Tuomarointi

Suomen kesä

ID: 117864

Ulkosuomalaisena Suomen luonnon monimuotoisuus ja kauneus vain korostuu itselle kun kotimaassa pääsee käymään. Kesässä on jotain sellaista, mikä näyttää, tuntuu ja tuoksuu aivan erilaiselta, kuin missään muualla maailmassa. Kesän tuoksut ja äänet tulee mieleen kuvista.

Sorsaemo suojelee poikasiaan

ID: 117863

Sorsaemo suojeli poikasiaan tulevalta pakkasyöltä . Seuraavana aamuna sorsaemo ja poikaset uiskentelivat pirteinä .

Kurkistus

ID: 117785

Kuin Disneyn piirtämät viiksitimalit olivat iso tekijä lintuinnostukseni syttymisessä. Lenkkeilin paljon Helsingin Vanhankaupunginlahdella, ja kerran alkusyksystä näin ruovikossa näitä ihmeellisiä otuksia puuhissaan. Tämä kohtaaminen johti ensimmäisen lintukirjani hankintaan. Tämän timalin kuvasin toukokuussa 2021 Vanhankaupunginlahdella Pornaisten piilokojusta. Kolme lintua touhusi kojun ympärillä, ja hetkiseksi tämä uros tuli kurkistamaan lahdelle, melko täydellinen iltavalo taustanaan.

Kolmiloikka

ID: 117784

Nokikanan kiihdytys. Oli kuin kolmiloikkaaja ottaessaan vauhtia veden pintaa pitkin.

Lounashetki

ID: 117783

Silkkiuikuilla oli pesintä vilkkaan rantaraitin varrella ja ohimennessä tuli seurailtua perheen touhuja. Kalaa tuotiin poikasille ahkeraan tahtiin.

Sarvipöllön poikanen

ID: 117782

Suloinen sarvipöllön poikanen heinäkuisena iltana Vaalassa. Pääsin mukaan avustamaan serkkuani rengastusretkelle. Kun kuvan otettuani laskin kamerani alas katsoakseni kuvan valotusta ja tarkennusta, kysyi heti tämä serkkuni, että \"Mihin se meni?\". Olin ihmetyksissäni, että tässähän se on, kunnes tajusin, että poikanen olikin kadonnut täysin äänettömästi edestäni.

Verkonviritys

ID: 117781

Aamuvalossa hämähäkki virittelee verkkojaan mustikan varpuun.

Aamun ensisäteet

ID: 117780

Äitienpäivän aamu, soidinkentän reunaan piilouduttuani ensimmäiset teeret lehahtavat jo tantereelle, on pimeää. Odotellaan hetki ja nukutaan. Ilmassa kuuluu kevät, muuttolintuja on jo saapunut ja ympärilleni laskeutuu teeri toisensa jälkeen. Pikkuhiljaa aurinko alkaa nousemaan kangasmetsän takaa luoden kultaisen hetken kentälle. Pakkanen kiristyy ja luo kuuran maahan. Tämä hetki tallentuu kennolle, mutta myös sydämeeni. Tämä on minun luontoni.

Kuoringan peili

ID: 117779

Kirkasvetisellä kotijärvelläni Kuoringalla on aina ollut maailman kauneimmat auringonlaskut.

iltasatu alkaa

ID: 117778

Toisinaan unohtuu, että asun satumetsässä. Ilta-auringon kultaus puiden lumisilla oksilla on taianomanen lupaus keväästä.

3_2_1_Fight

ID: 117777

Kevään viimeisiä soitimia toukokuun alkupäivinä. Aurinko nousee soidinkentän takaa ja auringonnousun aikana kiristyvä pakkanen luo kuuran maahan. On kultainen hetki. Teerikukot eivät huumassaan näe kuin toisensa ja pian taistelu on käynnissä, taistelu siitä kumpi pääsee jatkamaan sukuaan. Nyt otetaan miehestä mittaa...

Kolme tiiranpoikasta kivellä

ID: 117776

Kolme tiiranpoikasta kyykkimässä kivellä.

Tintti valppaana

ID: 117775

Kännykkäkuva. Sadekuuron jälkeen Tintti lennähti katselemaan kenties matoja..?

Metsän vilu

ID: 117774

Talven lumi peittää armollisesti metsänhakkuun monesti rumatkin jäljet. Mökkimaisemaamme viime talvi toi todella viluisen ikävyyden näkymät viereisen vanhan kuusimetsän kaatuessa aukoksi. Palaten niihin hytisyttäviin tunnelmiin!

Korven oopperaa

ID: 117773

Vanhan korpimetsän sammaleisissa huoneissa voi törmätä monenlaiseen yllättävään näkymään; minä jäin kuuntelemaan Jäkäläoopperan hyminää. Mielikuvitus lentoon!

Ritariperhosen toukka karhunputkella

ID: 117772

Yksi tämän kesän mieluisista yllätyksistä lähiluonnossa. Kuva: 8.7.2021

Neitoperhonen

ID: 117771

Tervetuloa uusi sukupolvi silmäniloksemme :) Kuva 31.7.2021

Pöllö vanhassa piipussa

ID: 117770

Lehtopöllö viihtynyt useampana vuonna samassa piipussa.

Kukkulan kuningas

ID: 117767

Metsiemme ehkä komein ilmestys keväisin soitimen aikana esiintyen kuin \"kuningas\".

Ennen koronaa

ID: 117766

Leukistismin omaavia oravia esiintyi useampia Tornion seudulla pari vuotta sitten, nyt vuonna 2021 ei ole enää näkynyt...

Puluripaskaa

ID: 117765

Kesykyyhky pyrähti noukkimaan kiviä kivipiiraaseen ja hieman kompasteli alamäessä, ja leväytti pyrstösulkansa hienoksi viuhkaksi.

Ruottin rantaa

ID: 117763

Elokuu 9.8. oli lämmin, ukkoskuuroja ja Tornionjoen vesi illalla + 17 -asteinen, aurinko laskemassa, lämmin ilma synnytti sumuista maisemaa lännessä.

Euroopan pienin

ID: 117762

Euroopan pienin lintu Hippiäinen on sympaattinen nappisilmä.

Vaaleanpunainen hetki

ID: 117761

Vaaleanpunainen hetki tuli taivaalle auringon laskiessa kallion taakse.

Auringon lumous

ID: 117760

Sain otettua kuvan kauniista maisemasta Tampereen Pyynikillä. Aurinko oli laskemassa ja sumua oli ilmassa. Hetki oli taianomainen.

Peura aamu uinnilla

ID: 117759

Saaren kansanpuistossa kohtasin kaksi peuraa aamu uinnilla. Toinen lähti eri suuntaan

Uninen joutsenenpoikanen

ID: 117758

Töölönlahdella unisia joutsenenpoikasia kesäauringossa.

Hanhet

ID: 117757

Hanhet aamukävelyllä sumussa

Kesäpäivän tunnelmaa

ID: 117754

Kangassinisiipi päivänkakkaralla.

Taideteos

ID: 117752

Yksityiskohtia luonnossa huomaan ja niitä pyrin myös kameralla muidenkin näkyville tuomaan. Luonnon lähelle hiivin ja voin nähdä vaikka perhosen lentävän hennoin siivin. Taideteoksen kilpailukuvasta halusin ja kuvan siivestä rajasin. Seepran raidat, luontosilmät, kultaa, nyt luonnon luokse tulkaa!

Joutsenten lentoonlähtö

ID: 117751

Kevättalvella joutsenet lähtivät järveltä lentoon ajamaan toisen joutsenpariskunnan pois sulapaikalta.

Amiraali merenrannalla

ID: 117750

Amiraaliperhonen lukuisine lajitovereineen odotteli merenrannalla sopivia tuulia muuttomatkaa varten.(Lauttasaari, Helsinki 6.8.2021)

Keväinen auringonlasku Näsijärvellä

ID: 117749

Huhtikuussa jäiden lähdön aikaan kuvasin auringonlaskun Tampereen Näsijärven rannalla. Veden pinta heijasti hienosti pilvet, ja jää heijasti auringonvaloa.

Haaveileva hanhi

ID: 117748

Kuvattu Helsingissä. Hanhet valmistautuvat tulevaan muuttoon.

Jäämörkö

ID: 117746

Kuva on otettu Korpilahdella Päijänteen jäällä helmikuussa 2020. Tuona talvena jäät olivat aika heikkoja ja jää meni helposti palasiksi jäätyen sitten uudelleen. Kuvasin innolla näin muodostuneita \"jäämaisemia\" ja Jäämörkö on yksi suosikeistani.

Jättiläisten tanssi

ID: 117743

Öinen ukkospuuska Sumiaisjärvellä

Tuleeko ketään?

ID: 117731

Pyörätiellä, jonka etanat (kotilot) aamuisin ylittävät, oli vaarallista. Pyöräilijät eivät aina osanneet väistää näitä, joten niitä oli murskaantuneena joka aamu useita. Tämä yksilö oli valppaana.

Wordless

ID: 117727

Maalaismaisemaa kesällä parhaimmillaan

Piiloutumisyritys

ID: 117726

Saari Helsingin edustalla, alkukesän kukkaloisto, valkoposkihanhet pesivät

Neljä suruvaippaperhosta.

ID: 117725

Tämä vuosi 2021 on ollut hyvä perhosvuosi .12.8.2021 löysin paikan jossa oli kymmenittäin suruvaippaperhosia . Samassa paikassa oli myös runsaasti amiraaliperhosia , nokkosperhosia ja neitoperhosia . Myös muutama herukkaperhonen siellä lenteli . Toivoin saavani mahdollisimman monta suruvaippaperhosta samaan valokuvaan . Havaitsin neljä suruvaippaperhosta aivan toistensa lähellä ja valokuvasin ne tätä kilpailua varten .Aiemmin en ollut nähnyt edes kahtakaan suruvaippaperhosta yhtäaikaa .

Hiljaisuus on täydellisen hiljaista

ID: 117724

Kun hiljaisuus on täydellisen hiljaista, voi kuulla, kuinka usva liikkuu suolammen yli. Auringonnousua odottava ilma on raikas ja täynnä huumaavia tuoksuja. Silti hengitys salpaantuu. Kaikki ympärillä on vain niin...oikein. Niin täydellisen kaunista ja oikein. Tänne minä kuulun. Tähän auringonnousuun. Tähän hetkeen.

Pyy suihkussa

ID: 117723

\"Hei kaveri! Etkö näe, että se havu siinä edessä on suihkuverho!!\" Kävelin Hossan kansallispuistossa elokuun alussa ja vettä satoi välillä kaatamalla. Muita kulkijoita ei juuri näkynyt, mutta ilokseni törmäsin pyyparveen, joka sulat märkinä poukkoili varpujen välissä.

Näädän kesä

ID: 117722

Lähimetsässä mustikkapuskien seassa vilisti neljä näädänpoikasta. Ne olivat hyvin uteliaita ja pelottomia. Kova sihinä ja ärinä vain kuului kun ne painivat keskenään pehmeällä sammalmatolla. Lähimetsä on minulle tärkeä paikka ja olen iloinen, että niin moni eläinlaji on löytänyt sieltä asuinsijan. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun näin näädän. Ikimuistoinen kesäilta!

Harvinaisia kohtaamisia omilla mailla

ID: 117719

Tänä kesänä keisarinviittoja on ollut kotiseudullani aiempaa runsaammin, mutta koskaan ennen tätä en ollut nähnyt f. valesinaa. Sykähdyttävintä tästä teki vielä se, että pari viikkoa myöhemmin ensimmäisestä havainnosta, näin toisen, vieläkin upeamman f. valesinan, joka oli ensimmäistä selkeästi pienempi, mutta metallinen sinisenhohde oli tälläkin yksilöllä sydäntämuljauttavan kaunista.

Nokkosperhonen pelto-ohdakkeessa

ID: 117718

Kauas ei tarvitse lähteä, sillä luonto on läsnä jo kotiovella. Tässä elokuun iltapäivän auringossa paistattelee nokkosperhonen pelto-ohdakkeessa asfalttipihan reunamalla.

Aamu-uinnilla

ID: 117717

Auringon ensimmäisiä säteitä ja härkälintuperhe aamu-uinnilla. Toinen poikasista vielä vapaamatkustajana.

Oman kosteikon rock-tähti

ID: 117716

Luhdat ja kosteikot kätkevät sisäänsä paljon elämää ja yllättäviä kohtaamisia pienien eläinten kanssa.

Viherpeippoemo valppaana

ID: 117715

Ihmisen uteliaisuus ja pesärauha on hankala yhdistelmä, mutta varovaisuudella ja emon luottamuksella sain tämän kuvan lopulta otettua.

Siili

ID: 117707

Siili kuvattu saaren kansanpuistossa Tammelassa

Metsän rauhaa

ID: 117706

Talvinen luonto on kaunis. Kuva on otettu Teerivaaralla, Iso Syötteellä.

Pilvi Lintu

ID: 117705

Bussia ootin sinistä ja eikö pilvi lintu kerkesi ensin taivaalla.

Rakkautta Riisitunturilla

ID: 117704

Mahtaako taustalla siintää tulevaisuudessa tuulimyllyt, rikkoen tämän lumoavan tunnelman. Kuvassa taustalla vaaniva kolmaspyörä kuvaa tätä uhkaa.

Herätetty nappisilmä

ID: 117703

Olin valokuvaamassa tikkoja luonnonsuojelualueella Jyväskylässä, kunnes huomasin pieniä riisimuron näköisiä jätöksiä yhden haavan alla. Ajattelin, että voisivatkohan ne olla liito-oravan papanoita. Aloin koputtelemaan kolollisten haapojen runkoja, ja yhtäkkiä yhden rungon uumenista työntyi liito-oravan pää. Tämä on varmasti edelleen yksi sykähdyttävimmistä luontokokemuksista, joita olen päässyt kokemaan. Toivottavasti kuva tilanteesta sykähdyttää teitä.

Suopöllö laskeutuu

ID: 117702

Suopöllö laskeutuu aamuiselta saalistusretkeltään omalle tähystyspuulleen.

Talvipäivän timali

ID: 117701

Olin jo tovin katsellut Etelä-Suomalaisten luontokuvaajien viiksitimalikuvia, ennen kuin minulle avautua mahdollisuus timalien kuvaamiseen. Viime helmikuussa toiveeni täyttyi ja löysin ruokailevan timaliparven jäisestä ruovikosta kotikunnastani. Kahlasin syvässä lumihangessa sopivalle etäisyydelle timaleista, ja jäin odottamaan parven lähestymistä. Niin lopulta kävi ja pääsin kuvaamaan näitä kauniita lintuja. Päivän päätteeksi jalkani olivat litimärät ja palelin pahasti, mutta olin onnellinen.

Kotka ja harakka

ID: 117700

Maakotkan ja harakan lentonäytös Kuusamossa. Harakka yritti häätää kotkan pois alueelta mutta joutui sitten lopulta itse väistymään.

Punatulkut

ID: 117699

Kuva otettu tammikuussa, kun Keski-Suomessa oli jo mukavasti puissa pakkaslunta. Punatulkkuparvi ilmestyi yllättäen viheltelemään männynlatvaan, kun muuten metsässä oli todella hiljaista. Oli hieno hetki olla keskellä talvista Keski-Suomen metsää.

Varikset

ID: 117698

Kuvassa varikset raakkuvat vuorotellen kelopuun latvassa.

Kurkotus

ID: 117697

Harmaahaikara lammen rannalla iltahämärässä kurkottamassa mahdollista saalista.. Kuva on otettu Pohtiolammella.

