MINUA PYYDETTIIN esiintymään tilaisuudessa, jonka teemana oli tulevaisuus. Suostuin, mutta ristiriitaisin miettein. Olen kirjoittanut kaksi romaania, joista ensimmäinen sijoittuu 1900-luvun alkuvuosikymmeniin ja toinen aikavälille 1849–2012. Menneisyys on aina kiehtonut minua enemmän kuin tulevaisuus.

Vaikka lapsuuttani ei varjostanut samanlainen atomipomminpelko kuin edellisillä ikäluokilla, olen minäkin oppinut suhtautumaan tulevaisuuteen epäluuloisesti heti, kun puhutaan paria viikkoa edempänä olevista ajoista.

Tulevaisuudenkuvat vaihtelevat sen mukaan, mistä näkökulmasta tähystämme.

Henkilökohtaisella tasolla horisontissa saattavat värjyä omat haaveet ja suunnitelmat kuin heleät autereet. Ihmiskunnan tasolla tulevaisuus on pelottavampaa tutkailtavaa – ainoana ”huojennuksena” se, että olemme jo niin tottuneet kuulemaan varoituksia ilmastonmuutoksen ja luonnon monimuotoisuuden vähenemisen vaikutuksista, ettemme kuuntele niitä.

JA ONHAN VIELÄ tulevaisuuksien äärimmäinenkin taso, planeetan tulevaisuus, joka johtaa vääjäämättä tuhoon. Fysiikan lakien mukaan Aurinko kuumenee vanhetessaan, ja ehkä jo 900 miljoonan vuoden kuluttua elämä maapallolla on käynyt mahdottomaksi.

Auringon elinkaarelle emme mahda mitään, mutta muihin tulevaisuuksiin ihmiset pystyvät ja pyrkivät vaikuttamaan. Jotkut yrittävät päästä helpolla ja puuhaavat muuttoa muille taivaankappaleille, toiset koettavat ratkaista ongelmat niiden syntysijoilla.

Myönteistä uhkakuvissa on, että ne usuttavat ajattelemaan yli oman elinajan. ”Tulevat sukupolvet” on käsitteenä kulunut mutta samalla saanut aseman, jota ei enää sovi julkisesti kyseenalaistaa (vielä olisi laajennettava sanapari koskemaan myös muiden lajien tulevia sukupolvia).

On vähennettävä päästöjä ja suojeltava villiä luontoa – nämä ylätason ohjeet ovat sarjaa, jonka toteuttaminen on helppo sysätä tutkijoiden ja poliitikkojen vastuulle. Niinpä seisomme ihmiskunnan tulevaisuuden äärellä usein lamaantuneina ja käännämme katseemme mieluummin omiin ura-, loma- ja eläkesuunnitelmiimme. Ja menneisyyteen, kuten minun tapauksessani.

Mutta jospa sieltä olisikin löydettävissä jotain?

TULEVAISUUTTA emme tavoita koskaan: nykyhetki ahmaisee sen ennen kuin ehdimme saada otteen. Menneisyys sen sijaan on täynnä mahdollisuuksia. Ihmiskunta on pysynyt maapallolla hengissä 300 000 vuotta. Jonkin verran kokemusta on kertynyt, eikä sitä kannata heittää toivottomuuden kaivoon tai korvata pakosuunnitelmilla.

Menneisyys tarjoaa väylän lähestyä mitä tahansa ongelmia. Historia näyttää, miten ne saivat alkunsa ja miten haasteisiin on aiemmin vastattu. Ennen kaikkea historia muistuttaa, että valinnan mahdollisuuksia menee mutta myös tulee jatkuvasti. Jokainen sekunti on uusi ja koettelematon.

Tilaa Suomen Luonto!

Avain ajankohtaisen ja innostavan luontotiedon aarreaittaan alk. 19,40 € / 3 lehteä + digipalvelu.
Tilaamalla tuet Luonnonsuojeluliiton työtä.