Arkiston aarteita: Sisko, veli, meri
Teksti: Riitta Malve-Tamminen
Kun Pellingin ulkosaariston Natura-päätöstä valmisteltiin 1990-luvulla, tarkastaja Kirsi Hellas Uudenmaan ympäristökeskuksesta olisi halunnut sisällyttää muumit lajiluetteloon. Kiireessä hän ei kuitenkaan keksinyt tieteellistä nimeä näille valkoisille ja pyöreille otuksille.
Tove Janssonin muumikirjat sen sijaan tallensivat Porvoon Pellingin luonnon paljon aikaisemmin. Tärkeää ei ole se, mitä Hemuli löytää perhoshaaveineen, vaan miten karut luodot ja oikukas meri heijastavat henkilöiden tunteita ja ajatuksia. Hirmuisen vesipatsaan kohtaaminen jopa parantaa Vilijonkan.
Muumilaakson vesialueet on nyt suojeltu osana Söderskärin ja Långörenin saariston Natura 2000 -aluetta.
Mutta missä täällä on muumien maailma? Toven pikkuveli, pian 90 vuotta täyttävä Per Olov Jansson tunnistaa ainakin Tunnholmin, Glosholmin ja Kummelskärin muumien retkisaariksi.
Muumilaakson esikuva sijaitsee Suur-Pellingin kaakkoiskärjen Edisvikenissä ja sen ympäristössä, jonne suojelu ei ulotu. Janssonin taiteilijaperhe vietti siellä kesiä 1920- ja 1930-luvuilla kalastajatorpan kesävieraina.
[Juttu jatkuu kartan jälkeen]
Laxvarpet. Lahti oli Janssonien lasten uimaranta, johon kaakkoismyrsky nosti valtavat tyrskyt. Kuva: Per Olov Jansson
Ilmapuntari laskee
”Tove ei ollut luonnontutkija, jota kiinnostaa lajien tunnistaminen, vaan mielikuvitus oli hänen maailmaansa”, Per Olov kertoo sisarensa suhteesta luontoon.
Tove Janssonin mukaan Glosholmin majakka oli Muumipappa ja meri -kirjan majakka. Kuva: Tove Jansson / Moomin Characters
Perheen lapset imivät Per Olovin mukaan merellä liikkumisen taidon äidinmaidossa.
”Kun Edisvikenissä havaittiin kaakkoismyrskyn nousseen, ryntäsimme matalaan Laxvarpetiin, jossa tyrskyt nousivat valtaviksi ja kilpailimme soutamisessa vastatuuleen”, veli kertoo.
”Ulkoluodoilta löysimme tasaisen kiven lähellä pintaa. Liu’uimme mahallamme sen yli aaltojen vauhdissa”, Per Olov muistelee mieluista leikkiä.
Jännitystä toi myös se, että Edisvikenissä kalastettiin ja rakennettiin veneitä. Naapurina oli luotsiasema, josta lähdettiin säässä kuin säässä avustamaan laivoja. Janssonin lasten kesien kohokohta oli vierailu Glosholmin majakalle, jota Tove olisi halunnut ryhtyä hoitamaan.
”Toven lapsuuden ystävästä Abbesta tuli loistonhoitaja, jonka työ oli raskasta ja vaarallista. Tovelle oli mieluista liikkua siinä mukana. Kerran olin apuna, kun loiston painavia polttoainesäiliöitä hinattiin korkeaa jyrkännettä ylös veneestä, jota isot mainingit keinuttivat”, Per Olov kertoo.
Myös pikkuveljet, joista toinen oli Lars, olivat muumitarinoiden malleina. Per Olov sukelsi Pellingin vesillä etsien hylkyjä sekä aarteita. Hän valokuvasi Pellingin luontoa ja kesänviettoa, kiinnostui myöhemmin taidevalokuvauksesta ja työskenteli ilmakuvaajana sekä kullankaivajana.
Kylpyamme ei suojaa luolaa
Kuluneena kesänä Metsähallituksen biologit ja arkeologi viilettivät ristiin rastiin Pellingin ulkosaaristoa, jolle laaditaan hoito- ja käyttösuunnitelmaa. Tosin kukaan ei ilmeisesti kurkistanut luolaan, jonne muumit ystävineen pakenivat pyrstötähteä.
”Jännityksestä väristen Nipsu katsoi luolaa. Se oli suuri, juuri sellainen kuin sen pitikin olla. Kallioseinät kohosivat tasaisina ja hienoina ylös siniseen taivasikkunaan saakka”, kerrotaan Muupeikko ja pyrstötähti -kirjassa.
