Yksin hiljaisella avosuolla

Talvinen suomaisema Kurjenrahkan kansallispuistossa on äärettömän hiljainen. Olen jättänyt merkityt kesäreitit taakseni. Vain korppi ronkkuu hetken kitukasvuisen männyn latvassa ennen kuin lehahtaa lentoon ja suuntaa päivän askareilleen. Suolla risteilee eläinten jälkiä: kanalintujen kieppejä, ketun hienoista helminauhaa, myyrien myllertämiä polkuja, jänisten jälkikuvioita, oravien loikkia ja suden askellusta. Kaikki nuo tämän puiston vakioasukkaita. Lisäksi hangessa näkyy lumikenkien, suksien ja ahkion jälkiä, joita puiston satunnaiset vierailijat ovat jättäneet nyt näinä muutamina päivinä, kun Etelä-Suomessa vallitsee lumiset talvikelit.

Pääsen paikkoihin, joihin sulan maan aikaan ei ole asiaa, sillä pakkasjakso on jäädyttänyt suon pinnan kovaksi ja kantavaksi. Jaloissani on sukset ja perässäni liukuu hiljattain hankkimani ahkio, jossa kulkevat kaikki retken vaatimat varusteet. En ole koskaan aiemmin ollut yön yli -hiihtoretkellä yksin. Olen kyllä melonut helmikuussa telttailemaan sekä paksupyöräillyt ja patikoinut talvella laavuille yöpymään, mutta hiihtovaellukset olen tehnyt aina seurassa.

Kurjenrahkan avosuo.

Seuraan Kurjenrahkan avosoiden laitamia, joissa hanki on metsänpohjan lumia kantavampaa ja eteneminen rämeikköä ja metsiä helpompaa. Laskeskelin, että kahdelle päivälle kertyy matkaa noin 25–30 kilometriä. Latasin oletetun jäljen GPS-laitteeseen, jotta maastossa olisi helpompi suunnistaa. Umpihangessa eteneminen on huomattavasti raskaampaa kuin valmiin ahkionjäljen seuraaminen, joten en kulje orjallisesti ennakkoon suunnittelemaani reittiä pitkin.

Rämeellä kulku on hankalampaa sekä etenemistä hankaloittavien puiden että suopursujen vuoksi.

Päivä on puolipilvinen, joskin välillä aurinko tulee esiin pilvien takaa täysin. Ilman jääkiteet heijastavat auringon ympärille halon. Ahkiota vetäessä tulee sen verran lämmin, että luovun pian kuoritakista, hanskoista ja piposta. Varpaani hikoilevat monoissa, mutta sille en mahda mitään. Iltapäivällä aurinko muovaa lumesta suksiin tarttuvaa. Se lisää hiihtämisen raskautta. Silti en vaihtaisi upeita suomaisemia mihinkään.

Halo auringon ympärillä.

Leiripaikka löytyy suon laidalta

Auringon laskiessa hiihdetyt kilometrit ja etenkin umpihankiosuudet alkavat tuntua jaloissa. Pystytän teltan Vajosuon laidalle kansallispuiston rajojen ulkopuolelle, sillä leiriytyminen muualla kuin osoitetuilla paikoilla on kansallispuistossa kielletty. Tällä kertaa en halua yöpyä laavulla, vaan tahdon olla täysin omien varusteideni varassa ja varmasti yksin.

Leiripaikalle näkyy laskevan auringon viimeiset säteet.

Ilta maalaa taivaanrannan vaaleanpunaiseksi.

Tamppaan teltan alusen kovaksi suksilla ja pystytän teltan. Kaksi makuualustaa ja kaksi makuupussia saavat pitää minut tulevana yönä lämpimänä. Virittelen keittimeen tulen ja kauhon kattilan täyteen lunta. Sulatan lumesta kaiken tarvitsemani veden. Termospulloissa se säilyy lämpimänä aamuun saakka. Iltapalaa nautin, kun yö tummuu ympärilläni.

Taivaalla möllöttävä kuu valaisee lumisen maiseman, ja hanki kertaa valoa. On niin valoisaa, että teltan ulkopuolella en tarvitse otsalamppua lainkaan. Teen lyhyen kävelyn avosuolle, kun taivaalle on jo syttynyt tähtien kirjo. Se kannattaa, sillä pohjoisella taivaalla loimottaa revontulten rimpsu.

Leiripaikka kansallispuiston rajalla.

