Kanalintujen kannat romahtivat 1900-luvun jälkipuoliskolla noin kolmasosaan etenkin tehometsätalouden sekä suo-ojitusten vuoksi. Myös metsästyksen on tutkimuksissa osoitettu kasvattavan populaatioiden kuolleisuutta.

Tällä vuosisadalla teeren, metson ja pyyn kannat ovat säilyneet samalla yleistasolla kanalinnuille tyypillisin vuosittaisin vaihteluin. Ne johtuvat pesimäaikaisista sääoloista sekä myyräkantojen mukaan vaihtelevien petojen kulloisestakin runsaudesta. Tänä syksynä metsoja ja teeriä elää Suomessa Luonnonvarakeskuksen kesälaskentojen mukaan vähemmän kuin vuosi sitten mutta pyitä yhtä paljon. Koko maan keskitiheys on metsolla noin kolme, pyyllä viisi ja teerellä kuusi yksilöä neliökilometriä kohti.

Riekkokannan romahdus on jatkunut Tunturi-Lapin eteläpuolella vielä 2000-luvullakin, eikä keskitiheys ole enää puoltakaan 20 vuoden takaisesta. Suo-ojitukset hävittivät riekot alle vuosisadassa koko Etelä-Suomesta, ja nyt laji on katoamassa Keski-Suomestakin Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun eteläpuolelta. Lisäksi lumipeitteen kesto on lyhentynyt jopa viikkokausia, minkä vuoksi petojen on aiempaa helpompaa saalistaa valkopukuisia riekkoja.