Petollista kauneutta

ID: 117696

Kun malttaa kumartua luonnon äärelle, avautuu toisenlainen maailma ihmeitä täynnä.

Virta

ID: 117695

Pehmeästi soljuva virta saa levottoman mielen rauhoittumaan.

Nukkapähkämö

ID: 117694

Pieni rönsyilevä puutarhamme on lähiluontoa jos mikä. Ovesta ulos ja olet siellä. Kuvattavaa riittää vaikka neliöitä on noin 300 ja siitäkin vie iso siirtolohkare osan.(Puutarhan sydän)

Harmaahaikara

ID: 117693

Harmaahaikara erikoisessa tilanteessa eli uimassa.

Suomen marjat ja turilas

ID: 117691

Turilas vierailulla karhunvatukoilla.

Rusakko aamupesulla

ID: 117690

Rusakko kesäaamuna pellon laidalla hoitamassa turkkiaan.

Siili illallisella

ID: 117689

Siili etsii ravintoa auringon laskiessa.

Ilta lintulammella

ID: 117688

Kuvan lampi sijaitsee piilossa vanhalla tehdasalueella aivan kaupungin keskustan liepeillä. Lammella pesii nokikanojen lisäksi mm. liejukanoja, mustakurkku-uikkuja ja telkkiä. Alue on suosikkipaikkani seurata vuoden kiertoa. Tämä kevätiltana otettu kuva välittää lammella vallitsevaa rauhaa. Tällaiset paikat ovat arvokkaita luonnon monimuotoisuuden ylläpitäjiä kaupungeissa.

Jos kyyneleet helmiä ois...

ID: 117686

Suomen luonnon peruskauneutta. Järven rannalla aina löytyy kuvattavia kohteita ja pääasiassa rauhoittumisen elementtejä. Sateen jälkeen rantaheinissä valuvat vesitipat olivat sen hetken kaunein asia. Sininen taivas piirtyy vedestä.

Katsekontakti

ID: 117682

Kännykkäkuva. Täällä Tampereella on sinitiaiset johonkin hävinnyt. Ennen oli runsaasti. Tänään 13.08.21 yhtäkkiä hän lensi oksalle ja katsoi suoraan päin.

Hiipot

ID: 117679

Hiipot viihtyvät usein paksusammaleisessa kuusimetsässä. Näitä keijumaisia pikkusieniä tunnetaan Suomessa yli 70 lajia.

Syyssäässä

ID: 117678

Komea tammi on elänyt yli 300 vuodenkiertoa ja kokenut kaikenlaisia säitä.

Rantakäärme kalassa

ID: 117674

Olimme tyttären kanssa luontopolulla ja ihmettelimme, mikä lumpeikossa liikkuu. Käärmehän siellä yritti nielaista ahventa. Kauan kesti ja käärme piiloutui ennen loppuhuipennusta.

Pieni hillan ystävä

ID: 117672

Hilloja noukkiessani pieni sammakko hyppäsi sankooni

Suojelus

ID: 117670

Herkkäkuva Joutsenemosta joka suojelee poikasiaan

Suokeltaperhoset

ID: 117669

Olin katselemassa ja kuvaamassa perhosia sekä muita hyönteisiä heinäkuun alun iltana. Lämmin ja aurinkoinen sää sai liikkeelle monenmoista perhosta kukille ruokailemaan, kuten kuvassa olevat Suokeltaperhoset Peltosaunioiden tykönä.

Pöllöt

ID: 117668

Kolmena kesänä kuvannut pöllöä samassa paikassa, tänä kesänä pöllöjä oli ilmestynyt toinenkin.

Talvi saapuu taas

ID: 117667

Olin kuvaamassa luontoa ja sen asukkeja alkutalvesta 2020, kun näin oravia juoksentelemassa ja yksi pysähtyi hetkeksi vasta sataneet lumihiutaleet turkissaan. Kuvauspaikka on tuttu parin vuoden ajalta ja ainakin ajatuksissamme saatoimme tunnistaa toinen toisemme.

Syyskuun auringonlasku

ID: 117666

Koko päivän oli ollut pilvistä ja harmaata, kunnes yhtäkkiä äitini olohuoneeseen alkoi säteillä valoa kaihtimien läpi ja koko olohuone muuttui aivan oranssiksi. Menin parvekkeelle ja näin kuinka aurinko pilkisti tummien pilvien välistä ja taltioin hetken kännykkäni kameralla. Aurinko oli juuri laskemassa ja maisema näkyi tällaisena vain hetken. Kuvanottohetkellä linnut lensivät taivaanrantaan kuin tilauksesta.

-Sopu-

ID: 117662

Sulassa sovussa luonnon kanssa, tarkkana kannattaa olla, kamerakin matkassa on hyvä olla.

Malvae

ID: 117659

Pieni ja vikkelä mansikkakirjosiipi (Pyrgus malvae) lämmitteli itseään suolaheinällä varhain aamulla. Ehdin ottaa muutaman kuvan, kunnes yksilö pyrähti vinhaa vauhtia maisemaan.

Apollo

ID: 117655

Virmajuurella ruokaileva apollo merenrantakalliollaan Föglössä 2020. Tämä rauhoitettu laji on biotoopillaan lentäessä uljas näky ja sen tapaaminen on joka kerta yhtä sykähdyttävää.

Saanan pahdan puna-ailakit

ID: 117644

Yöttömän yön puna-ailakit on kuvattu Saanan pahdan juurella tunturiperhosseurantaan liittyvän käynnin yhteydessä heinäkuun alussa 2020. Maisema on yöllisessä valaistuksessaan mykistävän kaunis, taustalla hahmottuu Pikku-Malla ja Kilpisjärvi.

Konttaisjärven kuutamo

ID: 117641

Tammikuinen kirkas ja kipakka pakkasyö täysikuun valaistessa maisemaa Kuusamon Konttaisjärvellä. Taustalla Valtavaara.

Ilta lintulammella

ID: 117639

Kuvan lampi on hyvin piilossa vanhalla tehdasalueella aivan kaupungin keskustan vieressä. Lammella pesii muun muassa nokikanoja, liejukanoja, telkkiä ja mustakurkku-uikkuja. Lisäksi alueella viihtyy myös monia nisäkkäitä kuten metsäkauriita, valkohäntäpeuroja, kettuja ja vesimyyriä. Se on suosikki paikkojani seurata vuoden kiertoa. Tämä kevätiltana otettu kuva kuvaa hyvin alueen rauhaa. Toivottavasti tämä kaupunkiluonnon salainen keidas säilyy jatkossakin luonnon monimuotoisuutta ylläpitämässä.

Suokukkokoiras

ID: 117594

Toukokuun lopulla pesimäpaikoilleen saapuvat suokukkokoiraat ovat eksoottisen upeita lintuja. Niiden höyhenpuku vie katselijan mielikuvissa jonnekin kaukaisiin maihin. Soidinasussaan varsinkin niiden kaulukset ovat upeita, joita ne myös mielellään esittelevät soidintansseissaan. Suokukko on nykyisin harvinainen nähtävyys suomalaisessa luonnossa ja kauneudesta kiinnostuneen kuvaajan unelma!

Aamu alkaa herkutellen

ID: 117593

Suopöllö esittelee saamansa saaliin, jonka hetken kuluttua vie poikaselleen aamupalaksi.

Viirupöllö ja kesä

ID: 117590

Kesäkuun alussa ihmettelin yksinäistä viirupöllöä tontillamme ja pihapiirissä. Sitten näkyi myös toinen istumassa pihapuissa keskellä päivää. Kauaa ei enää sen jälkeen mennyt kun yllätykseksi huomasin kaksi viirupöllön poikasta pihapiirissämme. Ne nököttivät pihan omenapuissa ja olivat juuri tulleet pesästä pois. Kuva on otettu älypuhelimella kiikareiden läpi, jotta turvallinen etäisyys poikasiin säilyi. Emo oli lähellä haavassa vahdissa. Sain seurata poikasten ensipäiviä omalta pihalta!

Usva nousee, aurinko laskee

ID: 117562

Elokuisen sadepäivän ilta: kosteus tiivistyy, usva nousee niityille verhoten maiseman salaperäiseen huntuunsa. Auringon lasku antaa keltaista sävyään usvahunnulle - ilmassa syksyn läheisyyden haikea raukeus...

Usvainen maisemani

ID: 117560

Oulujärvi, synnyinkyläni Paltaniemen rannat. Siellä on se rakkain sielunmaisemani. Tässä kuvassa iltahetken tyyni järven pinta, kaunis oranssi hetki. Rauha.

Ärsyyntynyt haukka laskeutuu

ID: 117557

Kevään tullen saapui erämaiselle reviirilleen Utajärvellä tämä upea nuolihaukka, jonka elämää olen saanut kesän ajan seurata. Pesintäkin onnistui haukkapariskunnalla hyvin ja poikasten päästyä äskettäin lentoon ovat vanhemmat opastaneet niitä häätämään vihollisia reviiriltään. Uljain elkein haukka hyökkäilee kohti, välillä pysähtyy kelon oksalle katselemaan tilannetta - kovaa ääntä koko ajan pitäen. Upea lintuperhe, joka pian lähtee Afrikan matkalleen. Toivottavasti keväällä taas tavataan!

Upea nuolihaukka pysähtyi hetkeksi

ID: 117555

Muutin vuodenvaihteessa takaisin kotipitäjääni Utajärvelle ja pääsin kevään tullen nauttimaan jälleen sen erämaisista maisemista. Ensimmäinen erikoisemman lajin kohtaaminen tapahtui heti lumien lähdettyä, kun pääsin tutustumaan kaukaisten suolampien elämään. Tämä uljas nuolihaukka saapui joka kerta maastossa kulkiessani lähistölle, tässä ensimmäinen kohtaaminen, jossa se asettui aivan kuin malliksi läheisen männyn oksalle. Pitkin kesää olen saanut sitä, sen puolisoa ja pesintääkin seurata.

Karhu ihailee omaa kuvaa.

ID: 117553

Kuvattu Martinselkosessa lampikojulla kesäkuussa 2021.Karhu kävi juomassa illalla lammesta vettä.

Suomen saaret

ID: 117499

Kuva on otettu juhannusreissulta, kuv veneilimme saaristossa.

Kaurispukin kielen näyttö

ID: 117498

Talven 2021 ajan seurasin päivittäin metsäkaurislauman elämää. Opin lauman jäsenistä paljon, ja jokaisesta paljastui omia erilaisia piirteitä niin ulkonäössään kuin käyttäytymisessäänkin. Tämä pukki osoittautui käyttäytymisellään selvästi lauman johtajaksi, ja sainpa napattua siitä kuvan näyttämässä kieltään lajitovereilleen.

Ensilennolle

ID: 117496

Harrastamme lasten kanssa perhosten kasvatusta. Kuvassa 4-vuotias tyttäreni ihastelee juuri kuoriutunutta matarakiitäjää.

Seitsemän neitoa

ID: 117493

Harrastamme lasten kanssa perhosten kasvatusta. Nämä seitsemän neitoperhosta kuoriutuivat samana päivänä ja kuvassa pääsevät ensilennolleen.

Yksinäinen peura

ID: 117492

Nappasin kuvan peurasta kävelykenkillä. Olimme molemmat yhtä hämmästyneitä kohtaamisesta.

Lohdutus

ID: 117490

Tienpientareiden kasvustoja tutkiessa voi nähdä vaikka mitä. Tässä leppäkertun ja kärpäsen kohtaamisessa näyttää olevan älä-huoli-kaikki-järjestyy-kyllä-tilanne mutta taisi kärpänen vain tutkia kuka siinä oikein kököttää. Kärpänen lähti siitä sitten omiin puuhiinsa ja leppäkerttu jäi jatkamaan oleiluaan.

Rengastetut

ID: 117489

Olin rengastajan matkassa lapinpöllön pesällä ja löysimmä nämä poikaset jo pesästään lähteneenä lähimaastosta. Rengastuksen jälkeen laitoimme pojat kannolle, jossa ne poseerasivat nätisti kuvaajalle. Kuva otettu Torniossa kesäkuussa 2010.

Kutunivan talvehtijat

ID: 117487

Kuva on otettu Muonion Kutunivassa tammikuun viimeisenä päivänä 2014. Pakkasta oli parikymmentä astetta. Kymmenkunta joutsenta on jo vuosia talvehtinut Kutunivan alueella, kun virta pitää sekä yläniskalla, että suualueella talven mittaan pienenevän alueen sulana. Todennäköisesti jotkut mökkiläiset myös ruokkivat niitä, koskapa alkoivat uida kohti, kun menimme kameroiden kanssa rantaan.

Vanhaa puuta

ID: 117486

Kuvan otin Kolarin Kiuaskeron rinteellä syksyllä 2009. Kiuaskero on hiukan syrjässä Ylläksen muista tuntureista ja sen vuoksi sinne ei juuri turistit löydä. Rinteillä on joskus tehty hakkuita, mutta edelleen siellä on pystyssäkin isoja keloja ja kilpikaarnaisia aihkeja.

Neitoperhonen

ID: 117485

Kuva on otettu kesämökiltä, Särkisalossa. Pihalla on paljon eri hyönteisiä sekä puutarhassa että rannassa.

Tanhupallon ja Karvamadon risteytys: Karvapallo

ID: 117479

Tämä rusakko on ottanut naapurimme pihapuun juuren vakioyöpymispaikakseen. Aamuisin se loikkii laiskasti pihamme poikki päivän puuhiin.

Pölyttäjät

ID: 117477

Kun katsoo tarkkaan, voi pienelläkin alueella nähdä vaikka kuinka paljon kaunista.

Taitava tilhi

ID: 117470

Nuori tilhi heittää pihlajanmarjan korkealle ilmaan.

Ohikiitävä hetki

ID: 117467

Olin hyytävän viimaisena kevätaamuna kuvaamassa lintujen paluumuuttoa meren rannalla. Tämänkin haahkaparin ohilento kesti vain hetken, mutta kuvan ansiosta se jää pysyväksi muistoksi jälleen kerran yhdestä upeasta luonnon tapahtumasta.

Yllätetty herkuttelemasta

ID: 117466

Kuljin metsässä ja yllättäen huomasin ihan lähellä peuran syömässä suopursujen keskellä. Se söi niin keskittyneesti, että ei hetkeen huomannut minua ollenkaan. Kameran räpsähdettyä se vilkaisi ihmetellen taakseen, mutta jatkoi syömistään rauhassa vielä pitkään, vaikka tarkkailin sitä vain reilun kymmenen metrin päästä. Minun luontoni on täynnä ihania, yllättäviä kohtaamisia ja luottamuksen osoituksia.

Telkkä-äidin oma hetki

ID: 117464

Näin Läheisellä kivellä rantaa kulkiessani Telkän. Aloin kuvata innoissani. Viimein sellainen valo että rouvan kauniit värit näkyy. Telkän ilme rauhoittaa. Oma hetki kaikille.( En onneksi häirinnyt rouvaa. )

Huhtikuun valossa

ID: 117463

Aloin käydä alkutalvesta lähtien läheisellä lintutornilla useamman kerran viikossa. Siitä tuli henkireikä suljettuun elämään. Siitä tuli luontoni. Yhdellä tälläisellä yksinäisillä retkellä näin että joutsen lähestyy määrätietoisesti tornin edustan rauhallista poukamaa. Yritin säätää hadissäni kameraa. Tarkoitus oli ottaa kuvatulitus laskeutumisesta. Sain vain yhden kuvan. Tämän. Olin säästänyt kameran väärin. Kuva ilahduttaa minua aina ja muistan kevään.

