Kolmen ministeriön voimin selvitellään parhaillaan, kuinka kansalaisten valitusoikeutta kuntien kaavoittamisessa ja rakentamisessa voitaisiin heikentää. Selvitystyön käynnistivät oikeusministeri Leena Meri (ps), kunta- ja alueministeri Anna-Kaisa Ikonen (kok) sekä ympäristöministeri Sari Multala (kok). Tavoitteena on karsia oikeusturvaa vielä tämän vaalikauden aikana.

Valitusoikeutta on pyritty rajoittamaan jo ainakin Matti Vanhasen (kesk) II hallituksen ajoista alkaen (2007–2010). Viikunanlehti on aina sama: ”tavoitteena on vähentää aiheettomia valituksia”.

On kuitenkin vain näkökulmakysymys, mikä on aiheeton valitus. Lainvastaisen päätöksen tehnyt pitää lähes poikkeuksetta päätöksestään tehtyä valitusta aiheettomana.

Korkeimman hallinto-oikeuden (KHO) presidentti Kari Kuusiniemi varoitti viime marraskuussa ylituomaripäivillä puhuessaan valitusoikeuteen puuttumisesta. Hän näki sen osana oikeusvaltioiden rapautumista, joka on dramaattisesti käynnissä USA:ssa, mutta jolta eivät ole turvassa myöskään Euroopan maat.

Korkeimman hallinto-oikeuden presidentti Kari Kuusiniemi. Kuva: Petteri Mäntysaari / KHO

Laillisuuden valvontaa

”Suomessa on äänekkäästikin vaadittu laillisuusvalvonnan lopettamista”, Kuusiniemi paheksui ja mainitsi esimerkkinä sudenmetsästyksen.

”Toinen väylä tuomioistuinten (ja järjestöjen) sulkemiseksi pois päätöksenteon laillisuusarvioinnista on valitusoikeuksien kaventaminen. Tästä on jo muualla ympäristölainsäädännössä merkkejä. Esimerkiksi vuonna 2025 voimaan tullutta rakentamislakia muutettiin jo ennen sen voimaantuloa kaventamalla tiettyjen viranomaisten ja ympäristöjärjestöjen valitusoikeuksia. Samoin alueidenkäyttölakia koskevassa esityksessä ehdotetaan periaatteen ja käytännön tasolla erittäin merkittävää muutosta kaava-asioita koskevaan muutoksenhakujärjestelmään. Valitusoikeus rajattaisiin asianosaisiin sellaisten asemakaavojen osalta, jotka laaditaan voimassa olevan yleiskaavan alueelle yleiskaavan ohjausvaikutuksesta poikkeamatta, ja lisäksi yhdistyksille säädettäisiin valitusoikeutensa säilyttämiseksi velvoite tehdä asemakaavaehdotuksesta muistutus eräitä laissa mainittuja tilanteita lukuun ottamatta.”

KHO moitti lausunnossaan rakentamislain lakiesitystä, koska siinä ei riittävästi ymmärretä, että kunnan jäsenen valitusoikeus on kaavoituksen päätöksentekojärjestelmän keskeisiä perusrakenteita. Valitusoikeus turvaa erilaisten yhteiskunnallisten intressien punnintaan perustuvan päätöksenteon menettelyllistä ja sisällöllistä lainmukaisuutta.

”Se sekä ehkäisee ennalta lainvastaisuuksia että mahdollistaa niiden tehokkaan jälkikäteisen laillisuusvalvonnan sekä pakottaa päätöksenteon läpinäkyvyyteen. Sillä on täten myös erottamaton yhteys perusoikeuksien ja kunnan asukkaiden itsehallinnon toteutumiseen samoin kuin korruption ehkäisemiseen”, Kuusiniemi totesi.

”Tämä kehitys, jos mikä, heikentää ympäristöetujen turvaamista ja järjestöjen vaikutusmahdollisuuksia sekä laillisuusvalvonnan edellytyksiä. Tuomioistuin voi valvoa päätöksenteon lainmukaisuutta vain, jos valittamaan oikeutettu taho saattaa asian tuomioistuimen ratkaistavaksi. Kehotan jokaista kohdaltaan pohtimaan suhtautumista valitusmahdollisuuden poistamiseen tilanteessa, jossa itse joutuu lainvastaisena pitämänsä päätöksen kohteeksi”, Kuusiniemi painotti.

Kaksi karua lainvastaisuuden esimerkkiä Helsingistä

Helsingin kaupunki yritti 12 vuoden ajan saada Östersundomin alueelle yleiskaavan, jonka lainvastaisuus oli ilmeinen, mistä kaupungin päättäjille huolella kerrottiin. Vasta valittaminen hallinto-oikeuksiin vei valmistelun laillisille urille.

Helsingin uudella asuntoalueella Laajasalon Stansvikissa kaupungin edustajat päättivät rakennustöistä, joka olisi tuhonnut, ja osin tuhosi noron, jonka laki suojelee ehdottomasti. Laiton päätös johti siihen, että poliisit olivat mieslukuisasti paikalla turvaamassa ympäristörikoksen tekemisen, jonka mielenosoittajat yrittivät estää. Kaupunki on myöntänyt virheensä, mutta mielenosoittajat saivat syytteitä poliisille niskoittelusta. Käräjäoikeus hylkäsi syytteet, koska he olivat toimineet pakkotilassa, yrittäessään suojella luontoa rikokselta.

