Kengät uppoavat metsäpolulla mutaan, tihkusade vihmoo usvaisina juonteina otsalampun valokeilassa.

Pysähdyn harjun laelle ja katson maisemaa mustina siluetteina seisovien mäntyjen välistä: kaupungin valojen punertavaa harsoa taivaalla, järven tummaa vettä, joka lainehtii vapaana. On vuoden pimein aika.

Lumen ja jään ikävä vihloo niin, että itkettää.

Jos ihminen menettää läheisensä, harvalle tulee mieleen suhtautua hänen suruunsa väheksyvästi. Moni meistä ymmärtää myös muunlajiset perheenjäseniksi, ilmaisee osanottonsa lemmikin kuolemasta. Ympäristösurua ei kuitenkaan vielä tunnisteta yhtä laajasti kuin muita surun muotoja, vaikka se on todellinen ilmiö, jonka olemassaolosta on tieteellistä näyttöä.

Ympäristösurulla tarkoitetaan surun tunteita, joiden syynä ovat ympäristön muutokset. Sitä saattaa aiheuttaa vaikkapa lähimetsän hakkuu tai se, ettei sinilevän valtaamassa mökkijärven rannassa voi enää uida. Se voi olla myös laajempaa: huolta siitä, millainen maailma tulevaisuudessa on.

”Ympäristösurun juuret ovat aina jonkin rakkaan menettämisessä.”

Vaikka ympäristösurua on alettu tutkia vasta äskettäin, sitä on todennäköisesti tunnettu kauan. Monissa pyyntikulttuureissa eläinten metsästämiseen liitetään surua siitä, että niiden on kuoltava ihmisten vuoksi. Suomen kielessäkin puhutaan yhä saaliin pyytämisestä: taustalla on ikivanha ajatus, että saalista ei saa vain ottaa, vaan se on luonnolle menetys, johon on pyydettävä lupa.

Ilmastonmuutoksen tuomat jyrkät vaihtelut, kuten vuodenajoille epätyypillinen sää, ovat omiaan lisäämään ympäristösurua. Olemme kuin kasveja, jotka juurtuvat tuttuun maaperään ja kukoistavat siinä. Jos maaperä järkkyy ja olosuhteet muuttuvat, kasvi voidaan siirtää ja se pystyy useimmiten kasvattamaan uudet juuret. Siirtäminen kuitenkin vaikuttaa kasvin vointiin, joskus sen loppuiäksi.

Samaan tapaan suru muuttaa ihmistä: voimme kasvaa sen ympärille, mutta se jää sisäämme.

Ympäristösurun, kuten muunkin surun, juuret ovat aina jonkin rakkaan menettämisessä. Siksi myötätunto sen äärellä on opettelemisen arvoinen asia.