Kevätmaisema tunturista

ID: 117459

Kilpisjärven kevät etenee hitaasti, mutta näyttävästi. Maisema muuttuu lumien pikku hiljaa sulaessa tunturin rinteiltä kirjoen sen upean raidalliseksi. Tuo toukokuinen väripaletti on niin kaunis, ettei voi kuin huokaista. Olen niin onnellinen, kun saan tuota maisemaa ihailla!

Kiirunan katse

ID: 117458

Olin v. 2020 kesäkuussa kuvaamassa Saanatunturilla ensimmäisiä tunturikukkia, itse asiassa lapinalppiruusua, kun vilkaisin sivulleni ja huomasin kiirunan tuijottavan minua tiukasti. Lintu ei liikkunut mihinkään, todennäköisesti läheisestä pesästä johtuen. Tuo katse pysäytti ja ihastutti. Nämä ovat niitä upeita hetkiä ja elämyksiä, mitä luonnossa voi kokea. Onneksi sain tämän hetken ikuistettua, jota voin kuvaa katsoessa muistella. Poistuin hiljaa paikalta lintua enempää häiritsemättä.

Rusakonpoikasten ruokahetki

ID: 117457

Kesäyön rauhallisella tarkkailulla, pusikoiden väliin kurkistuksella, ympärillä eläviä kunnioittamalla voi joskus saada ikuistaa hetken, kuin lahjan, taianomaisen.

Kevätlento

ID: 117456

Kevät : lisääntyvä valo, muuttolintujen saapuminen, jäiden lähtö, luonnon vieno vihertyminen ovat aina yhtä sykähdyttäviä kokemuksia pohjoisen ihmisille, kuten pesimäpaikoilleen saapuville kuoveillekin.

Idän pinkkipilvet

ID: 117455

Tornionjoen alati vaihtuvan maiseman valot, varjot ja veden olemus eri vuodenaikoina ovat monesti kuvaajalle metaforinen kokemus, kuten kuvan elokuun auringonlasku 2021 Tornion Kivirannalla.

Hiekkakylpijä

ID: 117454

Heinäkuussa 2021 oli helteistä ja äärimmäisen kuivaa Lapissakin, joten lähiluonnossa oleileva metsäjänis kaivoi rivitalomme pihakäytävälle kuopan ja nautti hiekkakylvystään iltaruokailunsa välissä.

Veikeä orava

ID: 117453

Kännykkäkuva. Orava sattui katsomaan suoraan kameraan.

Sorsan lepohetki

ID: 117451

Kännykkäkuva. Sorsa oli varjossa lepäilemässä ja sattui katsomaan suoraan kameraan.

Lumpeen lehdet

ID: 117450

Lumpeen lehdet järven pinnalla. Kuvattu soutuveneestä pienellä Hämeenlinnalaisella järvellä.

Äidin rakkautta

ID: 117429

Poro äiti rakastaa pienokaistaan Ylläksellä💕

Meri tyynenä

ID: 117408

Aamu Pyhämaassa, harvoin meri on näin tyyni.

Jäinen aamupala

ID: 117405

-30 asteen pakkasessa kaksi kuurapartaa tuijotti toisiaan, minä kameran etsimen läpi ja kaveri käpy käsissään.

Äitienpäivän aamukaste

ID: 117404

Äitienpäivänä kuvattu aamukasteinen valkovuokko

Usva Kukkian yllä

ID: 117403

Kukkiajärven karikot häilyivät aamu-usvan seassa auringonnousun aikaan ja tekivät maisemasta lumoavan maalauksellisen. Tai tässä tapauksessa kuvauksellisen.

Aina on se yksi…

ID: 117402

Joukossa on aina se yksi joka ei osaa olla.

Tunturilumen monet muodot

ID: 117401

Ylläksellä hiihtolomalla yksi ehdottomista kohteista on Kukas tunturi. Jyrkän nousun jälkeen on vauhdikas ja pitkä lasku. Tämän lystin lisäksi tunturin laelta aukeaa mahtava maisema joka ilman suuntaan. Tykyn peitossa olevia puita, keloja ja erilaisia tuulen muovaamia lumen muotoja on mahdotonta ohittaa kuvaamatta! Toivottavasti lumiset talvet ovat ilonamme tulevaisuudessakin!

Linnun asumus

ID: 117400

Linnunpönttö alkukesän vehreyden keskellä.

Perhonen

ID: 117399

Perhonen lepäämässä pitkospuilla, varvut alkavat kääntyä jo syksyyn.

Havumetsän pikkusaalistaja

ID: 117398

Helmipöllö lähdössä saalistamaan.

Serenadi

ID: 117397

Laulujoutsenten kevätriemua suojärvellä.

Joki ei jäädy koskaan

ID: 117396

Sain seurata kuulaana talvipäivänä läheisellä joella, kuinka saukko uiskenteli jokea pitkin ylävirtaan ja kävi kesken saalistuksen tutkimassa suojapaikan, joka oli syntynyt kun korkean veden aikainen jääkansi oli jäänyt osmankäämien kannateltavaksi.

Metsässä loistava tähti

ID: 117395

Monet luonnonkukat tuovat minulle mieleen muistoja. Metsätähti kuljettaa muistoissa lapsuuteen ja savolaiseen luontoon. Kuvan yksilö on kuvattu Tampereella nykyisen kotini lähellä.

Valo voittaa

ID: 117394

Lähiluonto on muodostunut tärkeäksi voimavaraksi korona-ajan etätyössä. Eräänä helmikuisena aurinkoisena päivänä päätin tauolla lähteä käymään läheisen kallion laella.

Metsäjänis

ID: 117393

Auringon laskiessa alkaa metsäneläinten aika.

Sumuverho

ID: 117392

Syyskuinen aamu tunturissa.

Hirven aamu uinti

ID: 117391

Hirvi lähti uimaan Porvoon Kodderviikisä kesäkuun aamuna auringon nousun aikaan. Merisavu värjäytyi oranssiksi nousevan auringon valossa.

Aamuvenyttely/ Aamupala

ID: 117390

Kännykkäkuva. Rauhallinen kesäaamu.

Vain me kolme

ID: 117389

Kännykkäkuva.

Sitkeys

ID: 117386

Lapin kaunis ja karu luonto hurmaa joka ainoa kerta.

Vapaamatkustaja

ID: 117385

Vähiin käyvät ohdakkeet jo heinäkuussa. Isoapollo ja kimalainen kisasivat viimeisistä kunnon kukinnoista. Apollo karisutti lopulta kimalaisen siiveltään.

Silkkiuikun siluetti

ID: 117381

Silkkiuikku tyynellä merellä auringonlaskun aikaan

Vastavalon lumpeenkukat

ID: 117379

Vastavaloon kuvatut lumpeenkukat korostuvat kauniisti lammen pinnasta, joka on aivan tumma siihen peilaantuvasta metsän varjoisesta puolesta.

Yöllä oli ollut pakkasta

ID: 117376

Ensimmäiset yöpakkaset lokakuun alussa olivat jäädyttäneet heikon peilikirkkaan jään järvelle. Pakkasusvan takaa paistava pakkasaurinko heijasti kuvansa jään pintaan. Oli unenomainen näky, mitä piti jäädä katsomaan. Kuvattu Lempäälän Hulausjärvellä.

Hämähäkki perhe

ID: 117375

Hämähäkki perheen seurantaa mökillämme Mikkelissä.

Suomen kansallislintu

ID: 117362

Rakastan lintujen kuvausta. Yhdellä kuvausretkellä olin jo lähdössä kotiin, kun ajattelin, että katsonpa vielä kerran näkyykö mitään. Onneksi käännyin vielä takaisin, ja näin kun laulujoutsen levitteli siipiään ilta-auringossa. Kuva on otettu Luumäellä, lähellä luontopolkua missä käyn usein.

Keijukaisia etsimässä

ID: 117360

Sinivalkoinen ketomaisema, jossa varmasti asustelee keijukaisia. Tai ainakin pörriäisiä.. Itsekin tykkään katsella luontoa ja maailmaa keijukaisen silmin. Vaikea ja parantumaton sairaus aiheuttaa kuvaamiselle suuria haasteita, mutta luonnon kauneutta ei voi vastustaa, viimeiseen asti!

Tikun nokassa

ID: 117359

Hiiripöllö tuli tervehtimään metsäaukion reunalla olevan tikun päähän. Lensi lähelle, eikä ihmisen seura näyttänyt tarkkailua haittaavan.

Kesy orava

ID: 117357

Tampereen arboretum ja kesyt oravat..

Päivä painuu mailleen

ID: 117346

Heinäkuinen auringonlasku Levi tunturin huipulta kuvattuna.

Äidin rakkaus

ID: 117345

Tämän hellyyttävän hetken sain ikuistettua heinäkuun 2021 lopulla Levi tunturilla.

Koht heittää vodaa stadis

ID: 117339

Helsingissä Laajasalon rannalta otettu kuva elokuussa -21. Mahtavat pilvet.

peltojoki

ID: 117336

Ruska reissulla Inarissa. Joki kauneimmillaan

Polku mökin rantaan

ID: 117271

Tämä polku on niin rauhoittavaa kulkea aamu- tai iltauinnille.

Anna-Riikka Huhta

ID: 117269

Muoniojoelta..Luonto on vehmasta..

Anna-Riikka Huhta

ID: 117268

Helteinen päivä hillassa..Nesteytys oli tärkeää..Hilla on maukas ja luonnon antimia..

Keijukaisten päivänvarjot odottavat aamua mättäällä

ID: 117267

Kuva otettu illalla suojärven rannalla Kittilässä (Tievajärvi). Kyseessä on minusta viehättävät sompasammaleet mättäällä. Kuvauspäivä 29.7.2021

Rantakivet

ID: 117266

Kesäkuinen ilta Mäntyharjun Korpijärvellä. Kesäloma oli juuri alkanut ja ilta-aurinko heijasteli säteitään rantakiviin.

Kaakkurin soidintanssia

ID: 117256

Olen muutaman vuoden seuraillut kaakkureita. Niiden keväiset soidinmenot alkavat aamuyöstä ja jatkuvat pitkin päivää. Suolammen reunalla maatessa kaakkureita odotellessa on ollut aikaa seurata ympäröivän luonnon heräämistä kevääseen. Kuva on otettu Nuukion kansallispuistossa toukokuun alussa tänä vuonna, aamuauringon värjätessä vielä hieman punallaan ympäröivää luontoa. Kaakkuri on mielestäni yksi kauniimmista vesilinnuistamme.

Kaakkurin aamu

ID: 117255

Olen muutaman vuoden seuraillut kaakkureita Nuuksion kansallispuistossa. Makailen suomättäällä lammen reunalla, tarkkailen ja ja odottelen kokokutoisessa piilossani. Kuva on otettu toukokuussa auringonnousun aikaan aamuusvan verhoamalla lammella, kun luonto oli heräämässä kevättouhihinsa.

Mennyt aika on palannut

ID: 117254

Heinäpelto taipuu moneksi. Lapset keräävät niityn kasveja. Kotieläimet saavat apetta talven mittaan mahan täytteeksi. Niityllä kulkija saa tutustua lukemattomiin sinisiin, punaisiin, keltaisiin, violetteihin ja ties minkä sävyisiin niityn kasveihin. Pörriäinen tykkää. Pistäytyminen vanhassa riihessä \"Niityn elämää\" -näyttelyssä täydentää aistien kokemuksen kuivatettujen kasvien ja valokuvien kautta. Traktorin siluetti piirtyy illan painuessa mailleen heinäseipäiden lomasta. Poni hirnahtaa.

Kiltuanjärvi illan hämärtyessä

ID: 117253

Kesäyön tunnelmia illan hämärtyessä.

Silta

ID: 117251

Juuma

Maailma aukeaa

ID: 117249

Vanhan metsän palasta kierrellessäni törmäsin nykyään harvinaisempaan näkyyn, viirupöllön luonnonpesään. Pökkelön reunalla paistetteli toinen poikasista valmiina siirtymään avarammille myyrämaille.

Yksinäinen soutaja

ID: 117246

Tämä kuva tuo mieleeni lapsuusaikani, jolloin kävin isän kanssa verkoilla ja katiskoilla tervatulla puuveneellä.

Kielajoen seutuvilla

ID: 117245

Eräälä ruskaretkellä saavuin tämän lammen rannalle. Istahdin lepäämään ja hiljaisuus ja rauha vallitsivat ympärilläni. Kuvaa käsitellessäni käytin luovuuttani.

Kielajoen seutuvilla

ID: 117243

Ruskaretkellä saavuin tämän lammen rannalle. Se oli levon hetki. Hiljaisuus ja rauha vallitsi ympärilläni. Käytin mielikuvitustani valmistellessani tätä kuvaa.

Aamu

ID: 117198

Syysaamut ovat taianomaisia - luonnon kauneus, tuoksut, värit ja äänet.

Sinisiipi

ID: 117197

Kanervikko on oiva paikka seurata ja kuvata näitä kauniita pikkuperhosia. Onnistuin ikuistamaan perhosen lepohetken.

Talvi taittuu

ID: 117194

Alkukevät ja päivän jatkuminen. Auringonlaskun pastellisävyt.

Kosiolahja

ID: 117168

Kevään ja kesän huippukohtia kun muuttolinnut alkavat kosiotoimenpiteet.

Kesä kauneimmillaan

ID: 117149

Haaveeni toteutui ja pääsin näkemään poikaset

Kohti valoa

ID: 117148

13 helmikuuta kaamoksen loputtua Nuorgamissa tunturisumussa

Metsäkauris

ID: 117147

Lähipellollamme on metsäkauriita vasoineen. Ovat aika uteliasta porukkaa ja tulevat toisinaan aika lähelle.

Saanan polulla

ID: 117146

Olimme ruskaretkellä Kilpisjärvellä ja vaelsimme Saanan polulla. Tämä kaunis sateenkaari oli seuranamme melkein koko ajan, välillä tihkutti vettä.

Harvinaiset herkut

ID: 117145

Puolisoni ihmetteli taimikon heinäämisestä tullessaan, että mitähän lienevät olleet tummanpunaiset matalavartiset marjat taimikolla. Lähdimme samantien niitä katsomaan. Näky oli uskomaton - yli 40 vuoden tauon jälkeen näin edessäni kypsänä hehkuvia mesimarjoja. Niitä kasvoi heinikossa, ojan penkalla ja sammalikossa. Lähiluontokin voi yllättää unohtumattomalla tavalla.

Kosketus

ID: 117144

Tänä kesänä oli todella paljon nokkosperhosia ja yksi niistä laskeutui sormelleni.

Mukana mustikassa

ID: 117143

Liuskayökkönen oli tupsahtanut ämpäriin iltapäivän marjastusreissulla.

Lähimetsän taikaa

ID: 117008

Lähimetsän taikaa on huomata aamunkajon värittämä luonto erilaisena ja pysähtyä katselemaan ympärillä olevaa kaunista luontoa ja sen eläimiä. Punavarpusen aamuseremonia oli yksi kesäaamujen kohokohdista, siinä ympäristössä jota monesti pidämme tavallisena ja jonka ohi menemme pysähtymättä.

Auringon laskiessa

ID: 117001

Lauma kulki keväisenä iltana läheisellä pellolla

Turvassa vihollisilta

ID: 117000

Kuva otettu heinäkuussa 2021 Sulkavan linnavuorella. Minulle ainut oikea paikka maailmassa on Saimaa.

