Västäräkit Ihmettelimme heinäkuussa sisareni kanssa, missä västäräkkien pesä on, kun ne lensivät usein mökin ikkunan edestä suoraan ylös, emmekä olleet nähneet, mihin ne menevät. Eräänä päivänä jäin tarkkailemaan, kun emo kulki pitkin katon harjaa nokassaan ruokaa ja livahti harjatiilen alle, mutta tuli toisen tiilen alta takaisin. Sitten se tuli kattoa pitkin alaspäin ja vei ruuan mökkimme mansardikaton puoliväliin, taitekohdan päätypellin alle. Ensin luulin, että päätypellin alta heilui heiniä, mutta kun tarkemmin katsoin, näin että peltien välissä heilui kahdet jalat ja yhden västäräkin poikasen pää. Rakonen oli kovin matala. Västäräkit olivat varmaan tehneet pesänsä mökkimme katon harjatiilien alle ja kun poikaset olivat kasvaneet, ne olivat lähteneet liikkeelle ja liukuneet alas pysähtyen katon päätypeltiin. Helle oli kova ja mietimme, miten saamme poikaset pois pellin alta. Kiipesin katolle ja raotin peltiä. Onneksi sitä ei oltu kiinnitetty juuri siitä kohdasta ja kolme västäräkin poikasta putosi kädelleni. Kahden poikasen silmät olivat vielä kiinni, yhdellä jo auki. Siivet olivat pienet ja heikot. Emot katsoivat hätääntyneinä, mitä tapahtuu ja pitivät kovaa ääntä. Laskin poikaset kädeltäni mökin verannan peltikatolle ja tulin pois. Emot ruokkivat poikasia verannan katolla. Poikaset lähtivät sieltäkin liikkeelle. Yksi putosi räystäskouruun ja vein sen takaisin katolle. Kuusivuotias sukulaistyttömme löysi yhden poikasen ulko-oven kynnyksen vierestä. Sisareni nosti sen kädelleen ja kaikki neljä sukulaislasta silitti poikasta, jonka jälkeen vein senkin takaisin katolle muiden poikasten viereen. Päivälämpötila oli +30 ja mietimme, mihin laitamme ne, etteivät ne kuole kuumuuteen peltikatolla ja ettei varikset ja lokit vie niitä. Sisareni oli vienyt vanhan puisen leipälaatikon liiteriin hävitettäväksi ja ehdotti, että pannaan ne sinne. Otin kiireesti pihasta ruohoa ja panin sen leipälaatikkoon ja vein katolle. Siirsin varovasti poikaset laatikkoon, mutta kansi jäi liian auki, joten aurinko pääsi paistamaan suoraan poikasiin. Tulin taas alas katolta ja hain puukiilan ja ”lukitsin” leipälaatikon kannen niin, että aurinko ei paistanut sinne suoraan, mutta emot mahtuivat hyvin viemään ruokaa sinne. Jännittyneinä seurasimme pihalla, viekö emot leipälaatikkoon niille ruokaa. Veivät! Olimme kaikki tosi iloisia. Kuumuus kuitenkin vielä askarrutti ja päädyin laittamaan sateensuojan leipälaatikon päälle varjostamaan. Tuulenpuuska lennätti sen tiehensä. Sitten laitoin leipälaatikon alle kaksi puulistaa, ettei pesälaatikko ollut suoraan kiinni peltikatossa ja sidoin niihin sateensuojan narulla ja narujen päälle panin kaksi pihakiveä. Nyt poikaset olivat turvassa auringolta ja ”pedoilta”. Emot katselivat viritystä hetken katon harjalta, mutta sitten ne veivät herkeämättä ruokaa poikasilleen. Muutaman päivän päästä poikaset olivat jo lentäneet pois ”pesästään” ja sisareni kävi hakemassa leipälaatikon pois. Emot ruokkivat poikasia vielä maassa, mutta yksi poikasista oli muita heikompi eikä osannut oikein lentää. Se vietti pitkiä aikoja laiturillamme ja emot toivat sille siihen ruokaa emmekä voineet mennä siitä uimaan. Viimeinenkin poikanen selvisi ja oppi lentämään ja koko perhe lenteli ja söi kotipihallaan ja rannalla vielä pitkään. Olimme kaikki tosi onnellisia, että saimme pelastettua ne ja mietimme, pitäisikö leipälaatikko panne ensi keväänä jo valmiiksi verannan katolle, kun västäräkit hyväksyivät sen niin nopeasti pesäkseen.