Mielenosoitus Helsingin Stansvikissa, jossa Helsingin kaupunki oli lainvastaisesti tuhoamassa noron rakentamisella. Kuva Riitta Malve

Keinoja aiheettomia valituksia vastaan

Aiheettomiakin valituksia on. Sellaisesta voinee pitää esimerkkinä Tampereen kaupunkiin suivautunutta sarjavalittajaa, joka on lyhyessä ajassa tehtaillut kaupungille lähes sata oikaisuvaatimusta ja yli 70 valitusta hallinto-oikeuksille. Tällaiseen on kuitenkin muita lääkkeitä kuin kaikkien kansalaisten ja ympäristön oikeusturvan heikentäminen.

Maaliskuun alussa väitteli käräjätuomari Samuli Kulmala Helsingin yliopistossa tohtoriksi väitöskirjallaan ”Oikeuden väärinkäytön kielto ja oikeudenkäynnit”.

”Oikeudenkäyntejä voidaan käyttää esimerkiksi yhteiskunnalliseen keskusteluun osallistuvien vaientamiseen tai poliittisten vastustajien vainoamiseen. Jos väärinkäyttötarkoituksessa nostetut kanteet yleistyvät, ne voivat heikentää luottamusta tuomioistuimiin”, Kulmala sanoi yliopiston tiedotteessa.

Tutkimuksessaan Kulmana identifioi neljä eri oikeudenkäyntien väärinkäytön muotoa:

1. Kanteet, joiden tarkoitus on ensisijaisesti haitata vastapuolta.
2. Kanteet, joilla pyritään estämään osallistuminen julkiseen vaikuttamiseen tai aktivismiin (ns. SLAPP-kanteet).
3. Sarjavalittajien eli kverulanttien toimet.
4. Tilanteet, joissa osapuolet yhdessä ajavat oikeudenkäyntiä kolmannen osapuolen vahingoksi tai yrittävät tekaistun oikeudenkäynnin avulla kiertää pakottavaa lainsäädäntöä.

Samuli Kulmala. Kuva: Jani Virolainen / Studio Wizart

Julkista keskustelua ja vaikuttamista torjuvien SLAPP-kanteiden osalta pitää muistaa, että niitä nostavat myös viranomaiset, mikä on demokratian kannalta vielä vaarallisempaa kuin vaikkapa yhtiöiden harjoittama painostus.

Kulmala on tutkinut myös sarjavalittamista. Hänen mukaansa sakkorangaistus tai maksu voi olla toimiva keino ehkäistä sitä, jos toiminta on tarkoituksellista ja perustuu rationaaliseen harkintaan. Jos sarjavalitukset kumpuavat mielenterveyden häiriöstä, mitkään kulusanktiot eivät välttämättä tepsi.

Kulmalan mukaan common law -maissa (Englanti, Yhdysvallat, Australia) mielenterveystapauksissa voidaan turvautua nimellä querulant tai vexatious litigant tunnettuihin tapauksiin.

Siinä viranomainen ajaa häirikköä vastaan kannetta, ja oikeudenkäynnissä tutkitaan, onko tämä lain tarkoittama kverulantti. Jos on, häntä voidaan kieltää nostamasta uusia kanteita, ellei hän saa siihen erikseen lupaa, jonka myöntää tai epää Englannissa ylioikeus.

Sellainen olisi meillä varsin radikaali muutosta, mutta oleellista on, että tällaisilla keinoin puututaan suoraan todellisten häiriköiden toimintaa, eikä kavenneta kaikkien kansalaisten poliittisia oikeuksia, eikä oikeutta laillisuusvalvontaan, mikä mitä ilmeisimmin on ministeriryhmän tavoite.

Aiheetonta valittamista rajoittavat jo nykyään oikeudenkäyntimaksut: hylätty valitus maksaa hallinto-oikeudessa 310 euroa, KHO:ssa lisäksi 610 €. Hallinto-oikeuksissa kukin vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan, mikä on ehdoton edellytys sille, että kansalaisilla on yleensä varaa valittaa. Tästä voidaan kuitenkin poiketa, esimerkiksi jos valitus on ilmeisen aiheeton.

Tampereen sarjavalittajalle tuomittiinkin alkuvuonna eräässä jutussa maksuun 600 euroa vastapuolen kuluja.

Yksinkertaisin keino estää aiheettomia viivästyksiä on käsitellä asiat mahdollisimman nopeasti, toteaa presidentti Kari Kuusiniemi.  Sen sijaan valitusoikeuden rajoittaminen on väärä keino.

”Jos yksittäisten sarjavalittajien vuoksi lähdetään tekemään suuria muutoksia valituskelpoisuuteen ja valitusoikeuksiin, oikeusvaltiolapsi menee helposti pesuveden mukana”, arvioi Kuusiniemi puhuessaan maaliskuussa Hallintotuomioistuinpäivilla.

Nopea käsittely vaatii resusseja. Tuomioistuimilta ei ole varaa leikata.

Tilaa Suomen Luonto

Tue ajankohtaista ja asiantuntevaa luonto- ja ympäristöjournalismia. Tilaa Suomen Luonto ja tule mukaan luonnonystävien joukkoon!

Alk. 3 numeroa 23,40 €.

Tilaa nyt!