Törmäpääskyn lepohetki

ID: 116999

Nuoren linnun pitää välillä levätä että jaksaa taas. Tsemppari ja turva on aina lähellä.

Tumma neito ja ampiainen

ID: 116998

Kuvatessani keisarinviitan tummaa valesina muotoa, tuli ampiainen samaan kuvaan.

Purokorento kotijoellaan

ID: 116997

Eräs ammattikuvaaja opasti minua korennon lentokuvan ottamisessa ja tällainen siitä sitten tuli.

Maailma saa vielä odottaa

ID: 116996

Oravaemo poikasensa kanssa toukokuussa 2021.

Sudenkorento abstraktin äärellä.

ID: 116993

Sudenkorento ja taustalla maitohorsma. Luonto näyttäytyy minulle realistisena ja abstraktina. (yksi kuva).

Säihkettä juhliin!

ID: 116992

Sopivassa valossa nuoren liskon asu kimmeltää.

Iltasumu

ID: 116990

Eräänä kauniina toukokuisena iltana Etelä-Pohjanmaalla, kun aurinko paistoi sumun takaa peltoaukealle.

Putous

ID: 116984

Mikkelin Urpolan luontopolun putous kevät auringossa.

Niin kaunis on hiljaisuus.

ID: 116983

Kalassa heinäkuisen sateen jälkeen. Kuvassa olen itse, käytin ajastinta kuvatessa.

Arkiaamu Helsingissä

ID: 116981

Olin menossa aamulla autolla kohti työpaikkaa Helsingin vilkkaimpaa sisääntuloväylää pitkin. Helsingintietä. Hanhiperheellä oli ilmeisesti samat suunnitelmat, sillä he suuntasivat kohti Töölönlahtea. Kuvan taustalla Helsingin yksi ylpeys, Oopperatalo.

Neitoperhonen kesän kuumuudessa

ID: 116973

Kesä 2021 oli varsinainen perhoskesä. Kuumina ja aurinkoisina päivinä näki kukkien ympärillä lentelevän kymmenittäin erilaisia perhosia. Kuvassa on neitoperhonen, kuvattu Viikissä, Helsingissä.

Joutsen aamu-uinnilla

ID: 116972

Toukokuun ensimmäisenä päivänä, 2021, joutsen tuli tervehtimään Helsingin Kuusiluodon rannassa.

Juhannusilta Nuorajärvellä

ID: 116968

Kalareissulla Ilomantsin Nuorajärvellä juhannuspäivän iltana. Täällä auringonlaskut aina niin lumoavia että ajanlasku unohtuu ja tuijottaa lakkaamatta taivaanrantaa ja sen ihanaa värimaailmaa.

Ruostetta kukalla

ID: 116965

Harvemmin tavattava ruostenopsasiipi valinnut laskeutumispaikan luultavasti värin perusteella ;)

Ethän sä vaan huomaa mua.

ID: 116963

Työrmäsin artikkeliin, jossa Konsta Punkka puhui Seurasaaren oravista ja kuinka hän aloitti uransa kuvaamalla lähiluontoa. Itse olin kiinnostunut aloittamaan valokuvauksen ja halusin yrittää kuvata eläimiä. Lähdimme käymään Seurasaaressa ja sain kuvattua ensimmäiset oravani. Vertasin tätä kuvaa ensimmäisiin oravakuviini ja huomasin kehittyneeni. Motivaatio ja kiinnostus vievät harrastustani eteenpäin.

Heippa äiti, mä lähden nyt!

ID: 116955

Olimme Träskändan puistossa kuvaamassa äidin kanssa. Tapasimme vanhemman pariskunnan. Pariskunta harrastaa luontokuvasta ja juttelimme heidän kanssaan. Pariskunta kertoi meille paikan, jossa pesii huuhkajia. Päätimme lähteä katsomaan paikkaa heti seuraavana päivänä. Alkuun emme nähneet lintuja, mutta pienen odottelun jälkeen ne tulivat esiin. Kokemus oli maaginen, koska huuhkaja oli ensimmäinen isompi lintu, jota olin koskaan kuvannut.

Iso Matin suo, pitkospuut ja tupasvilla

ID: 116951

Iso Matin suo sijaitsee lähellä kesämökkiämme. Siellä on mukava luontopolku, joka kulkee suorekkeelta toiselle pitkospuita pitkin. Suoluonto on aina yhtä ihmeellinen ja kaunis läpi vuoden.

Sinisiivet pietaryrtin kukalla.

ID: 116949

Olen aina ollu kiinnostunut perhosista ja ihaillut niiden kauneutta.

Kesäloman ainut sadepäivä

ID: 116948

Kohti Ukko-Luoston huippua.

Valon pisarat

ID: 116945

Syksy on monelle valon vähenemisen ja sään heikentymisen takia hankalaa aikaa, minulle se on täydellisten syysiltojen bongausta. Revontuli kuvaus on kasvanut räjähdysmäisesti viime vuosien saatossa, ennusteiden lukeminen on jokaisen ulottuvilla ja retkelle on helppo lähteä. Minulle yökuvaus on aina ollut lähellä sydäntä sen kauneuden takia, syksyisin yöt ovat vielä lämpimiä, eikä valoa heijastava lumipeite vielä haalenna taivaan näkymiä, ei ole kuin lähteä eväiden kanssa pimeyteen etsimään valoa

Karhun mailla

ID: 116944

Nuori erauspentu ilta-auringossa. Viimeisten valonsäteiden pilkistäessä puiden lomasta, nuori karhu asettui tarkkailemaan ympäristöä. Olin kojulla vanhemman tyttäreni kanssa tarkkailemassa karhujen touhuja, näimme paljon ja koimme hurjasti yhdessä, välillä karhut tarkkailivat meitä ja osa kävi nuuhkaisemassa lähempääkin, ketä kojussa asustaa. Hieno kokemus, joka palautti takaisin luontoon ja niiden ihmeiden tarkkailuun.

Luonnonvoimat kärkisissä

ID: 116943

Olin tyttöystäväni kanssa seuraamassa rajua ukkosta. Tuumasin että mennäänpä rintaman edellä Korpilahden kärkisten sillalle vastaan. Myrsky eteni vauhdilla kohti ja pysäköimme tiensivuun. Sitten aloin kuvata myrskyä auton kattoikkunasta. Se kannatti ja sain ikuistettua salaman ja sillan samaan kuvaan. Paikalliset olivat kuvasta mielissään.

Metsän menninkäinen

ID: 116938

Tuttu metsä kätki sisälleen yllätyksen, kun törmäsin tähän pieneen sarvipöllön poikaseen. Hämmästys oli molemminpuolinen.

Nokiperhonen

ID: 116936

Katselmus Nokiperhosen perspektiivistä.

Pölyttäjät

ID: 116935

Kimalaiset tulevat joka vuosi sankoin joukoin Kirahvinkukalle. Tänä vuonna ehkä ennätysmäärä.

Aamu Jaurutunturissa

ID: 116931

Kuva on otettu kevättalven aamuna Jaurutunturin huipulta Sallan kunnassa, kun auringonnousu heijastui mukavasti pilvistä.

Terässiipi

ID: 116929

Tämä sininen salama ilmestyi kuin tyhjästä eteeni heinänkorrelle kuvattavaksi, kun kuljin metsätietä pitkin kuumana kesäaamuna.

Fuzzy fly

ID: 116927

Heinäkuisen aamun kuuma autereisuus sai kärpäsenkin olon sumeaksi

Kiirettä pitää

ID: 116921

Seurailin pörriäisiä pihallamme ja muutaman kuvan napsasin, tässä yksi niistä

Aamu suolla

ID: 116919

Suoluonto on minulle tärkeä. Luonnontilaisella suolla voi ihailla alkuperäistä ja ainutlaatuista suomalaista luontoa.

Sielunmaisema Koitajoella

ID: 116917

Kuva otettu tänä kesänä Ilomantsin Koitajoelta Lotinakosken yläpuolelta. Ihailen aina uudelleen ja uudelleen kyseistä maisemaa ja seutua, olipa vuodenaika mikä tahansa.

Hitaasti hiipivä hiljaisuus

ID: 116913

Ensimmäisiä työmatkoja kesäloman jälkeen, arki meinaa vyöryä päälle. Pysähdyn. Istun rannalle ja rauha laskeutuu. Muistan tämän.

Kalapaikka

ID: 116901

Hyvin harvoin sattuu minulle iltaa jolloin järvi on aivan tyyni. Tällaiset illat jää muistoihin.

Yksinäiset

ID: 116888

Yksinäisten mäntyjen silhuetit auringonlaskussa.

Äiti, vesi on kylmää!

ID: 116883

Linnut kaikessa moninaisuudessaan ovat minulle tärkeitä, siksi pihallani on niitä varten juoma-allas, tosin eräät käyttävät sitä myös kylpyammeena.

Auringonlasku

ID: 116882

Toukokuussa aurinko värjäsi taivaan punaiseksi, ja sain nauttia upeista väreistä ja hetkistä mökillä länsirannikolla. Tuossa meren rannalla kalliolla on yksi lempipaikkani, siinä on hyvä istuskella ja tuijotella ulapalle, tarkkailla maisemaa ja ihmetellä maailmaa.

Juhannusaatto

ID: 116881

Kaunis, kuulas hiljaisuus... Kuva otettu Kittilässä Ounasjoelta 24.6.2021

Pilvi

ID: 116879

Kuva on otettu kännykällä Enonvedellä Pertunmaalla 26.7.21. Ajoimme järvellä hiljaisella nopeudella ja vesi väreili veneemme aiheuttamasta liikkeestä ja pilvet heijastuivat veden pintaan satumaisen kauniisti. Ihan kuin tämäkin pilvi olisi pudonnut veteen saaren eteen.

sumuisena aamuna

ID: 116878

Tulin yövuorosta ja lähdin viemään hevosia ulos. Oli todella sumuista. Huomasin, että viereisellä pellolla on kaksi hirveä. Menin äkkiä hakemaan kaverini. Tämä on mielestäni paras luontokuva, jonka olen koskaan ottanut. Hetki oli suorastaan taianomainen.

Illan sorsa

ID: 116877

Naaras sinisorsa illan valossa Tahmelan rannalla Tampereella.

Sarvipöllön poikanen

ID: 116876

Kuulin outoa ääntä metsästä, lähdin seuraamaan sitä ja löysin tämän suloisen pöllön poikasen. Pöllö tuijotti minua monta minuuttia ihan vierestä ennen kuin edes huomasin sitä. Katsoimme pitkään toisiamme enkä meinannut edes tajuta ottaa kuvaa, kun hetki oli niin mahtava. Kun pöllö lopulta lähti, juoksin innoissani kotia kohti ja samalla tiputin puhelimeni metsään. Oli kyllä paras luontokokemukseni ikinä!

Kun rumastakin tulee kaunista

ID: 116875

Tehdään kaikkemme jotta saamme voikukat häviämään pihasta. Kun ne ovat kukkineet, kukintojen haituvat lentävät pitkin pihaa. Kun voi kukkien siitepölyjä katsoo tarkemmin ovat ne todella kauniita, kuin laskuvarjoja. Tässä kuvia voikukan siitepölystä auringonlaskun aikaan omalta kotipihalta.

Aamuhetki saaristossa

ID: 116874

Olimme polkupyörillä saariston rengasreitillä ja yövyimme Mossalassa mökissä aivan meren rannalla. Illalla istuimme liki puoleen yöhön odottaen auringonlaskua, joka oli ikimuistoinen. Mutta aamulla herätessäni ensimmäisen kerran auringonnousun aikaan, koin jotain vielä upeampaa. Oli pakko hakea kamera. Parasta oli se, että tämän upean hetken jälkeen saatoin mennä vielä nukkumaan pariksi tunniksi.

Auringonlasku Oulujärvellä

ID: 116871

Manamansalossa kuvattu auringonlasku Oulujärvellä. Niin kaunista että sitä voisi katsella loputtomasti.

Aamu sumu

ID: 116869

Sumu on elementti jota on vaikea saada kiinni kesällä, sen on tarkoitettu varhaisille linnuille , otin tämän kuvan kello 4.00 Am, sumu oli niin tiheä, ettet voinut nähdä järveä.

Kesäyö merellä

ID: 116868

Tunnelmallinen hetki Toukokuun lopulla aamulla klo 04.30.

Aamunkoi

ID: 116867

Alkukesän aamun sarastus. Lehdet ovat puhjenneet puihin ja hämähäkit tehneet seittejään. Ilmassa on kosteutta ja sumua, kun aurinko tekee nousuaan.

Kohtalokas laskeutuminen

ID: 116866

Sudenkorento on pahaa aavistamatta laskeutunut kihokin päälle, mikä saattaa koitua sen kohtaloksi.

Vain hiljaisuus

ID: 116865

Taivaan värit ja erilaiset pilvimuodostelmat kiehtovat. Kuva napattu kännykällä vappuna.

Mäntykiiyijä

ID: 116864

27.7.2021 näin eilen iltapäivällä tämän mäntykiitäjän perhonen touka nauttivat onnellinen aurinkoisen luonnossa parhaiten 🦋

Lapsuusmökin ranta

ID: 116863

Kuva on otettu auringon laskun aikaan Juhannuksen tienoilla.Pilvet heijastuvat lammen pintaan ja tekevät kuvasta salaperäisen.Paikka on tärkeä ja rakas ,lapsena vietimme kaikki kesät siellä.

Tyttö nimeltä Breksia

ID: 116862

Tärkeä osa Ahvenanmaan saaristoluontoa ovat sileät rantakalliot. Tämä tyttö on tuijottanut aaltoja siitä lähtien, kun mannerjää hioi hänet esiin.

Loiste

ID: 116859

Kuva otettu asuinpaikkakuntani \"hevonjeerasta\" 23.7.2021. Tämä laji kuvaa mielestäni hyvin sitä, mitä moni ihmisistä kokee elämänsä aikana niin luonnossa kuin ihmispaljoudessa. Joskus täytyy kuitenkin tehdä täysi työ, jotta tulisi huomatuksi. Hiljaisuus, pimeys, rauha. Huomaathan silti minut.

Tyyni ja peilikirkas Oulujoki

ID: 116856

Kuvan olen ottanut Oulujoen varrelta Värtön rannalta, joka on Oulun keskustan lähellä. Itse asun lähistöllä ja vietän paljon aikaa kauniin Olujoen varrella.

Kukkaistyttö

ID: 116855

Pieni retki lähi pihalle

Taikatalvi

ID: 116854

Onko Riisitunturi tehty pastellinsävyisestä hattarasta vai kenties makeasta popkornista? Niin tai näin, Riisitunturilla sitä tuntee olevansa kuin menetetyssä ja unohdetussa maailmassa, tai unessa. Kuva on otettu helmikuussa 2021 Riisitunturin kansallispuistossa. Ympäristön ja ilmaston muutoksen myötä Suomen talvet tällaisina taianomaisina ilmestyksinä ovat uhattuna. Suomen luonnossa itselleni on rakkainta neljä vuodenaikaa, ja luminen ja pakkasen purema talvi on ehdoton suosikkini niistä.

Suolammen aamu

ID: 116853

Istuin varhain tyynenä, usvaisena heinäkuun aamuna laiturilla kuvaamassa vastarannan suon heijastuksia. Äkkiä kuului siipien havinaa ja tuttu kaakkuri saapui kalastelemaan. Kuin ihmeen kaupalla lintu osui myös kuvaan.

