Rehellisyyden nimissä tämä vuosi ei ole tuntunut olleen ihmiskunnan historian parhaimpia. Ihmeteltävää on riittänyt, ja monet vuoden uutisista ovat olleet suorastaan kuristavan ahdistavia. Tämän vuoden skuuppeihin on kuulunut Yhdysvaltojen vetäytyminen Pariisin ilmastosopimuksesta, ja 15 000 tutkijan varoitus joukkotuhosta, mikäli nykyisiin ja kasvaviin kulutustottumuksiin ei puututa. Tapetilla ovat olleet myös mm. merien valtavat muovijätemassat, metsien hakkuut Suomessa ja maatalouden torjunta-aineet.

Useimmiten maailman tila, politiikka ja ihmisten ymmärtämättömyys masentaa. Mutta vaikka asiat tuntuvat menevän vain huonompaan suuntaan, myös toisenlaista liikehdintää on havaittavissa. Itseasiassa yhä useampi ihminen pysähtyy miettimään maailman ympäristöongelmia, yhä useampi ihminen haluaa toimia vastuullisesti, ja tehdä oikeita valintoja maapallon hyväksi. Joten jotta emme ajautuisi totaaliseen epätoivoon, haluan tsempata sinua vuosi 2017, ja kertoa missä asioissa onnistuit, ja mihin suuntaan kannattaa ensi vuonnakin ponnistaa.

Eli 7 innovaatioita ja ilmiötä vuodesta 2017, joiden vuoksi toivoa paremmasta tulevaisuudesta on!

  1. Laillisia sirkkaherkkuja. Syyskuussa tapahtui pitkään odotettu muutos, kun hyönteiset hyväksyttiin Suomessa ruuaksi. Eikä mennyt aikaakaan kun hyönteistuotteita tulvi markkinoille mm. leipinä, mysleinä ja nakkeina. Hienoa ennakkoluulottomuutta ja yhteistyötä suomalaisilta viranomaisilta, elintarvikeyrityksiltä sekä kuluttajilta!

 

  1. Vegebuumi jatkaa vahvana. Independent-lehti valitsi Helsingin kymmenen parhaan vegaanikaupungin joukkoon, McDonald`s lanseerasi vegaanisen hampurilaisen ja maitotalot lähtivät kilvan mukaan kasvijuomamarkkinoille. Ja mikä parasta, nykyään vegeily ei ole enää tiukkapipoista piipertelyä, vaan rentoa fleksaamista, joka tavoittaa isoja massoja ja saa aikaan todellista muutosta.

 

  1. Ruokaa ilmasta. Teknologian tutkimuskeskus VTT:llä Otaniemessä on onnistuttu tuottamaan proteiinia pelkästään sähköllä ja hiilidioksidilla. Kuulostaa toki melko science fictionilta, mutta on ihan oikeasti totta, ja mahdollistaa ruuan tuottamisen esimerkiksi aavikolla tai jäätiköllä. Jos joku niin tämä antaa toivoa, että mikä vain on mahdollista!

 

  1. Vaihtoehtoja muoville. Vanha mantra siitä, että muovi on vain niin käytännöllinen ja korvaamaton materiaali, on tänä vuonna saanut monia haastajia. Suomessa kehitetyt muovittomat Sulapac-kosmetiikkapakkaukset ovat saaneet laajaa kansainvälistä huomiota ja voittaneet useita palkintoja. Toisaalla taas Teknologian Tutkimuskeskus VTT on puolestaan innovoinut sokerista ja sokerijätteestä muovipulloja. Hyvästi muovi, tulevaisuudessa emme tarvitse sinua!

 

  1. Rakkaus luontoon. Suomalaiset ovat varmasti aina rakastaneet luontoaan, mutta tänä vuonna tämä rakkaus tehtiin hienosti näkyväksi. Satavuotiaan Suomen kunniaksi vietettiin 4 Suomen luonnon päivää, joista suurin ja kaunein elokuun viimeisenä lauantaina Suomen lippujen liehuessa. Myös keskustelu ja ymmärrys bakteereista, vastustuskyvystä, maan sekä metsän terveysvaikutuksista ovat selkeästi lisääntyneet. En tiedä, tuliko kenellekään yllätyksenä, että metsässä oleilu poistaa stressiä, mutta onhan se hienoa, että nyt siitäkin on tutkittua tietoa.

 

  1. Luomu kasvaa. Luomuruuan myynti on kasvanut vahvasti jo monta vuotta, ja vauhti tuntuu vain kiihtyvän, sekä Suomessa että maailmalla. Tämän lisäksi myös luomupeltoala kasvaa Suomessa kohisten ja ennakkoarvioiden mukaan luomussa olisi nyt jo lähes 12% peltoalasta.

 

  1. Valtava ekobisnes. Tänä vuonna isot yritykset ovat kahmineet luomua ja luonnonkosmetiikkaa. Unilever osti Suomessakin suositut Pukka-teet, Ben & Jerry`s ilmoitti lanseeraavansa luomutuotesarjan ja kosmetiikkajätti Transmeri osti taas Suomen isoimman luonnonkosmetiikkayritys Natcosin. Toisaalta myös pienet kasvavat isoiksi, 35-vuotias ekokaupan edelläkävijä Ruohonjuuri otti tänä vuonna ison askeleen kansainvälistymisen polulla, ja vuoden 2018 alussa aukeaa ketjun ensimmäinen myymälä Ruotsissa. Kestävästä kulutuksesta on tullut isoa bisnestä, joka ei mitenkään ole huono asia, vaan osoitus siitä, että maailma oikeasti muuttuu.

 

Tervetuloa vuosi 2018 – toivon sinulta enemmän tätä ja vähemmän ilmastosopimuksista lipeämistä!

ekokulutushyönteisruokakasvisruokaluomuluontomuovi

Tunne luontosi

Suomen Luonto on ajankohtaisen luontotiedon aarreaitta!
Tilaamalla tuet Luonnonsuojeluliiton työtä.