Vuosikirjassa 1952 julkaistiin artikkeli Petolinnuille paikka suomalaisessa luonnossa.

Kirjoittaja Pentti Linkola on tunnetusti ankara petolintujen puolustaja. Tuolloin juuri eläin- ja kasvitieteen yliopisto-opinnot keskeyttänyt ja vapaaksi luonnontutkijaksi ryhtynyt 20-vuotias Linkola kirjottaa: 

”Petolinnut ovat se osa alkuperäistä luontoa, johon tavallinen suomalainen on oppinut suhtautumaan vihamielisesti. Käytännössä tämä on merkinnyt petolinnustomme hillitöntä vainoa, jonka tulokset ovat nykyisin nähtävissä kaikkien lajien suuresti harvenneissa riveissä. Hävitykseen ei kuitenkaan ole yhtynyt todellinen luonnonystävä, luonnonsuojelija, joka päinvastoin pitää nykyään petolintujen suojelua yhtenä luonnonsuojeluaatteen velvoittamista tärkeimmistä tehtävistään.”

”Yhä jatkuu sama petolintuvaino vähenemättä, sillä yhä ajattelevat laajat metsästäjäpiirit samoin kuin nämä vuosisadan vaihteen riistamiehet. He sanovat, että kanahaukka, kotka, muuttohaukka, huuhkaja, tunturi-, viiru- ja lapinpöllö ovat suuria riistatuholaisia, vievät metsästäjältä valtavan osan hänelle kuuluvaa hyötyriistaa ja aiheuttavat suurta kansantaloudellista tappiota. Koko joukko on mitä pikimmin surmattava sukupuuttoon tai ainakin suuriksi harvinaisuuksiksi saakka. Ja edelleen metsästäjät leimaavat tuholaisiksi melkein kaikki muut petolinnut, pienemmät pöllöt, hiiri- , mehiläis- ja tuuulihaukankin.”