Ukkosta ilmassa

ID: 116852

Liperistä kesäkuun alussa

Sateen jälkeen

ID: 116851

Lähdin pienen tihkusateen jälkeen ajelemaan kemijärventietä pitkin Kuusamossa, jos vastaan tulisi jotain kuvattavaa. Vastaan tuli nuori poro ja samaan aikaan näin auton sivupeilistä massiivisen sateenkaaren, joka näytti tavanomaista suuremmalta. Auto sivuun ja hetki tuijotettiin poron kanssa toisiamme, samalla kun sateenkaari loisti rukan tuntureille. Hetki oli yhtä nopeasti ohi, kuin se eteeni ilmestyi.

Kesäpäivän kauneus

ID: 116850

Pitkään mökkipihalla syreenissä viipynyt ritariperhonen oli upea näky vasten valkoista syreeniä ja sinistä taivasta 😊

Käyrästunturin päivätupa

ID: 116849

Kuva on otettu auringonnousun aikaan Rovaniemen Käyrästunturissa talvella 2021.

Hengähdys

ID: 116848

Lohjansaaressa sadetta hengittämässä.

Saukko kalassa

ID: 116847

Kuva otettu Raudanjoella Rovaniemellä kevättalvella 2021. Seurailin rannalta tunnin verran kahden saukon kalastusta ja ruokailua.

Rokamaanneva Laihia

ID: 116846

Nevalla liikkuminen tarjoaa sielun ja ruumiin hoitoa ympäri vuoden.

Prinssi

ID: 116845

Otin kuvan sammakosta alkukesästä 2021 Rovaniemen Vanttauskoskella pienen metsälammen rannasta.

Saniaisen kasvu

ID: 116844

Keväällä oli kiinnostavaa seurata saniaisten kasvua.

Cityhuuhkaja Helsingissä 13.6.2021

ID: 116843

Havaitsimme huuhkajan, koska lokit ja varikset pitivät kovaa metakkaa vaahterapuun yllä 13.6.2021. Oli kova tuulinen päivä ja äkkiä oksat heiluivat tuulessa siten, että piilosta puunrungon vierestä paljastui huuhkaja, joka yritti nukkua. Sain muutamia kuvia, kun varis repii huuhkajaa pyrstösulista ja huuhkaja rääkäisee, ne eivät tosin ole niin tarkkoja tuulisen sään ja oksien heilumisen vuoksi. Lopulta se lensi pois, onneksemme lähistöllä olevaan puuhun, josta tämä kuva, ennenkuin se jatkoi unta

Luonnetta löytyy

ID: 116842

Tinteillä on pieni keskusteluhetki menossa. Aloitin lintujen kuvauksen vuoden alussa. Hienoa huomata kuinka paljon erilaisia upeita lintuja Suomesta löytyy. Ja se kuinka ilmekkäitä he ovat.

Tyytyväinen hylje herkuttelee

ID: 116841

Hylje halusi esitellä saamaansa säynävä saalistaan Airistolla. Meren elämää on upea seurata.

Sydänkuu

ID: 116840

Tiukan pakkasjakson tuomaa mystiikkaa suomalaisessa maalaismaisemassa.

Pyykkinarulla

ID: 116839

Minun luontoni alkaa ulko-ovelta. Ei tarvitse useinkaan kovin kauas lähteä löytääkseen mitä mielenkiintoisimpia kohteita, joskus riittää, kun on viemässä pyykkejä ulos narulle kuivumaan.

Yöuinti

ID: 116837

Tammisaaren edustalla auringonlaskun jälkeen. Ystävän kanssa pysähdyimme oman yöuintimme jälkeen ikuistamaan tätä tunnelmaa ja lintujen yöuintia. Vesi, auringonlaskun värit ja linnut, kaikki samassa kuvassa.

Kimalaisen juomahetki

ID: 116836

Kimalaiset virkistäytyivät samettiruusun pinnalla

Pysähdys

ID: 116835

Saimaan rantalenkillä 8.7, kuumaa, ilma väreilee, perhosen laskeutuminen kukintoon niin täydellisesti

Vastatuuleen.

ID: 116834

En ole mikään myrskybongari, mutta on se niin komeeta kun oikein pauhaa,ei omaa ääntään kuule. Kallo , Porissa on paikka missä voi myrskytuulia kuunnella, Ajomatka on sopiva ja maisemat komeat. Mieluummin vähän vaikka myrskyä, kuin armoton helle.

Lempiväiset.

ID: 116833

Tämä kuva on otettu saunan terassilla istuessa. Sama sepelkyyhky pariskunta (tai niin oletamme) on pesinyt jo muutaman vuoden tässä meidän pihapiirissä, ja niitä jo keväällä odotellaan. Pitävät mukavaa ääntä ja keskustelevat kun on vahtivuoron aika. Ovat tottuneet meihin aika hyvin.

Lintulammen elämää

ID: 116829

Kuvattu Oulussa kesäiltana.

Töyhtötiainen

ID: 116828

Töyhtötiainen etsimässä ruokaa syksyisen metsän pohjalla, pienellä luonnonsuojelualueella kotiseudullani.

Sorsan lähikatse

ID: 116826

Ollessani mökkirannassa sorsaperhe tuli tepastelemaan rantaan ja uteliaana yksi sorsista tuli kameran lähelle.

Linnunlauluherätys

ID: 116825

Kesäkuun alussa telttaillessa voimallinen titityy herätti hyvin puoli viisi. Keitin kahvit ja paistoin parhaat lätyt. Sitten vielä hetkeksi unille. Ihana aamu meren rannalla Molpessa.

Nokikanan lento

ID: 116823

Suomenojan lintualtaalla Espoossa voi seurata mm. nokikanojen vaiherikasta elämää. Aina ei tarvitse lähteä kaupungista kokeakseen luonnon läheisyyttä.

Lähde

ID: 116824

Kellolanlähde Hämeenkoskella alkukesän vihreydessä.

Sisiliskojen paratiisi

ID: 116822

Napapiirin retkeilyalueelta löytyi sisiliskojen paratiisi. Suoalueelta bongasimme yhteensä 23 yksilöä! Pitkospuilla tuli katseltua enemmän jalkoihin kuin maisemia, ettei vain astu sisiliskojen päälle. Jossain kohti mietin, että saisipa otettua kuvan. Osa liskoista oli vikkelämpiä eikä välittänyt jäädä lähelle, mutta tämä jäi suorastaan poseeraamaan (tai no, varmaan arvioimaan minkälainen uhka ihasteleva ihmisporukka on). Kiitos kuvasta sisilisko!

Metsäkauriin vasa

ID: 116821

Oltiin juuri tultu mökille, kun tälläinen pikkuinen kaveri juoksi minun luokse. Samalla pitäen pientä piipitystä. Sitten juoksikin takaisin emonsa luo joka oli pellolla.

Laakeus

ID: 116820

Maisema UKK:n kansallispuistoon Kaunispäältä kuvaa sitä, mikä on suomalaisessa luonnossa erityisen hienoa. Laakeita maisemia, missä näkyvyys on silmänkantamattomiin ja on tilaa sekä ajatuksille, että hengittää.

Metsän siimeksessä

ID: 116819

Valkohäntäpeuran vasa odottelee emäänsä puiden suojassa.

Silkkiuikkuperhe

ID: 116818

Olin kauan odottanut mahdollisuutta kuvata silkkiuikun poikasia. Kuvassa näkyy emo ja kolme poikasta, joista yksi on emon selässä. Poikaset vasta harjoittelivat uimista ja välillä piti levähtää emon selässä. Koiras on parhaillaan kalastamassa ruokaa jälkikasvulle. Kuva otettu Helsingin Töölönlahdella kesäkuussa 2021.

Syyskaste

ID: 116817

Mieluisalla lenkkipolulla havaitsin hämähäkinseitin jonka syksyinen aurinko toi kauniisti esiin. Taustalla upea sumu ja mahtavat syksyn värit.

Korento

ID: 116816

Päiväkävelyllä Viikin luontopoluilla.

Vellikello soi

ID: 116808

Lintujen talviruokinta on minulle kovin mieluinen harrastus. Metsän reunassa oleva ruokinta on tietysti houkutellut myös oravia paikalle. Tästä en ole ollut lainkaan pahoillani, vaan oikein mielelläni autan myös näitä karvaturreja selviämään paukkuvista pakkasista. Ruokaämpärin rapina taitaa olla metsän asukeille eräänlainen vellikello, kun ne pyyhältävät paikalle aina niin innoissaan, laarien täyttämisen jälkeen.

Reviirikiista

ID: 116807

Rantasipi on löytänyt pesäpaikkansa kesämökin nurkalta. Pientä kahlaajaa odottaa innolla keväisin saapuvaksi, kaartelemaan taasen huimaa vauhtia vedenpintaa viistäen. Alkuun meinaa olla hiukan eriävät näkemykset alueen jaosta, kun lintu uhmakkaana puolustaa reviiriään. Mutta kyllä sopu on aina löytynyt ja onnistuneen pesinnän osoituksena on poikasia lähtenyt maailmalle.

Pihapuun varikset

ID: 116806

Seurailin näitä kahta varista, jotka kisailivat ja raakkuivat keskenään puun oksilla. Kävin kamerani ja otin muutaman kuvan. Kaupunkiluontokin on kiinnnostava, kunhan malttaa hiljentyä seuraamaan sitä.

Kesäyö

ID: 116805

Kesäyö

Kevättä rinnassa

ID: 116804

Stellaria

ID: 116803

Pieni tähtimö kesäkuisen hitaasti hiipuvan valon ja varjon suojissa. Kuvattu Houtskarissa, Turun saaristossa kesällä 2021.

Metsänkuningas saapuu

ID: 116797

Varovaisen hitaasti, tarkkaillen ympäristöään metsänkuningas saapuu paikalle.

Mä olen niin pienoinen..

ID: 116790

Olen keväästä asti seurannut lapinpöllön elämää. Syvältä metsästä löytyi vanha risupesä, ja pääsiäisenä metsässä kävästessäni seurasin kuinka uros kantoi myyriä pesän viereisessä puussa istuvalle naaraalle. Pesintä oli menossa, joten pidin pitkän tauon käynneissä. En tiedä montako munaa pesässä oli, mutta kaksi poikasta sieltä kuoriutui. Lopen kesäkuun alussa poikaset maastoutuivat, tässä pienempikin jo tottuneesti maastossa kuvaajaa ihmetellen.

Auringonlasku Myllylammella

ID: 116783

Myllylampi on Keski-Suomessa Jyväskylässä Tikkakosken kylän lähellä sijaitseva lampi. Lammen pinta-ala on 4,7 hehtaaria, se on 500 metriä pitkä ja 200 metriä leveä. Lammella ei ole kartan mukaan saaria. Lampi on luodattu ja siitä on julkaistu syvyyskartat. Sen rantaviivan pituus on 1,4 kilometriä.(Lähde Wikipedia).Tunnelmakuva kesäisenä yönä on otettu 17.07.2021 klo 22.14. Myllylammen uimahyppytorni piti lasten mielenkiinnon yllä niin pitkään, että aurinko ehti jo laskea puiden taakse.

Illan viimeinen

ID: 116782

Lapseni kanssa lähdimme heinäkuisena iltana iltauinnille. Viimeinkin, hän innostui tänä kesänä uimisesta niin, että oppi uimaan kunnolla. Yritin ikuistaa riemukasta illan viimeistä hyppyä, mutta hieman myöhästyin. Kaunis tilannekuva kuitenkin tämäkin! Luonnossa rakastan erityisesti eri värejä ja erilaisia ”valaistuksia”. Mikäs sen kauniimpaa kun ilta-auringon kultaamat pellot tai auringonlaskun maalaamat pastellit taivaalle.

Stressivapaa vyöhyke

ID: 116779

Kun tarvitsen omaa aikaa ja rauhaa, minun on ollut aina loogista hakea sitä luonnon ääreltä. Kun ympärilläni ei ole melu- eikä valosaastetta koen oikeasti rentoutuvani. Näen ympärilläni enemmän pieniä ja kauniita asioita, kuulen lintujen laulua ja hyönteisten surinaa sekä näen selvemmin taivaan värit ja utuiset pilvet. Kunpa kaikki arvostaisimme luontoa enemmän.

Ole luonani aina

ID: 116778

On vaikea tiivistää mitä kaikkea tämä kuva minulle merkitsee. Siinä on rauhaa, kaipuuta ja haikeutta. Tietoa menetyksestä ja ajasta johon haluaisin palata. Se on hetki, jossa kaikki on hyvin ja muisto jolloin olin todella onnellinen. Olen varjellut vuosia tätä kuvan tuottamaa lämpöä sisälläni. Se on hiljainen toive: Ole luonani aina.

Kettuemon kalasaalis

ID: 116777

Keväämmällä törmäsin usein tähän kettuemoon lenkkireittini varrella, kun se oli viemässä pesälle pennuilleen milloin mitäkin saalista. On ollut antoisaa seurata, miten kettuperhe on löytänyt oman paikkansa keskeltä kaupunkia, kulttuurillisesti merkittävän turistikohteen keskiöstä. Sitä toivoisi näkevänsä tässä maailmassa enemmänkin - ihmisten ja luonnoneläinten rinnakkaiseloa sulassa sovussa.

Hepoköngäs

ID: 116776

Suomen kauneinpia vesiputouksia.

Juhannusilta

ID: 116772

Veneilemässä Pohjois-Savossa juhannusiltana

Levähdystauko

ID: 116756

Kimalaiset ovat lähellä sydäntäni ja pyrin aina toimimaan niille parhaalla tavalla. Ne ovat myös todella hellyttäviä karvaisine olemuksineen ja tässä kuvassa erityisesti ojennettu jalka on jotain niin suloista

Siitepölyn luomaa taidetta

ID: 116755

Rannalla katsottuna järven pinnalla ei näkynyt mitään erikoista, mutta ilmasta käsin paljastui luonnon oma taideteos.

Oulujärvi, mökkiranta

ID: 116754

Kesäinen ilta auringonlaskun aikaan

Tuijotuskisa mäyrän kanssa

ID: 116751

Iltakävelyllä metsässä törmäsin mäyräemoon ja kolmeen pentuun. Uhittelevasta asennosta huolimatta sain seurata iltapuuhastelua pitkän aikaa ennen kuin perhe jatkoi matkaansa.

Lumikon eväsretki

ID: 116747

Yksi elämäni parhaista luontokokemuksista on viime keväältä kun silmäkulmassa vilahti jotain pientä ja valkoista. Kuvan lumikko suostui poseeraamaan saaliinsa kanssa muutaman kuvasarjan verran ennen kuin se katosi koloonsa kiven alle.

Pohjanlumme

ID: 116725

Keskikesän odotettu kasvimaailman kasvutapahtuma on kun pohjanlumpeen kukka nousee vedestä. Se kasvaa monenlaisissa vesissä: suojaisissa lahdissa mutapohjalla, pienissä lampareissa ja hitaasti virtaavista puroissa. Kukka on lähemmin tarkasteltuna monimuotoinen ja tyylikkään kaunis. Laaja kukinto on ympäristöstään erottuva näyttävä kokonaisuus, jota mielellään pysähtyy katselemaan.

Kesän kukat

ID: 116723

Utuiset, aurinkoiset ja rauhalliset hetket luonnossa. Yksityiskohtiin keskittymällä näkee kokonaisuuden. Aamut ovat toivoa täynnä ja hento valo tuo oikean fiiliksen päivään. Suomen luonnossa on loputon määrä yksityiskohtia, johon keskittyä. Kuva on otettu tien sivusta Iittalan maaseudulla.

