Ampiaista muistuttava, mutta harmaampi hyönteinen sukelsi kivenlohkareen jäkäläkasvustossa olevaan sentin kokoiseen reikään. Sillä oli lehden palanen eturaajoissaan. Vajaan minuutin kuluttua se lähti hakemaan uutta lehdenpalasta. Miksi?

Peltikaton alta löytyi kuvan peräti 30 senttiä pitkä lehtikäärö, onko ystävän vai vihollisen käärimä?

 
Jäkäläpuska ja lepakonpönttö ovat varsin erikoisia verhoilija- eli leikkurimehiläisen pesimispaikoiksi. Tavallisesti nuo erakkomehiläiset pesivät kiinteämmissä ja tunnelimaisissa koloissa kuten kovakuoriaisten puuhun tekemissä käytävissä, lahopuun halkeamissa tai putkikasvien rungoissa. Rakennuksissa pesiä tapaa ikkunankehysten raoista tai jopa kirjahyllyn tukitappien rei´istä. Peltikaton alla on ilmeisesti ollut loistopaikka, kun pesä on saavuttanut tuollaisen koon.

Mehiläiset leikkaavat vahvoilla leuoillaan tietyn puun tai pensaan, mm. ruusun tai haavan, lehdistä pyöreähköjä kappaleita, jotka ne kantavat leuoissaan rakennusaineeksi pesään. Pesä on pötkö samankokoisia lehtikammioita, joihin mehiläiset keräävät siitepölyn ja meden sekaista puuroa. Lopuksi ne munivat kuhunkin kammioon yhden munan. Pesää rakentaa ja siihen munii yksi naaras.

Vielä erikoisempi on verhoilijamehiläisen pesintä lepakon pöntossä. Se on siis tehnyt pesänsä onkaloon, niin kuin yleensä, mutta lehtipötköillä ei ollut kosketuspintaa ympärillään. Siinä mielessä pesänrakennus on vielä suurempi taidonnäyte kuin rakentaminen ahtaaseen tunneliin (vrt. 7/96). Miten ihmeessä joustavat lehdenpalaset tottelevat mehiläistä ja pysyvät pötkönä. Ilmeisesti mehiläinen käyttää apuna seittiä, muuten suoritusta ei voi ymmärtää.

Verhoilijamehiläisen lajin näkee helposti, sillä ruusunlehden reunan hieno sahanterä on helposti tunnettavissa. Ruusunlehtipötköistä on tullut Luontoiltoihin monet kerrat näytteitä, ja peltikattopesäkin on sellainen, joten laji ei voi olla kovin harvinainen.