Revontulet pohjoisella taivaalla.

Kun väsymys ottaa vallan, siirryn teltan suojaan. Kuuntelen vielä hetken makuupussistani yön ääniä: tuulenvire tipauttaa lunta puiden oksilta, kiristyvä pakkanen paukahtaa männyn kyljessä. Oma mieleni sen sijaan tekee tepposet, ja kuulen tassutusta teltan ulkopuolella. Mieli lähtee yksin retkeillessä helposti laukalle. Oikeasti ääni tulee makuualustoista ja teltan alla olevasta lumesta, joka painuu kasaan. Muuten on täysin hiljaista. Sudetkin pysyvät tänä yönä vaiti.

Pakkanen yllättää

Sääennuste oli luvannut vain 12 pakkasastetta yölle. Siksi olin valinnut tämän yön retkiyöksi — ettei tulisi liian kylmä ja pääsisin sopivissa olosuhteissa testaamaan kahden makuupussin toimivuutta. Alkuyöstä, kun pakkasasteita ulkona on kymmenkunta, makuupussiyhdistelmä ja päällä oleva ohut merinovillakerrasto sekä villasukat ovat liian lämpimät. Joudun avaamaan toista makuupussia ja vähentämään vaatetusta. Yön aikana pakkanen kiristyy ja herään koleuteen. Puen vaatteet takaisin päälleni ja suljen makuupussin kunnolla. Taas on lämmin nukkua.

Auringonnousun aikaan pakkanen on kireimmillään.

Herään noin tuntia ennen auringonnousua aamupuuhille. Yllätyksekseni pakkasta on luvatun 12 asteen sijaan 20. Kaikki varusteet ovat jäässä ja kankeita jopa teltan sisällä. Vedenkeittelyt ja aamupalan syömisen hoidan osittain makuupussin sisältä käsin. Saan pidettyä itseni hyvin lämpimänä.

Kylmyys iskee vasta silloin, kun olen jo pakannut tavrat ahkiooni ja joudun vetämään jäätyneet hiihtomonot jalkaan. Vaikka olen lämmittänyt monojen pohjallisia kehoani vasten, tuossa pienessä hetkessä kylmettyvät varpaiden lisäksi sormet niin, että tekee kipeää. Minussa herää eloonjäämisvietti. Nyt on päästävä äkkiä liikkeelle! Kiinnitän sukset rivakasti jalkaani ja ahkion perääni, ja lähden tarmokkaasti hiihtämään saadakseni itseni jälleen lämpimäksi. Hengitykseni höyryää ilmaan tasaisina pilvinä, ja kosteus tiivistyy hopeiseksi kuuraksi hiuksiini ja pipooni. Kymmenen minuutin hiihtämisen jälkeen varpaisiin on palannut suloinen lämpö ja voin riisua jo päällisrukkasetkin.

Suo näyttää aamulla parhaat puolensa.

Kuin keväthangilla hiihtelisi

Kun kylmyys on selätetty, pystyn jälleen ihailemaan talvista suota, joka näyttää nyt parhaimmat puolensa. Aamuaurinko nousee metsänreunan takaa ja maalaa lumisen suon hennon vaaleansiniseen ja kullankeltaiseen. Männyt ovat saaneet hopeanhohtoisen sulkakuvioisen pitsipuvun. Sukset liukuvat hangella kevyemmin kuin eilen, ja ahkio seuraa perässä kuuliaisesti. Matka taittuu liiankin jouten.

Paluumatkalla seuraan hetken susien jälkiä, ennen kuin pysähdyn ylimääräiselle tauolle viivyttääkseni paluuta. Kaadan termospullosta höyryävää vettä mukiin ja annan katseen kiertää suolla. Nyt on nautittava tästä, sillä tuleville päiville on ennustettu vesisateita. Aurinko paistaa täydeltä taivaalta ja lämmittää poskia. Olen jo riisunut kuoritakin ja pipon, enkä tarvitse edes taukotakkia. Aamun kylmyydestä ei ole jäljellä kuin muisto. Olo on kuin keväthangilla hiihtelisi.

Kuura on hopeoinut suon männyt.

Tilaa Suomen Luonto

Tue ajankohtaista ja asiantuntevaa luonto- ja ympäristöjournalismia. Tilaa Suomen Luonto ja tule mukaan luonnonystävien joukkoon!

Alk. 3 numeroa 23,40 €.

Tilaa nyt!