Tunturimaisema

ID: 116722

Kuva otettiin heinäkuisena yönä, Kilpisjärven Saanantunturilla. Auringonlaskun värit värjäsivät muutamat pilvet oranssinpinkeiksi, jotka luovat tunnelmaa kuvaan. Kuvan puu, tunturikoivu, osui sopivasti kuvaan, kun kuvailin maisemia.

Hyökkäys

ID: 116721

Koira oli uinnilla ja sekös oli joutsenille liikaa, just kerkes koira rantaan mut tais silti iskun tai pari saada siivestä

Pyjamalude Saksankirvelillä

ID: 116720

Yhtenä iltana huomasin erikoisen näköisiä Luteita Saksankirvelissä. Minusta Luteet olivat tosi kauniita pyjamissaan, joten otin yhdestä kuvan.

Lennä etelään

ID: 116719

Hanhet Liessaaressa lähdössä etelään

\"älä häiritse, koitan nukkua\"

ID: 116718

Kuva ei itsessään ole niin erikoinen, mutta tarina on. Olin mökillä kaverini kanssa ja menossa onkimaan, mutta tarvitsimme matoja. Menimme etsimään matoja varaston takaata ja siellä oli tämä söpö viirupöllön poikanen vastassa. Kävin sitten hakemassa kameran ja räpsäsin tämän kuvan.

Kimalainen maisemaa ihailemassa

ID: 116717

Pohjoisen Sallatunturin huipulla oli kimalaisia näkötornissa ihailemassa avautuvaa maisemaa.

Kohtaaminen luonnossa

ID: 116716

Ensikohtaaminen varpuspöllön kanssa oli maaginen. Pöllö lensi oksalle eteeni kesken luontopolulla samoilun ja vielä keskellä kirkasta päivää. Siinä oksalla se oli niin kauan kunnes olin valmis hänen kuvaamisen kanssa. Kiitin pöllöä siitä hetkestä jonka minulle soi ja sitten lensi pois. Se oli rakkautta ensisilmäyksellä 😊

Joutsenten tanssi kultaisena aamuna

ID: 116715

Kevättalven aikaan, lumen sulaessa, luonnossa alkaa tapahtua. Laulujoutsen on ensimmäisiä Suomeen palaavia muuttolintuja eikä niiden kantavaa huutelua voi olla kuulematta. Tässä kuvassa joutsenpari ajaa paikalle pyrkiviä hanhia kauniina kevätaamuna. Laulujoutsen on ehdottomasti yksi lempilinnuistani - onhan se sentään kansallislintumme, ja syystäkin.

Kesäaamu mökillä

ID: 116671

Aikaisen kesäaamun näkymä Vesijärvelle.

Ihanat perhoset

ID: 116664

Näitä oli parhaimmillaan kymmeniä kerrallaan

Hyyppää

ID: 116663

Marjapaikassa,maisemat vuorelta .kylläpä kelpas poimia

Pikku jäbä

ID: 116662

Mökkitiellä tuli vastaan ketunpoikanen joka antoi lopulta tulla ihan hissukseen lähelle ja kuvata. Poseerasi siinä kuin mikäkin linssilude.

Suviyön onni omanani

ID: 116661

Juhannuksen rankkasateen jälkeen taivas äkkiä kirkastui, auringonlaskun viimeiset säteet osuivat puiden yläpuolelle ja ilman viilentäneen sateen jälkeen järvelle syntyi lämpimän veden takia sekoitussumu.Piti ottaa kajakki alle ja lipua kuvausreissulle. Siinä hiljaisuudessa ja lämpimässä suviyössä tuntui uppoavan luonnon lämpimään syleilyyn ja taikaan.

Lähiluontoni

ID: 116658

Lähiluonto on todella tärkeä, varsinkin isoimmissa kaupungeissa. Ei aina tarvitsisi lähtemään kaukaa olla luonnossa jos on hyvä lähiluontoa. Pirisaari on osa lähiluontoni ja, vaikka näin sitä joka päivää, en kyllästyä siihen.

Liito-oravan Metsä

ID: 116657

Liito-oravat asuvat varttuneessa sekametsässä, joka ei tarvitsee olla hirveä isoa. Niin kauan kun liito-orava löytää pesäkolon, ruoan ja suojan, se voi asua melkein missä vaan, jopa kaupungin metsikössä.

Mustikan hetki

ID: 116655

Kuva otettu Hossan kansallispuistossa kesäkuun alussa 2021. Sopivaa mustikan varpua etsin pitkään, kun aurinko oli sopivan matalalla. Ryömin pitkin varvikkoa hyttysten ympäröimänä hyvän kuvan saamiseksi.

Häätanssi

ID: 116550

Neidonkorentojen häätanssi on kuin keijukaisten tanssia sadun ihmemaassa.

Kansallispuistossa

ID: 116547

Etelä-Konneveden kansallispuiston kesäinen maisema.

Olisikohan Hunajaa yläpuolella..

ID: 116543

Karhun poikanen istuu puun alla ja tähyilee puunlatvaan, jos olis vaikka hunajaa tarjolla.

Luonnon jylhyys

ID: 116542

Kuva on otettu Leppävirran orinoron rotkon pohjalla. On ihmeellistä, kuinka luonto on kehittänytkään tällaisia ihmeitä joissa ihminen huomaa oman pienuutensa.

Korennot

ID: 116541

Suomen luonnossa minua kiehtoo sen monimuotoisuus ja se, mitä kaikkea voikaan huomata kun vaan malttaa katsella ympärilleen.

Syysaamun joutsenet.

ID: 116538

Joutsenten lentoa aamun usvassa.

Syysaamu

ID: 116537

Syyskuinen aamu pienen järven rannalla 2020.

Kesä-Kurre

ID: 116536

Kurren aamupalahetki. Pieni orava tallentui kameraan kävelylenkillä.

Keltainen vivahde maastossa.

ID: 116535

Kuva on otettu Oulun ainolan puistosta. Ainolan puisto on erittäin kaunis puisto alue, missä luontoa riittää. Kuva on viime syksynä otettu. Kuva symboloi hiljaisuutta ja sitä, että syksy on tullut ja lehdet ovat maassa.

Syksyn värit

ID: 116534

Pääsimme nauttimaan syksyn väriloistosta viime syyskuussa vaellusreissulla pohjois-suomessa. Vaikka värit antaa merkkiä lakastumisesta; on se samalla merkki siitä että luonto on valmistautumassa talveen ja seuraavana keväänä uuteen kasvuun.

Kaarna

ID: 116532

Metsässä kulkiessa löytää aarteita. Tämä kaarnan pala näyttää kauniilta hyönteisten tekemine kaiverruksineen.

Kohtaaminen lähimetsikössä

ID: 116531

Kohtasin ylivuotisen hirvenvasan 6.5.2021 lähimetsikössämme. Hirvi oli utelias, rauhallinen ja ehkä hieman leikkisä kuten nuoret eläimet yleensäkin ovat. Puolisen tuntia olin tämän kaverin seurassa enkä ikinä unohda kohtaamista, sen verran kunnioitusta herättävä eläin on kyseessä. Minusta on mielenkiintoinen tieto, että hirvi on ollut Suomessa joskus myös rauhoitettu, vieläpä useaan eri otteeseen. Metsiemme uljain nisäkäs!

Horsmat ja kesäyö

ID: 116530

Kaikista parasta kesässä on valoisat kesäyöt. Ja ehkä ihaninta aikaa on se kun horsmat ovat alkaneet kukkimaan, vaikkei silloin enään ne valoisimmat yöt olekkaan. Horsmien kukintaa voin tuijotella vaikka kuinka enkä ikinä kyllästy.

Saivo

ID: 116529

Pyhä Raja Henki

Leppäkerut

ID: 116527

Meidän pihan hernepuussa leppäkertut nauttivat elämästään, niitä on siinä aina monia oleilemassa

Rakas rantani

ID: 116526

Kuva on otettu oman kodin rannasta, Saimaalta. Rakastan asua veden äärellä. Ikkunoista näkyy joka päivä erilainen maisema.

Hömötiaisen unelma

ID: 116525

Harrastan lintujen kädestä syöttämistä talviruokinnalla. Erityisen rohkeita ja sympaattisia ovat hömötiaiset, joiden sydämeen tie käy vatsan kautta, kuten kuvasta näkyy.

Kesäyö Torniojoella

ID: 116524

Lohensoudusta Torniojoella nauttii kauniina kesäisenä yönä..Linnut laulavat ja Torniojoki virtaa vuolaana..Vieden venettä hiljalleen eteenpäin..Jokohan nappais..Jännittää, että hieno lohi ottaa kiinni..Nälkä jää ensi vuodeksi..Kun ei vielä ahti suonut antejaan..Joka vuotinen perinne jatkuu..

Minä ja Keisarinviitta

ID: 116523

Kuumana kesäpäivänä kesäpaikalla laskeutui Keisarinviitta varpaalleni ja viihtyi siinä pitkään.

klo 5.10

ID: 116522

25.6.2021 klo 5.10 Ala-Varpanen Mökkiranassa, lintujen laulaessa.

Yksiö vuokrattavana

ID: 116520

Minua miellytti tyhjän kotilon kaarevat muodot kiveä vasten sekä sen luoma varjo. Kuoren keveys korostuu auringon valon heijastuessa sen lävitse.

Jessica Jyränkö

ID: 116519

Inarijärven kesäyö

Luonnon tasapaino

ID: 116518

Ihailen luonnon kykyä pitää tasapainoa yllä. Tänä vuonna on ihan mahdottomasti kirvoja joten myös leppäkerttujen määrä on kasvanut samalla.

Saimaan kivihenget

ID: 116517

Kun Saimaan pinta on tyyni tulee rantakallioiden monet kivihenget esiin. Pitää vaan osata katsoa :)

Telkän sukellus

ID: 116500

Koirastelkkää kuvasin. Laukaushetkellä lintu päätti sukeltaa.

Luonnontilainen

ID: 116495

Juhannuksena kuvattu luonnontilainen maisema erämaisella Koirajärvellä (Salamajärven kansallispuisto)

Suo ja pitkospuut

ID: 116494

Syksyinen aamu Pakosuolla Salamajärven kansallispuistossa. Kuva v.2015

\"Jos metsään haluat mennä nyt...\"

ID: 116491

Utelias ja herttainen pikkuorava keikkui oksalla metsässä lapsuudenkotini lähellä. Se ikään kuin toivotti minut tervetulleeksi metsäänsä, tai niin on ainakin mukava ajatella.

Ihana kohtaaminen

ID: 116482

Huippuhetki! 29.6.2020 yllättävä, ihana kohtaaminen riekon kanssa Kaunispäällä!

Satumaa

ID: 116437

Puhun vain vähän Suomea, siksi kirjoin englanniksi, anteeksi. At least every other year we are travelling to Finland since more than 15 years now. In the last years we spend our winter holidays in Raattama. There we discovered our personal satsuma. Stillness under a greatest sky. Ihana.

Hungry birds

ID: 116436

Puhun vain vähän suomea, siksi kirjoin englanniksi, anteeksi. As many summers before, we spent our time in a mökki, this time in Kuusamo. The familiar sound of waxwings was around us, when we asked ourselves, what juvenile waxwings would look like. Just two hours later the three youngsters were fed by the adult around the mökki. At wintertime waxwings are common guests at my hometown Schwerin in Germany - everytime I encounter them, I am dreaming of the Finnish summer.

Raitapaita

ID: 116435

Olin kameran kanssa snorklailemassa Lieksalaisella salolamella ja siellä oli ahvenia joista sain useampiakin kuvia, mutta tämä omasta mielestä onnistunein. Ahvenet on mukavan uteliaita kuvattavia, kun ne tulevat lähelle.

Marjatilhi

ID: 116434

Tilhiparvi oli syömässä marjoja pihapuussa ja sieltä löytyi tämä kuvassa oleva tilhi.

Kimalainen pölytyshommissa

ID: 116433

Kimalainen on tärkeässä työssään. Jääli 15.7.2021

Naurulokki

ID: 116431

Naurulokki mustalla taustalla. Kuvattu seurasaaressa.

Tsaarinpoppeli

ID: 116429

Tsaarinpoppeli on suomen suurin puu. Sijaitsee Heinolan rantapuistossa

Lyhdyt

ID: 116428

Kuvassa on lentokyvytön kiiltomatonaaras, joka houkuttelee lentäviä koiraita valollaan. Kuvan kiiltomato oli usena yönä melkein samassa paikassa, joko kiven päällä tai kasvin lehdellä. Taustalla on vesilätäkkö josta katuvalot heijastuvat.

Kesä ja perhonen

ID: 116410

Hurmaava Keisarinviitta, valensia muoto oli kedolla lentelemässä ja asettui sopivasti kuvattavaksi.

Keisarinviitat parittelee

ID: 116398

Hellepäivän puuhaa. Jäälissä 14.7.2021

Haahkat sumussa.

ID: 116372

Olin telttailemassa Selkämeren kansallispuistoon kuuluvalla saarella, kunnes yllättäen sankka sumu peitti saaren useamman tunnin ajaksi. Sumu avasi aivan uusia kuvausmahdollisuuksia, joten menin saaren rantakalliolla olevaan syvennykseen kameran kanssa ja kuvailin saarta kiertäviä haahkoja. Sumun keskellä ja lähes täydellisessä hiljaisuudessa vietetty aika tuntui suorastaan taianomaiselta.

Juhannusyö

ID: 116363

Mökkijuhannukset Kuopiossa ovat olleet osa elämääni lapsesta saakka. Jo pienenä poikana huomio kiinnittyi mökillä kuikan huuteluun, jota tuli matkittua varsin kovaäänisesti. Vasta paljon myöhemmin opin, miten ihmeellisen näköisestä linnusta ääni lähtee. Tänä juhannuksena (2021) sää oli todella hieno. Perinteisen auringonlaskuun ajoittuvan veneretken kruunasi kuikkaperhe, joka lipui ohi sen verran läheltä, että kuvaaminen onnistui, toki pitkällä teleobjektiivilla.

Suokukkojen heijastus

ID: 116330

Pääsin vuosi sitten kuvaamaan piilokojusta ensimmäistä kertaa suokukkojen soidintouhuja eräänä toukokuun aamuyönä. Soidinmenot oli niin mielenkiintoista seurattavaa, että välillä meinasi unohtaa koko kuvaamisen. Onnistuin kuitenkin nappaamaan nipun kuvia rehentelivistä uroksista ja tämä kuva oli minusta erittäin kiinnostava. Palaan monesti tuijottelemaan kuvan yksityiskohtia sekä muistelemaan sitä hienoa kuulasta aamua ja meidä Suomen luonnon moninaisuutta.

Iltalento

ID: 116328

Ilta-auringon valossa horsmikossa

Maa ja vesi

ID: 116274

Luonto on hyvin muuttuva ja sen keskeisiä elementtejä ovat maa ja vesi, jotka edustavat niin pysyvyyttä, kuin muutoksen havaittavuutta. Veden voima ja maan pysyvyys kiehtovat monia ihmisiä omalla tavallaan.

Tuli kaksoset

ID: 116262

Mökillä tekosaaressa jo 7 kertaa kaakkurien pesintä 2021. Tänä vuonna tulivat pojat Uunon päivänä.

