Mihin kaikki suurikokoiset eläimet joutuvat kuoltuaan? Onko jossain esimerkiksi hirvien hautausmaa, jonne eläimet hakeutuvat kuolemaan?

Aikoinaan on uskottu, että Afrikassa norsut hakeutuvat erityisille hautausmaille tuntiessaan kuolemansa lähestyvän. Jopa löytöretkeilijöiden kerrotaan niitä etsiskelleen siinä toivossa, että paikalta löytyisi suunnaton määrä norsujen syöksyhampaita eli norsunluuta.

Mitään varsinaisia luurankokenttiä ei kuitenkaan ole löydetty, vaan kaikkien suurikokoistenkin nisäkkäiden elämän päättyminen on paljon raadollisempaa kuin ehkä haluaisimme uskoa. On siis turha etsiskellä metsästä paikkaa, johon sadat hirvisonnit olisivat vetäytyneet jääkauden jälkeisinä vuosituhansina kuolemaan ja jopa jättäneet komeat sarvikruununsa myöhempin löytäjien keräilykohteiksi.

Korkean iän tai sairauden heikentämät eläimet saattavat kyllä pyrkiä kätkeytymään saadakseen olla rauhassa ja levätä. Monasti heikentynyt hirvieläinkin kuitenkin joutuu jonkin petoeläimen saaliiksi ennättämättä kuolla nälkään tai sairauteen.

Kun eläin on kuollut, raadon kohtalona on palvella luonnon kokonaisuutta osittain raadonsyöjien ravintona, ja lopulta se palaa luonnon kiertokulkuun bakteerien ja muiden pieneliöiden hajottamana.

Tyypillisiä raadonsyöjänisäkkäitämme ovat esimerkiksi kettu ja kaikkiruokainen supikoira. Suurpedoistamme karhu, ahma ja susikin käyttävät hyväkseen myös löytämänsä raadot, mutta johtuen niiden harvalukuisuudesta niillä ei nykyisin ole suurta merkitystä luonnon terveyspoliiseina.

Pääasiassa kasviravintoa syövät myyrät ja muutkin pikkujyrsijät aterioivat myös raadoilla ja käyttävät hyväksi muun muassa maahan pudonneiden jättösarvien tarjoamat lisäravinteet.

Koska pikkujyrsijöitä on ajoittain hyvinkin runsaasti, niiden merkitys luontoon kuolleiden eläinraatojen puhdistajana on merkityksellinen. Pikkunisäkkäät nakertevat jäätyneitä raatoja eritoten talvella, jolloin muun ravinnon saanti on tiukilla.

Myös eräät linnut kuten korppi ja muut varislinnut ottavat osuutensa kuolleen lihan tarjonnasta.

Kevään koittaessa raatojen kimppuun iskeytyvät monet hyönteiset, eritoten ne kärpäset ja kovakuoriaiset, jotka ovat sopeutuneet käyttämään mätäneviä nisäkkäiden ja lintujen raatoja toukkiensa kasvualustana ja ovatkin erittäin tehokkaita hajoitustoiminnassaan.

Kun vielä otamme huomioon bakteerit ja muut pieneliöt, joille kuollet eläinkudokset ovat suorastaan välttämätön elämän ylläpitäjä, on pakko tehdä se johtopäätös, että kuolleen nisäkkään tai linnun tarjoamalle aterialle on suorastaan kilpajuoksu. Vuodenajasta riippuu, kuinka paljon raadonsyöjänisäkkäät ja linnut ennättävät osuudekseen saada. Kesällä hyönteiset ja pieneliöt ovat pahasti niskan päällä.

Lukuun ottamatta kovimpia luuston osia ei siis suurenkaan nisäkkään raato ennätä muhia vuosikausia maastossa ennen kuin siihen sisältyneet ravinteet ovat palautuneet luonnon kiertokulkuun.