elvyttävällä luonnon­ympäristöllä on kuitenkin universaaleja piirteitä, jotka tulevat esiin eri puolilla maapalloa tehdyissä tutkimuksissa.

”Korkeusvaihteluita pidetään tärkeinä. Niihin liittyy evolutiivinen näkökulma, että ihmiselle on tärkeää nähdä kauas, mutta toisaalta ympäristö ei saa olla liian avaraa. Pitää olla myös piilopaikkoja, jos niille tulee tarvetta. Tilan tuntu sekä paikan syvyyden tuntu saavat painoarvoa. Myös vesi on elementti, johon ihmisillä on erityinen ja tärkeä suhde”,

Pasanen sanoo ja osoittaa edessämme aukeavaa lampea. Mieltä rauhoittava vesi voi olla pieni puro, myrskyisä meri tai unelias lampi, kuten Sorsapuiston lampi, jonne katse hakeutuu tuon tuosta Pasasen kanssa keskustellessakin.

Monella meistä on jokin mielipaikka luonnossa, jonne palaa aina uudestaan, joko fyysisesti tai mielikuvissaan.

”Kyllä minä havumetsistä tykkään. Olen kasvanut Etelä-Savossa pienellä paikkakunnalla, joten olen myös järvi-ihminen. Metsistä ja järvistä tulee kotoisa, hyvä mieli”, Pasanen kuvailee.

Maalaisjärki ja omat tuntemukset jo sanovat, että luonnossa olo tekee hyvää. Nopea kaupungistuminen ja sitä seurannut luonnon köyhtyminen ovat kuitenkin vieraannuttaneet ihmisen juuriltaan ja alkukodistaan. Sen seurauksena kärsimme uusista sairauksista ja vastustuskykymme on heikentynyt. Luonto ei ole enää itsestäänselvä kumppanimme, vaan se loittonee yhä kauemmas jokapäiväisestä elämästämme. Siksi kaivataan myös tutkimustietoa, jonka avulla ihmisen ja luonnon välinen kuilu saataisiin kurottua umpeen.

Tutkimusten avulla luonnon elvyttävästä vaikutuksesta saadaan tarkempaa ja vertailukepoista tietoa, josta saattaa olla tulevaisuudessa paljonkin hyötyä kansanterveydellemme. Vuosittaiset terveydenhuoltokulut ovat Suomessa 20 miljardin euron luokkaa.

”Kun aletaan tutkia luonnon elvyttäviä vaikutuksia, asiat menevät yllättävän hankaliksi. Se ei olekaan yhtään niin selkeää kuin ajattelisi. Jo perus­ajatus siitä, mikä on luontoa, vaihtelee paljon. Onko tämä tässä luontoa autoineen, taloineen ja leikattuine nurmikoineen”, Pasanen sanoo ja viittaa ympärilleen, kun kävelemme kohti Tampereen keskustaa.

”Jonkun mielestä se on luontoa, kun taas toisen mielestä se on kaukana siitä. Yksi puukin saattaa toisaalta tarjota elvyttävän kokemuksen”, Pasanen sanoo.

Luonto elvyttää kehoa
Verenpaine alenee.
Syke laskee.
Stressihormoni kortisolin pitoisuus laskee.
Lihasjännitys alenee.
Koettu terveys ja hyvinvointi kohenevat.

Luonto elvyttää mieltä
Mieliala kohenee.
Kielteiset tunteet vähenevät.
Itsetunto kohenee.
Keskittymis- ja ongelmanratkaisukyky paranevat.
Koettu psyykkinen hyvinvointi ja elämänlaatu kohenevat.

Lue lisää luonnon terveysvaikutuksista:
Marko Leppänen ja Adela Pajunen: Terveysmetsä. Tunnista ja koe elvyttävä luonto, Gummerus 2017.
Sirpa Arvonen: Metsämieli. Mielen ja kehon taskukirja, Metsä­kustannus 2017.
Liisa Tyrväinen, Mikko Kurttila,
Tuija Sievänen, Seija Tuulentie (toim.): Hyvinvointia metsästä, SKS 2014.
Elli Keisteri-Sipilä: Liikuttava luonto, Metsäkustannus 2017.

***

Aikakausmedian Edit-gaalassa palkittiin Vuoden 2017 lifestyle-juttu yleisölehdessä Suomen Luonnon artikkeli Luonto korjaa (SL 08/2017).
Työryhmä: Toimittaja Johanna Mehtola, valokuvaajat Jari Hakala ja Jani Riekkinen, kuvittaja Anne Stolt, AD Nanna Särkkä, toimituspäällikkö Antti Halkka ja päätoimittaja Heikki Vasamies

Palkinnon perustelut:
Ajankohtainen ja tärkeää aihetta luonnon terveysvaikutuksista on käsitelty taitavasti ilman holhoavaa otetta. Juttu antaa ratkaisuja lukijan oman tilanteen korjaamiseen. Pelkästään kuvia katsomalla voi kokea luonnon rauhoittavat vaikutukset, ja kuviin istutetut piirroshahmot vahvistavat näkemystä ihmisen sulautumisesta luontoon. Jutun pohjalta syntynyt Mielipaikka-kysely verkossa sai suuren suosion.

luontoluonto ja terveysluontosuhdeterveys