TEIN viime kesänä pitkiä ja uuvuttavia maastopyöräretkiä rupi- ja rikkijäkäliä kuvaten Pyhä-Luoston upeissa maisemissa, välillä vaikeakulkuisissa kivikoissa ja pitkospuilla painava reppu selässä pyörääni kantaen.

Mikä ihana nautinto tuolloin olikaan läpimärkänä sateesta ja hiestä pysähtyä henkeäsalpaavan kauniissa maisemassa Metsähallituksen laavulle virittämään nuotiotulet. Märät vaatteet kuivuivat nuotion rupattelevassa lämmössä. Samalla saattoi huokaista ja natustella eväitä kuivat vaihtovaatteet päällään.

Monenmoisia ihania tuntemuksia, muistoja, tuoksuja ja havaintoja souti mieleeni ja aistieni ulottuville. Juuri tuollaisella hetkellä olen onnellisimmillani. Olin kahdestaan taltuttamattoman luonnon kanssa.

LUONNOSTA voi maassamme jokainen vapaasti nauttia itselle mieluisimmalla tavalla. Meille monelle tämä on ikään kuin syntyperäinen, perinteisiin ja maanomistajien hyväntahtoisuuteen nojaava itsestäänselvyys. Niin asia ei kuitenkaan ole. Me elämme yhdessä niistä maailman harvoista maista, joissa vallitsee maan lainsäädäntöön pohjautuva jokamiehenoikeus luonnossa liikkumiseen. Ainoastaan enemmistössä Pohjoismaita ja Skotlannissa on vastaava vapaus.

Tätä vapautta arvostaa etenkin silloin, kun ulkomailla retkeillessään ei voi päästä kaikkiin upeisiin luontokohteisiin ”noin vain” kuten meillä. Jokamiehenoikeudet takaavat mahdollisuudet liikkua vesistöissä sekä kulkea metsissä ja luonnonniityillä jalan, pyöräillen ja jopa ratsastaen. Tilapäinen yöpyminenkin on sallittua, samoin marjastus, sienestys, onkiminen ja pilkkiminen. On ainutlaatuista, että myös veneily, uiminen ja jäillä kulkeminen luetaan näihin vapauksiin.

Laki palvelee välillisesti myös luonnontieteellistä tutkimusta. Mahdollistaahan se luontoharrastajillemme helpon pääsyn paikkoihin ja havaintoihin, jotka oleellisesti täydentävät tieteellistä tutkimustyötä. Näinä tutkimusrahoitusten pula-aikoina tämä on erityisen merkityksellistä.

TOIVON, että me kaikki muistaisimme oivaltaa jokamiehenoikeuksien hyvää tekevän merkityksen. Onhan tieteellisestikin tutkittu, että esimerkiksi jo lyhyt oleilu metsässä alentaa stressihormonien tuotantoa ja laskee verenpainetta.

Sivuhuomautuksena todettakoon, että Heikki Ylikankankaan uusimmassa teoksessa Mitä on historia ja mitä sen tutkiminen maininta siitä, että historiallinen syy suomalaisten väkivaltaisuudelle on metsä, on mielestäni erheellinen. Rohkenen olettaa, että kirjoittaja tarkoittaa pitkiä välimatkoja lähimpiin naapureihin, oli se matka mitä maastoa tahansa. Useimmiten se lienee ollut metsää, mutta syy ei ole metsä itsessään, vaan sosiaalisen kanssakäymisen puutteellisuus.

Nykyään korostetaan yksilön oikeuksia ja vapauksia ja asetetaan ne etusijalle tavoitteissa ja onnen saavuttamisessa. Vapauksien ja oikeuksien pohjana ovat kuitenkin velvollisuutemme. Ne antavat elämälle ryhdin ja nostavat oikeudet arvoonsa. Erityisen tärkeää tämän muistaminen on suhteessamme luontoon. Velvollisuutemme on pitää luonnosta huolta ja kantaa vastuumme sen säilymisestä mahdollisimman monimuotoisena ja kauniina myös lapsillemme ja lastenlapsillemme. Luonto ja me. Kaksin aina kaunihimpi.