Naalin paluu on ajan kysymys
Naali katosi Suomen pesimälajistosta vuonna 1996, ja mitä lämpimämmiksi tunturit muuttuvat, sitä korkeammalla selviää naalin pahin kilpailija, kettu.
Naali ei ole kuitenkaan kadonnut lopullisesti Suomen luonnosta, kiitos lajin suojelun. Ruotsissa ja Norjassa naalikanta saatiin nousuun 2000-luvun alussa kettuja kurittamalla ja naalia ruokkimalla. Vähitellen runsastuva naalikanta levittäytyi ja alkoi pesiä Suomen rajojen tuntumassa. Meilläkin tiheäksi äitynyttä kettukantaa oli harvennettu, ja 2016 aloitettiin naapurimaiden tapaan ruokinta.
Sittemmin aktiivisia naalinpesiä on löydetty Ylä-Lapista useamman kerran, vain perheonnea naalilla ei ole toistaiseksi ollut. Metsähallituksen ylitarkastaja Tuomo Ollila on kuitenkin toiveikas.
”Pidän todennäköisenä, että niitä tulee vielä aivan lähivuosina”, hän sanoo. ”Ruokinta auttaa naalia, ja voipa se pesiä, vaikka myyriä ei olisikaan. Viime kesänä naalipari sai peräti kymmenen pentua Ruotsin Rostojävellä, vaikka myyriä ei ollut.”
Naali
Vulpes lagopus
Tuntomerkit: Kettua aavistuksen pienempi koiraeläin. Talviturkki harmaanvalkea, kesäkarvassa tumma ja vaalea muoto.
Ravinto: Kaikkiruokainen peto, jolle kelpaavat linnut, niiden munat, kalat ja poron haaskat. Pääravintoa kuitenkin pikkujyrsijät, erityisesti tunturisopulit. Saalistaa tunturikankailla, tunturikoivikoissa ja tuntureiden välisissä jokilaaksoissa.
Pesintä: Kiima maaliskuussa. 6–8 pentua syntyvät maaluolaan touko–kesäkuun taitteessa. Suomessa viimeiset tunnetut naalin pesinnät Käsivarressa 1994 ja Paistunturin erämaassa 1996.
Uhanalaisuus: Äärimmäisen uhanalainen (CR). Vuosittain 6–12 vierailijaa, jotka pesivät Norjassa, Ruotsissa tai Venäjällä Kuolan niemimaalla.
Suojelu: Naalia on suojeltu Ruotsissa, Norjassa ja Suomessa kahdella EU:n Life-hankkeella vuosina 1998–2008. Ruotsissa ja Norjassa edelleen vahva suojelupanostus.
Kuva: Andy Astbury / iStock