Kesävieraat

ID: 116261

Tämä pariskunta on vuosikaudet pesineet Pirkkalassa,joka vuosi 6-7 poikasta.

Koppelo

ID: 116227

Olin puolukoita poimimassa syksyllä ja otin repusta termospulluo ja kameravarusteet.Rupesin kahville ,kun alkoi rapina kuulua jolloin kahvihetki pysähtyi ,otin ripeästi kamerani kyseinen maalintu tuli noin 10 m päähän josta muutama kuva saaliksi.Sen jälkeen marjastus jatkui ja marjojakin tuli kiitetävästi.

The peace in side black

ID: 116163

This photo by mobile

Kesäyöt

ID: 116152

Kesäkuun usvaiset yöt oli kauniita.

Kuuraparta

ID: 116151

Kaunis valo ja varjo kirpeänä pakkaspäivänä.

Kuukkeli

ID: 116148

Kuukkeli, vanhojen metsien asukki, on ahdingossa metsätalouden ja ilmastonmuutoksen ristipaineessa. Tätä kaunista ja uteliasta lintua onneksi näkee vielä isossa osassa Suomea, vaikka lounaassa on jo suuri kuukkeliton alue.

Perheonnea

ID: 116147

Ulkosaaristossa kyhmyjoutsenten elämä on kovaa. Tälläkin pariskunnalla on enää kaksi pientä poikasta jäljellä. Emot vahtivat niitä silmä kovana.

Harmaalokki koskessa

ID: 116143

Harmaalokki kosken kuohuisssa

Aamu

ID: 116142

Hellejakson aikainen aamu Hyvinkäällä

Sinisiipiä

ID: 116098

Kaunis hetki kultapiiskulla ja sinisiivillä.

Yllätys rantavedessä

ID: 116097

Tälle n. 50 cm pitkälle kalalle ei ole löytynyt nimeä. Suppailimme ja nämä kaverit uivat ihan laudan alitse.

Pesäpaikalla

ID: 116096

Pikkuvarpunen pesäpöntön edustalla.

Luonnon rauhassa

ID: 116095

Luonto on ollut minulle aina tärkeä osa. Vapaapäivinäni nautin luonnon tuomasta kauneudesta.

Karhunpentu ilta auringon valossa.

ID: 116094

Kuvva otettu Martinselkosessa,kuvassa karhunpentu myöhään illalla.(Tämä kuva on mielestäni kauniimpi kuin suokukko kuva)

Metson soidin

ID: 116092

Kevät yönä otettu kuva. Metson soidin on hieno elämys.

Soitimella

ID: 116091

Teeren soidin on mukava keväinen tapahtuma. Vuodenajan vaihtuminen talvesta kevääksi tuo energiaa.

Poseeraava neidonkorento

ID: 116090

Neidonkorento naaras poseeraa Tampereen Pärrinkoskella. Taustalla oleva sininen soikio on lentävä koiras.

Sorsanpoikaset lammella

ID: 116089

Nämä sorsanpoikaset kuvasin kesäkuussa Oulussa. Emo toi poikasensa itse näytille ja sainkin muutaman kuvan ikuistettua.

Onnellinen

ID: 116088

Onnellinen city-hylje köllötteli auringonlaskun aikaan Oulussa.

Ei nukkua saa, ei meluta saa

ID: 116087

Kuva on otettu heinäkuun alussa Kustavin Laupusissa, Iniön aukon reunalla. Valvoimme kahdestaan iltasaunan jälkeen aamuyöhön asti ihan vain hiljaa luonnon rauhasta nauttien.

Joulukuinen auringonlasku

ID: 116086

Kuva on otettu Pyhäselän rannasta 7.12.2020. Ranta vain on hyvä paikka olla. Auringonlasku näyttää kaikkein parhaalle rannalla, sinne usein suuntaankin puhelimella kuvia ottamaan ja nauttimaan näystä.

Keijumetsä

ID: 116085

Oulussa, Keskellä synkkää sammalmetsää virtasi pieni puro, jonka vesi oli kirkasta ja ympäristö hiirenhiljainen. Oloni oli, kuin olisin astunut satumaailmaan, kauas ihmisten ulottumattomiin, paikkaan, jossa jopa keijukaiset olisivat voineet puron varrella lennellä. Kuva on otettu muutama vuosi sitten, eikä sitä ole muokattu jälkikäteen.

Emän ja vasojen viimeiset hetket

ID: 116057

Läheltä sai seurata pienten vasojen kasvua, kunnes heidän tiensä päättyi jonkun itsekkyyden takia..

Kettu varkaissa

ID: 116056

Saavuttuamme karhusaaren rantapiknikiltä pyörillemme, kettu oli aikeissa viedä loput eväämme muina miehinä.

Laulujoutsenten aamuhetki

ID: 116055

Kuva on otettu 22.3.2016 Virtain Herraskoskella. Aamulla oli vielä parikymmentä astetta pakkasta ja oli kaunis sumu. Laulujoutsenet talvehtivat sinä talvena koskella. Herraskoski on lempikuvauspaikkani, siellä kohtaan luonnon parhaimmillaan.

Soitimella

ID: 116054

Suomen kevät ja teeren soitimen äänet ovat hieno tapahtuma, jossa huomaa ja aistii vuodenajan vaihtumisen.

Kesän piristävä vieras

ID: 116053

Amiraaliperhonen on tykästynyt pihani pensaaseen. Käy siinä päivittäin imemässä mettä.

Auringonlaskun aikaan

ID: 116051

Haukiputaan Isoniemessä auringonlaskut ovat lumoavia.

Hopeatäplä

ID: 116046

Hopeatäplä ruskoliljan lumoissa.

Kaksin aina kaunihimpi

ID: 116045

Kaksi eri kimalaista aterioimassa sulassa sovussa.

Sininen hetki

ID: 116044

Kuva on Jyrkkäkoskelta. Sijaitsee Sonkajärvellä Pohjois-Savossa Itä-Suomen läänissä.

Ritarin kesää

ID: 115998

IPadilla otettu kuva, ritari lähti kuvaajaa karkuun, niin jäi ”laskutelineet” roikkumaan 🙂.

Pirkon elämää

ID: 115997

Puutarhassani olen saanut seurata tänä kesänä poikkeuksellisen monia, useiden eri pirkkolajien toukkien kasvua ja muodonmuutosta. Ja kasvien kirvatkin on pysyneet aisoissa. Kiitos näiden kauniiden toukkien.

Suokukko aikaisin aamulla.

ID: 115994

Kuva otettu suokukkokojulla Limingassa.

Tammikuinen iltarusko

ID: 115992

Kyseinen iltarusko on kuvattu Haapajärvi nimiseltä järveltä, joka sijaitsee Pohjois-Savossa Sonkajärvellä Itä-Suomen läänissä.

Tintti mietteliäänä

ID: 115989

Keväällä 2020 räntäsateen jälkeen Tintti istahti oksalle ja sain kännykkä kuvan.

Tunturitunnelmia

ID: 115985

Helmi- maaliskuussa valo tunturissa alkaa lisääntyä mutta aamun ja illan tunteina voi vielä aistia väistyvän kaamoksen tunnelmaa. Sininen hetki ja kaikki auringonvalon aikaansaama värien kirjo ovat kuvaajan tavoitettavissa.

Ohimarssi

ID: 115984

Kiihkeä keväällä tapahtuvaa muutosta on mahtavaa seurata vuodesta toiseen. Västäräkin saapuminen paikkakunnalle on yksi virstanpylväs siinä kehityksessä. Sen eloisaa liikehdintää tulee aina seurattua.

Taikaa ja Kultahipsuja

ID: 115979

Kaunis, häkellyttävä kesäyö mökillä. Taianomainen taivas, kesä ja luonnon rauha.

Peilikuva

ID: 115976

Viihdyn veden äärellä ja korkeilla paikoilla. Tyynen järven tai lammen äärellä mieli rauhoittuu ja veden pinta heijastaa esimerkiksi upeasti ympäröivää metsää ja kallioita sekä vedessä uiskentelevia ja veden yllä lentäviä lintuja. Tätä tukkakoskeloa oli hauska seurata kameran linssin takaa – ahkera sukeltaja, mutta malttoi hetkeksi jäädä kellumaan pää pinnan alla.

”Ähäkutti”

ID: 115975

Keisarinviitta (Argynnis paphia) ♂naureskelee hämähäkin pyydystysyritykselle 🦋🕸🕷

Aurinko kurkistaa omenapuun oksien lomasta.

ID: 115974

Huomasin sattumalta pihalla sateenkaaren värit omenapuun oksien takaa taivasta vasten ja riensin hakemaan kameran. Kääntelin kameraa ja yhdestä kuvasta tuli tällainen.

Alkukesän heleät sävyt

ID: 115973

Alkukesän järvimaiseman heleät sävyt ovat vuoden parasta aikaa Suomen luonnossa.

Lapinpöllö lumipyryssä

ID: 115972

Lentokuva linnusta joko lumipyryssä tai vesisateessa on yksi mieluisimmista kuvauskohteista ja tavoitteista. Pääsin kuvaamaan talvella lapinpöllöä lennossa ja vielä sakeahkon lumipyryn aikaan. Todella hieno kokemus!

Hirvisonni iltapalalla

ID: 115971

Yksi mieleenpainuvimmista luontokokemuksista oli kun hirvisonni rymisteli metsästä viljapellolle syömään, kun itse olin kameran kanssa pellon toisella laidalla. Kirkas kuutamo ja pellolle noussut usva kruunasi tilanteen.

retkitunnelmaa

ID: 115970

Työntäyteisen talkooleiri päivän jälkeen oma rauha, teltta, linnunlaulu ja laineiden liplatus.

Mustakurkku-uikun aamukylpy

ID: 115968

Toukokuinen aamu Pienellä järvellä, jossa pesii muutama pari terhakkaita Mukuruja. Lumoavaa nauttia auringonnoususta luonnon rauhassa ja hiljaisuudessa, vesilintuja ihaillen.

Rantaheinä illan kajossa

ID: 115966

Perheen kanssa auringonlaskua katsomassa Porkkalanniemen kallioilla.

Bad guy

ID: 115965

Ketun poikasen haukotus sai sen näyttämään vihaiselta vaikka se oli vain vielä hieman uninen juuri herättyään.

Syreenikiitäjä

ID: 115963

Syreenikiitäjä päivälevolla Jyväskylän alppiruusupuiston aitatolpalla 13.6.2021.

Hirvi emä ja vasat

ID: 115962

Hirvi on yksi minun suosikki eläimistä , kuva on otettu illalla, kun ajeltiin mieheni kanssa metsäaukion ohitse

Sumukerrokset

ID: 115961

Aamu-usvaa vanhan Lahdentien varrelta kauniisti kerroksina.

Joutsen karanteenissa

ID: 115960

Nuuksiossa kuvattu joutsen pesällään ilta-auringossa koronan ollessa vauhdissa ja Uusimaan ollessa suljettuna. Joutsen näyttää hieman surulliselta, jotenkin yksinäisyytensä kuvasti vallitsevaa tilannetta vaikka näin ei tietenkään todellisuudessa ollut.

Kultainen jäämosaiikki

ID: 115959

Kristiinankaupungin kanuunakallion edustalta auringon laskiessa.

Huomaamattomat

ID: 115958

Pienet ahkerat raatajat ovat usein huomaamattomia. Tämä yksilö on kuvattu tammen lehdellä, joka on myöskin vielä aika nuori tammeksi.

Auringon viimeiset säteet

ID: 115957

Mökin läheiseltä pieneltä suolta löytyy pieniä aarteita, kun katseen laskee rahkasammalten tasolle.

Luottamus

ID: 115956

Ensimmäinen kerta kun orava tuli kädelleni istahtamaan ja nauttimaan pähkinöistä.

Hiljainen polku

ID: 115955

Kuva on haikankärjestä,Summasjärveltä,Saarijärveltä. Polku lähtee yli harjun ja päätyy niemenkärkeen. Maisema alueella on monimuotoinen,rauhoittava.

Kesäpäivä Törmällä

ID: 115949

Juhannuksen jälkeen mesiangervot aloittavat kukintaansa ja maitohorsmat kukoistavat. Minun lähiluontoani ja mielenmaisemaa.

Haarapääskynen hakemassa heinänkortta

ID: 115916

Marjalan lähiluonto tarjoaa katsottavaa vuoden jokaisena päivänä. Kuva otettu: 1.7.2021

Suokukot soitimella

ID: 115840

Suokukkojen soidin on mielenkiintoista seurattavaa. Koiraat värikkäine kauluksineen kumartelevat, hyppivät ja nujakoivat kiinnittääkseen vaatimattoman värisen naaraan huomion.

Vesiskorpioni biofilmissä

ID: 115793

Viime elokuussa etsiessämme lapseni kanssa vesiskorpioneja Tampereen eteläpuolella löytyi tämä ihan biofilmissä oleva yksilö. Luontovalokuvausharrastajana pidän kuvista, jotkä esittävät sekä kuvaannollisesti että kirjaimellisesti ympäristöstään erottamattomia eläimiä.

Tammikuinen pakkaspäivä

ID: 115778

Upea pakkaspäivä Kärnäkoskella, - 27 C .

Ruoka-aikaan

ID: 115777

Kesämökilläni asustelee useita västäräkkipesueita ja niiden touhuja on mukava seurata vuodesta toiseen. Tänä kesänä västäräkki oli tehnyt pesänsä vanhalle lintulaudalle mökin verannalle. Oli mukava seurata ruokintapuuhia ja ihmetellä taidokasta saaliin keräystä. Miten nokkaan voikin mahtua noin paljon ruokaa kerralla.

Haapanpoikue vuorikiipeilemässä

ID: 115697

Asun Marjalassa Joensuussa ja näin tänään (27.6.2021) haapanapoikueen, joka harrasti vuorikiipeilyä. Oli kyllä sykähdyttävä näky! Marjala sijaitsee veden äärellä ja kuinka monta kertaa lienen kiittänyt mielessäni että lottovoitto on asua Marjalassa, joka tarjoaa usein luonnon ihmeitä heti kotiovelta lähtien.

Luontoni

ID: 115648

Kuva on otettu Pohjankankaan luonnonpuistossa olevasta näköalatornista. Kuvassa on minulle tärkeät elementit kansallislintumme ja suomalainen suomaisema.

Trump

ID: 115645

Koronakeväällä 2020 meille toi iloa sinitiainen, joka näki kilpakosijoita talomme ikkunoissa. Nimesimme tuon ärhäkän tiaisen Trumpiksi.

naapurit veneilemässä

ID: 115315

istuin ilalla rantakaliolla ihailemassa upeaa taivasta, jolloin oho kulki vene, seuraavana päivänä paljastui, että veneilijä oli naapurini.

kultalammella tapahtuu

ID: 115296

päivän viimeiset auringonsäteet värjäsivät pellon tulvalammen kullanväriseksi

tundrahanhet

ID: 115108

tundrahanhi ei pesi suomessa, sitä tavataan kevät- ja syysmuuton aikoihin runsaasti etelä-karjalassa

Satuportti

ID: 115096

Sallassa hiihtolomalla kohtasimme tällaisen upean luonnonilmiön. (En tiedä tuliko kuva jo aiemmin perille, mutta tässä varmuudeksi uudestaan)

kurkien aamu

ID: 115089

kurjet huusivat yhdessä heti parittelun jälkeen

Kaakkuri emojen iltahetki

ID: 115058

Olen seurannut useana kesänä lähellä olevalla suolammella kaakkuriperheen tapahtumia. Tässä kuvassa emot \"jättivät\" ainoan poikasensa lammen toiselle puolelle ja tulivat yhdessä hitaasti lipuen lammen tähän päätyyn, jonka rannalla olin - kuin heitä vastassa. Emot nautiskelivat pitkän aikaa ilta-auringosta ja toisistaan ennenkuin palasivat poikasensa luo.

