Avosuolle kaivetun kuivatusojan palteilla laajassa torvijäkälä­kasvustossa on kahdenlaisia torvia. Onko kyseessä eri sukupuoli,

eri laji vai jokin muu?

Kyseessä on kaksi eri lajia. Suomessa kasvaa noin 70 torvijäkälälajia, joista osa on pelkän ulkonäön perusteella varsin hankalasti tunnistettavia; avuksi tarvitaan muun muassa kemiallisia tuntomerkkejä. Tässä tapauksessa kasvupaikka antaa vihjeen. Suo-ojien penkat ovat kahden kookkaan lajin, keltajauhetorvijäkälän ja harmaapikaritorvijäkälän, kasvupaikkoja. Vaikka harmaapikaritorvijäkälän tieteellinen nimi on Cladonia deformis, sen pikari on yleensä säännöllinen, mutta sen sijaan keltajauhetorvijäkälän pikari on epämuotoinen (deformis), liuskainen ja reikäinen.

Jäkälät ovat levän ja sienen muodostamia kaksoiseliöitä, joissa leväosakas elää sienen rihmaston lomassa. Jäkälät nimetään sieniosakkaansa mukaan, koska samallakin sienilajilla voi olla useita leväkumppaneita, joskus parikin yhtaikaa.

Jäkälä ei siis voi lisääntyä suvullisesti, mutta sen sieniosakas voi. Torvijäkälien kotelomaljat syntyvät pikarin laidoille, ja ne näkyvät punaisina, ruskeina tai mustina pisteinä tai pahkuroina. Itiöistä lisääntyminen lienee kuitenkin harvinaista, sillä uuden rihmaston pitäisi löytää itämispaikaltaan nopeasti sopiva leväosakas.

Useimmiten jäkälät lisääntyvätkin erilaisista sekovarren kappaleista. Murtuneet jäkälät voivat kasvaa uusiksi jäkäliksi. Useimmat jäkälät kasvattavat pinnalleen pieniä tappeja, liuskoja tai murusia, jotka irtoavat ja leviävät helposti tuulen, eläinten tai veden virtausten mukana. Näissä jäkälän kappaleissa on mukana sekä levä että sieni, joten uusi jäkälä voi aloittaa kasvunsa välittömästi sopivaan paikkaan päädyttyään.