Mäntyjärvi on aivan Patvinsuon kansallispuiston vieressä. Seutu on paikallisten asukkaiden tärkeä virkistyskohde.

Pohjois-Karjalassa on noussut kansanliike vastustamaan metsäyhtiö UPM:n aikeita kaavoittaa järjestelmällisesti yhtiön omistamat ranta-alueet kaikkein kaukaisimmillakin lammilla ja pikkujärvillä.

Eräs tällainen esimerkki löytyy aivan Patvinsuon kansallispuiston länsipuolelta, jonne UPM on laatinut niin sanotun Mäntyjärven rantakaavaehdotuksen. Siihen kuuluu kymmenkunta pientä järveä ja lampea sekä niiden välisiä puro- ja jokialueita mahdollisimman kaukana kaikesta. Alueelle on suunniteltu jopa 90 lomamökkiä.

Järvialue on sähkö- ja viemäriverkkojen ulottumattomissa. Valtion tuella rakennettuja metsäteitä sen sijaan on aivan liikaa, niin kuin Suomessa aina. Niiden avulla mökkitonttien lohkominen onnistuu helposti. Metsät ovat pääosin pahasti hakattuja ja käsiteltyjä, ja maaperä on myllätty paikoin sietämättömälle murrokolle.

Ei olekaan ihme, ettei Metsähallituksen luontopalveluilla ole rahaa eikä halujakaan laajentaa kansallispuistoa näille kauniille ja erämaisille pikkuvesille,vaikka ne sijaitsevat aivan puiston vieressä. Osa raiskioista on lisäksi Metsähallituksen talouspuolen omia tekosia. Keloja, maapuita ja yleensä lahopuita ja niissä eläviä uhanalaisia eliölajeja Mäntyjärven alueelta onkin turha hakea.

Niinpä laillisia tai luonnontieteellisiä esteitä ahneuden maksimoinnille on vaikea löytää. Siihen eivät riitä seudulta yhä löytyvät suurpedot, majavat, kaakkurit, kuikat ja muut vesilinnut, kurjet, keltavästäräkit, metsäkanalinnut ja yksi kalasääsken pesä.

Luontoselvityksen mukaan rauhaan olisi jätettävä lähinnä pienten lampien ja järvien väliset purot sekä eräät soistuneet lahdelmat ja muut lain tarkoittamat lämpäreet eli käytännössä rakennuskelvottomat kohteet.

Paikallisten ihmisten vastustus UPM:n ahneelle kaavalle on helppo ymmärtää. Kaikesta tapahtuneesta huolimatta tämä erämaa-alue – kuten muutkin vastaavat, kaukaiset ja pienipiirteiset luontokohteet– ovat seudun kyläläisille tärkeitä henkireikiä sekä metsästys-,kalastus- ja virkistysalueita. Lisäksi UPM aikoo jatkaa rantakaavoitustaan paloina muillekin seudulla omistamilleen ranta-alueille. Kyse ei ole vain yhdestä kohteesta.

Olemme tulleet tilanteeseen, jossa mikään, siis ei todellakaan mikään, jota ei ole Suomessa pysyvästi suojeltu ja jonka joka puun oksalla ei roiku kymmentä uhanalaista lajia, on vapaata riistaa ahneudelle. UPM:n kannalta jokainen loppuun hakattu ranta-alue on pelkkä rasite, joka kannattaa muuttaa rahaksi.

UPM ei toki ole ainoa kiinteistöjalostaja, eikä välttämättäedes pahin, sillä myös muut metsäyhtiöt sekä yhä suuremmassa määrin myös Metsähallitus haikailevat parempaa tuottoa ennen luonnolle ja luonnon virkistyskäyttäjille yhteisesti kuuluneista rannoista. Metsähallituksen kaavailtu yhtiöittäminen poistaisi luultavasti lopunkin yhteiskuntavastuun valtion mailta.

Kun rantojensuojeluohjelmasta tehtiin vuonna 1990 valtioneuvoston periaatepäätös, ei ollut mitään tietoa siitä, miten villiksi rantarakentaminen voi mennä yhtiöiden ja jopa valtion mailla. Tähän asti on tyystin unohdettu luonnon virkistyskäyttö ja jokamiehenoikeudet rantojensuojelupäätöksiä tehtäessä. Rantojensuojeluohjelmaa olisi nyt pikaisesti uusittava ja laajennettava ainakin yhtiöiden ja valtion maille.