Kuva: Ukko Hautala / Havaintokirja

Certhia familiaris

Tuntomerkit: Pieni lintu, jonka useimmiten havaitsee sen kiivetessä luonteenomaisesti puunrunkoa pitkin ylöspäin. Linnun selkäpuoli on ruskean ja kermanvalkean kirjava, alapuoli valkoinen. Silmän yli kulkee leveä ja pitkä silmäkulmajuova otsalta niskan sivulle asti. Pitkähkö mutta ohuehko alaspäin kaartuva nokka soveltuu täydellisesti hyönteisten poimimiseen puiden kaarnan rakosista.

Äänet: Laulaa jo alkukeväästä lähtien korkeaa lyhyttä kaksiosaista säettään. Linnun voi huomata myös sen korkeasta sirahtavasta kutsuäänestä.

Elintavat: Pesii huhti-toukokuussa monenlaisissa metsissä ja jopa isoissa puistoissa. Tekee pesänsä tyypillisesti puoliksi irronneen puunkuoren ja rungon väliseen koloon, mutta myös rakennuksiin lautojen välisiin rakoihin ja lajille erityisesti suunniteltuihin kolmiomaisiin linnunpönttöihin. Liittyy syksyllä ja talvella tiaisparviin.

Ravinto: Selkärangattomat eläimet. Voi käydä talvella myös linturuokinnalla poimimassa maahan tai laudan reunalle pudonneita pieniä ruuan hippuja. Lennähtää yleensä ruokaillessaan puun rungon tyvelle, josta nousee puuta kiertäen ylemmäs, kunnes lennähtää seuraavan puun tyvelle.

Lisääntyminen: Ensimmäinen pesintä jo varhain keväällä. Myös toinen pesintä ilmeisesti usein myöhemmin kesällä. 3–7 munaa.

Levinneisyys ja runsaus: Kanta vakaa, parimääräarvio on jo 210 000 – 330 000 (2024).

Muutto: Enemmistö linnuista talvehtii Suomessa, pieni osa muuttaa lähialueille Itämeren eteläpuolelle.

Tiesitkö? Puukiipijän pyrstösulat ovat teräväkärkisiä, kapeita ja jäykkiä, ja ne tarjoavat hyvän tuen puunrunkoa jaloillaan ylöspäin kipuavalle linnulle.