Lapintiiran ruokapalvelu

ID: 114905

Olin viikonloppuna kuvaamassa lapintiiraa, hyväksi onneksi taakse tuli ukkosrintama joka muutti valotuksen varsin oivalliseksi ikuistamaan Lapintiirakoiraan vuorotta tekemän kalastuksen puolisolleen. Muninta vaatii energiaa ja siihen valmistautuvat naaraat eivät itse kalasta vaan koiras ruokkii naaraan. Lapintiiran vuosittaiset muuttomatkat ovat eläinkunnan pisimmät, keskimäärin 71000 km ja tämä lintu näkeekin kaksi kevättä joka vuosi.

Satumaanportti

ID: 114879

Olimme hiihtolomalla Sallassa,eteemme avautui satumaanportti.

Ääretön

ID: 114616

Kotiseudulla 5.6.21, Pyhäjärvi Säkylä

Uimari

ID: 114606

Lintulaskentaretkellä ulkosaaristossa, Saaristomeren kansallispuiston uloimmilla luodoilla löysin kallionrakoon kiilautuneen nuoren harmaahylkeen, jonka vapautin pinteestään. Nuorukainen kiitti palveluksesta uiskentelemalla hetken aikaa jyrkänteen alla luodon rannan tuntumassa. Se ikään kuin venytteli puutunutta olentoaan ennen kuin yhä pidempiä sukelluksia tehden suuntasi ulapalle. Hallien poikimispaikoilla tapaa usein syviin rakoon tipahtaneita kuutteja - useimmiten kuolleina. Tällä oli onnea.

Väriloisto

ID: 114439

Luonnosta löytyvät kaikki maailman värit! Tälläistä kauneutta voi ihailla ihan tavallisella koiralenkillä tienposkessa Lahdessa.

Ensimmäinen otos

ID: 114415

Ensimmäinen kerta lintutornissa kuvaamassa. Kaunis sunnuntai aamu alkukeväästä 2021 Orimattilasta . Itsekin yllätyin onnistuneesta otoksesta!

Ihana ilta

ID: 114373

Rakas mieheni niittää sukumme kesäpaikan pihapiirissä Puulaveden saaressa hyvin kauniina loppukesän iltana.

Strandbon ilta

ID: 114255

Vietimme vaimoni 60-vuotispäivää Strandbossa, Ulkoluodolla, meren rannalla. Ilta oli lämmin ja ikimuistoinen

Kultainen aamu

ID: 114143

Aamu Haukivuoren Kangasjärveltä

Punatulkku

ID: 114141

Syksyn tullen Punatulkut syövät pihlajanmarjoja mielellään

Pakkasaamu

ID: 114062

Aamulenkillä -25 pakkasessa Räikän rannassa Ylöjärvellä

Kuusen kukat

ID: 114007

Kuusi on Suomen luonnon yksi kauneimmista puista, erityisesti vanhat kuuset ovat sydäntäni lähellä. Kuljen usein metsässä ja halaan vanhoja suuria kuusipuita kun niitä näen, ne herättävät minussa suurta kunnioitusta. Kyseinen kuva kertoo kevään herkästä hetkestä kuusipuun elämässä.

Västäräkki

ID: 113880

Aamulenkillä vappuaattona kohtasin kevään ensimmäisen Västäräkin

Salainen paikka

ID: 113379

Salainen paikka löytyy Haarikosta. Täällä sielu ja mieli lepää.

Mökki aamu saimaalla

ID: 113359

Otettu mökiltä viime kesänä aamuvarhaisella.

Leena Kuismanen

ID: 113352

Räntäsateen yllättämä

Liidän kuin haukka

ID: 113351

Naurulokkeja lensi ympärilläni pitkän aikaa tänä keväänä. Lähimmillään oli niin lähellä, että oisin voinut koskea kuvassa olevaan naurulokkiin. Tämä ainoa onnistunut n. 50 kuvasta joita silloin otin.

Karitunturin Kuukkeli

ID: 113196

Parin päivän patikkaretken huipentuma Posiolla, lokakuun 14. 2020, kuukkelin kohtaaminen. Olin nähnyt tämän paljon puhutun uteliaan lajin edustajan vain kerran aiemmin Hiidenportin metsässä, mutta paljon kauempaa. Nyt uutukaisen lomapokkarin (Canon SX720 HS) ominaisuuksia pääsi testaamaan todella – tai ei ehtinyt säätää, pian se olisi poissa... nopea kohdistus, zoom, tarkennus, räps. Rajaus voisi olla parempi, mutta eipä mennyt pyrstö poikki. Kuva on täysin käsittelemätön.

Huuto

ID: 113047

Ketunpoikien painikisa iltahämärässä.

Pörriäinen

ID: 112827

Kevään ensimmäisinä lämpiminä päivinä kimalainen löysi tiensä pihallamme kukkiviin narsisseihin.

Hiljaisuus

ID: 112662

Valkiat vedet. Kalajoki. Metsälammilla rauha.

Jokihelmi

ID: 112542

Pakkaspäivän yksityiskohta Muuramenjoelta.

Joutsenpari

ID: 112488

Huhtikuun alussa kerääntyi usean kymmenen joutsenen joukko läheiselle pellolle. Nämä kaksi olivat hieman etäämmällä, hiljaa yhdessä. Joutsen on kaunis olento, se tuo jonkinmoista rauhaa mukanaan.

Kevät ja Joutsenet

ID: 112470

Keväisin saapuu odotetut joutsenet läheiselle pellolle ja niitä on mielenkiintoinen seurata. Kuva on otettu 5.4.21 Kormussa, Lopella

Kärpän matkassa

ID: 112469

Kuvasin keväällä lintuja ruokintapaikalla, kun tää veijari tuli esiin. Hän siinä pyöri ympärillä ja yritin saada hänestä kuvan, mutta aika vaikeaa se oli. Aika nopea liikkeissään kun on. Lopuksi aikani häntä kytättyäni, kääntyi minua kohti ja nappasin tuon ko kuvan.

Lumessa kulkija

ID: 112456

Huhtikuun aurinko muuttui hetkessä sankaksi lumisateeksi. Tuulesta ja sateesta johtuen peura ei huomannut minua ja pääsin hyvin lähelle.

Kevätkarkelot

ID: 112455

Joutsenten alkukevään karkelot saaristossa.

Kevätaamuna lammella

ID: 112454

Kuvassa laulujoutsen ajaa pois lammelle tulleen vieraan joutsenparin. Kevätaamuina lampi ja sen ympäristö on täynnä elämää. Voimakkainta on lintujen laulu. Usva nousee lammesta, vesilinnut uivat usvan seassa ja kurkipari tepastelee suolla. Tähän ei väsy ikinä.

Mielikki metsänemäntä

ID: 112453

Kuva hahmottui, kun katselin kallioseinämää vaakatasossa ja auringonsäteet osuivat juuri tiettyyn kohtaan. Mietin, että näinkö syntyi muinoin tarinoita ja kuvastoa Kalevalaan.

Korpi

ID: 112444

Talvisin lumipeite mahdollistaa soilla retkeilyn aiemmin luoksepääsemättömissä paikoissa. Tämä kuva on otettu Valkmusan kansallispuistossa ja taltioin sen herkälle kinokoon mustavalkofilmille. Näin kuvaan syntyy aiheeseen sopivan dramaattinen rakeisuus.

Talvi merellä

ID: 112437

Kuva on otettu tammikuussa Haukilahden rannasta.

Pienestä pitäen

ID: 112436

Matelijat ja sammakkoeläimet ovat hyvin lähellä sydäntäni. Rakastan varsinkin pieniä sisiliskon, sammakon ja rupikonnan poikasia, koska niiden koko saa ymmärtämään haurauden, joka selkärankaisissa eliöissä on. Miten pieni on se lihasta, luusta ja ihosta tehty alus, jolla tässä aika-avaruuden pisteessä seilaamme. Ja kuinka samanlainen se on tuollakin pienellä sammakolla, meillä, norsulla ja sinivalaalla. Kaikilla selkärankaisilla eläimillä.

Lievestuoreen järvi

ID: 112433

Illan hetki rannalla syksy aikaan.

Metsän taikaa

ID: 112431

Jokainen metsän polku on matka uuteen seikkailuun. Metsä on paikka,joka tarjoaa suojan, se ruokkii, sen syli on aina avoin ja se toivottaa tervetulleeksi. Luonto hämmästyttää, muuttaa muotoaan, herättää kunnioitusta. Metsissä asuu ikiaikainen viisaus ja voima.

Alienit ovat täällä

ID: 112430

Ovatko Alienien facehuggerin anaerobiset elämänmuodot kuoriutuneet? Vai olisiko kuitenkin kyse vain Cladonia deformiksen vaarattomasta kasvustosta?

Keväinen Kirjurinluoto

ID: 112421

Kuva otettu Porin Kirjurinluodossa huhtikuussa 2021.

Hetki

ID: 112289

Sumuinen ilta auringon laskiessa rannalla ja sieltä joutsenet saapuivat

Orava kivellä

ID: 112244

Yritin kuvata oravaa useamman päivän ajan lähimetsässä. Lopulta saavutin jonkinlaisen luottamuksen ja pääsin tarpeeksi lähelle, jolloin sain otettua tämän kuvan.

Kauneusunilla

ID: 112240

Mandariinisorsan väreissä näkyvät kaikki aamu ja ilta-auringon värit.

Kotajärven männyt

ID: 112177

Syystunnelma männikössä Kotajärven rannalla Pyhä-Häkin kansallispuistossa

Aika jäässä

ID: 112176

Pohjois-Päijänteen jäätyneet aallot Saalahden tuntumassa.

Illan rauha

ID: 111597

Paras tapa rentoutua luonnossa mennä illalla järven rantaan katsomaan peilityynen veden yli horisonttiin, kuuntelemaan hiljaisuutta ja antaa mielen keventyä

PORO KUTSUU LAUMAANSA

ID: 111435

Kuvasin Ounasvaaran näköalatornissa syksyllä 2019 Metsään ilmestyi pieni porolauma, urosporo mörähteli ja kutsui porukan kokoon. Oli odotettava että lauma siirtyy kauemmas, ennenkuin uskalsin tulla alas tornista.

RIEKKO TUNTURISSA

ID: 111341

Kävelin Saariselällä UK-puistossa ja kohtasin riekon , onneksi oli minulla kamera valmiina kädessä , sain napattua kuvan. Tuiman katseen jälkeen se lensi heti pois.

Sateen jälkeen

ID: 110742

Syyskuisten sadepäivien jälkeen aurinko tuli taas esiin ja sai tulvivan syvännepolun hehkumaan. Kuva on otettu Timmermalmin luonnonsuojelualueella Vantaalla.

Mökkiranta

ID: 110569

Maailman paras paikka eli oma kivi, jossa pohtia asioita ja maailmanmenoa. Rauhoittua.

Puun halaus

ID: 110521

Rakastan luonnossa kävelyä, kuvaamista. Ja tämän puun kohdalla oli pakko ottaa kuva. Tämä merkitsee minulle läheisyyttä luontoon

Vaatimatonkin on harvinaisen kaunis

ID: 110417

Luonnossa upeiden maisemien lisäksi on etsiä pieniä yksityiskohta, pieniä luontokappaleita. Valokuvan avulla ne pienetkin saa näkyviin ja niistä löytää upeita, ainutlaatuisia yksityiskohta.

Hanhien kevätmuutto.

ID: 110372

Minulle ensimmäinen vuosi kun seuraan lintuja,lähinnä kameran takaa. Ensimmäinen wau elämys ollut kun olen kolmena päivänä ollut lapuan alajoella samassa paikassa ja ällistynyt mikä määrä hanhia siitä kulkee. Aivan niinkuin siinä menisi näkymätön valtatie.Erikokoisia ryhmiä tulee ja menee ja laskeutuu pelloille lepäämään.Eniten ihmetyttää kun nämä kulkevat samaa reittiä pitkin.

Siipein alla

ID: 110334

Anteeksi että häiritsin. Jäljistä päätellen olit juuri vetänyt massun täyteen ja sulattelit sitä laskevan auringon kelmeässä valossa. Minä sitten kävelin alitsesi, kai häiritsinsinua niin paljon että lähdit takaani vastapäiseen saareen herkkujasi sulattelemaan.Kiitos että hetken jaksoit kaarrella, sain siten sinusta ikuistettua muutaman ruudun.

Aamun pakkasusva

ID: 110311

Varisjoella Paltamossa Koskikaroja kuvaamassa, pakkasta -17c, pakkasusva nousi joen päälle

Viirupöllö

ID: 110310

Pääsin -90-luvulla rengastajan apulaiseksi. Rengastimme pöllöjä ja haukkoja. Nämä kohtaamiset lintujen kanssa olivat ja ovat yhä upeimpia kokemuksia elämäni varrella.

Kesän värit

ID: 110307

Tätä peltomaisemaa olen ihastellut lapsesta saakka. Sen reunoilta olen poiminut ahomansikat ja pujottanut ne timotein varteen, nuuhkinut mesiangervon makeaa tuoksua ja opetellut perhosten lentokuviot. Tämä peltomaisema ottaa keväällä vastaan muuttolintujen äänekkäät joukot ja lähettää ne taas syksyllä etelän lämpöön. Nämä värit maalaan mieleeni talvea varten, jotta jaksan sen pitkän harmauden.

Aavistus auringosta

ID: 110306

Otettu 8.1.2009 klo 11.26 Canon Power Shot SX1000 IS, iso 400, 1/1250 s, f/4, 34.9 mm. Näkymä oli henkeäsalpaava. Kuvan nimi on vain aavistus todellisesta tunteestani, sillä sehän on vain pieni osa kokonaisuudesta. Mielestäni kuvan nimeäminen ei pitäisi olla pakollinen

Posion kultahiekoilla

ID: 110300

Kesänviettoa Posion Pitkäjärvellä. Kristallinkirkasvesi,kultahiekkarantaa ja karua aitoa supisuomalaistaluontoa,oma kasvattamani pointteri ; tästä ei suomalainen luontoelämys itselleni parane!

Teeren soidin

ID: 110173

Kuva otettu teeren alku soitimesta eli naaraita ei vielä näy kuin vilaukselta ärsyttämässä

Tinttimetsän talvi

ID: 109979

Talvella pikkulintujen ruokintapaikalla kuvattu talitiainen. Kuva on otettu 5.2.2018 aurinkoisena pakkaspäivänä, kun satoi vähän lunta. Vietän metsässä tuntikaupalla aikaa katsellen ja kuvaten ruokintapaikalla käyviä lintuja.

Kolmipiikki

ID: 109933

Tämä kaunis pieni hopeakylki nousi veneeseen haavin havaksen huuhtelun ohessa ja poikkesi veneen pulpetilla vain kuvattavana. Pääsi nopean kuvauksen jälkeen jatkamaan elämäänsä selkämerellä.

Kuu meren yllä

ID: 109932

Kuva otettu uistelun ohessa tyynenä kevätiltana selkämerellä Säpin saaren edustalla.

Joulukuun pinkki aamu

ID: 109879

Kuva on otettu 7.12.2020 Herttoniemenrannassa, Helsinki