Tällaiseksi luola juuri paljastuu, kun tätä juttua varten etsin Pellingissä muumikirjoja innoittaneita luontokohteita.
Suojaava luola. Muumipeikko ja pyrstötähti -kirjan luolan esikuva löytyy Pellingistä (vasemmalla). Tove Janssonilla oli tiettävästi tapana pitää lasihelminauhaa luolassa, jossa oli myös puinen penkki. Kuva Riitta Malve, piirros Tove Jansson / Moomin Characters.
Muumien luolan esikuva ei ole muuttunut sitten jääkauden, jolloin se hioutui kallionhalkeamaan. Aikuinen voi juuri ja juuri käpertyä sinne. Kuinka pieniä muumit olivat? Entä miten muumit asettivat kylpyammeen kattoaukon suojaksi?
Luolan pohja on pehmeä ja kostea. Vihertävää hämyä halkaisee katon aukosta paistava auringon siivu, joka valaisee myös Taikurinhatun kuvituksessa piisamirotan kirjaa.
”Kuvittelimme merellä nousevan sumuseinämän hyökyaalloksi. Seisoimme luolan yläpuolella, huusimme, että hyöky tulee ja juoksimme luolaan”, Per Jansson muistelee leikkiä Toven kanssa.
Leikki saa jatkoa Vaarallisessa juhannuksessa, jossa tsunamia muistuttava tulva peittää laakson ja muumiperhe pakenee talonsa katolle.
Luolan juurella on matala, hienohiekkainen ranta, jonne Edisvikenin lapsikatras kipaisi uimaan. Nyt se kasvaa tiheää kaislikkoa koko lahden alalta. Rantaa reunustavat vanhat männyt, joissa kiipeiltiin ja joihin rakennettiin majoja, on kaadettu.
Tove Bredskärillä, jonne hän rakensi ensimmäisen
mökkinsä Larsin kanssa. Kuva: Per Olov Jansson
Rakkolevää ja meriajokasta
”Ensin hän tajusi vain vihreitä valokuplia, mutta kun hän sukelsi syvemmälle, tuli näkyviin hiekalla keinuvia ruskolevämetsiä”, Tove kuvailee muumipeikon sukellusta aaltoihin.
Vesi Pellingin ulkopuolella oli hyvin kirkasta myös vuonna 1955, jolloin Per Olov kokeili ensimmäisen kerran laitesukellusta. Lars-veli tuli mukaan harrastukseen myöhemmin.
”Etsimme hylkyjä, mutta löysimme silloin vain niiden osia. Kummelskärin läheltä nostimme ylös paljon tykinkuulia. Kauneinta oli vihreä meriajokaspelto, joka huojui salaperäisenä Laxvarpetin edustalla auringossa noin kolmen metrin syvyydessä”, Per Olov kuvailee.
Meriajokas tuli tutuksi myös Tvärminnessä, jossa Per Olov sukelsi ruohoa tutkijoille.
Edisvikenin ympäristön parhaat haukipaikat ovat yhä veljen muistissa, koska haukien virvelöinti oli hänen mielipuuhaansa. Nyt vieheet tarttuvat samoilla paikoilla leviin ja ruohoihin, mutta kauempana merellä uistelu onnistuu edelleen.
Suomenlahti voi paremmin kuin vuosiin, myös Pellingissä, vakuuttaa limnologi Seppo Knuuttila Suomen ympäristökeskuksesta.
”Se näkyy ulkosaaristossa muun muassa veden kirkkautena, rakkolevän kasvussa ja kampelan paluuna. Pohjavedessä on happea, joka saa fosforin taas sitoutumaan. Tilanne ei ole silti vakaa”, Knuuttila selvittää.
Saaret sekoittuvat
”Muumipeikko ja pikku Myy makasivat vatsallaan auringonpaisteessa ja katsoivat ryteikköön. Se oli matalaa ja sotkuista metsää, pieniä kuusia ja vielä pienempiä vaivaiskoivuja, jotka olivat koko ikänsä saaneet tapella tuulta vastaan.”
Lars Jansson. Soutaminen luonnonvoimien armoilla oli Janssonin perheelle rakasta.
Per Olovista Muupappa ja meri -kirjan majakkasaaressa on piirteitä useilta Pellingin saarilta. Tiheä metsikkö, jossa puut kietoutuvat toisiin, kasvaa Kummelskärillä ja vihaiset muurahaiset hallitsevat Katashälliä. Huikaiseva kukkaloista ja korkeata, raidallista kalliota löytyy Klovharunilta.
Tupasvilla – joka oli Per Olovin mukaan Toven lempikasvi – kukkii soisissa kallionkoloissa monilla luodoilla. Mutta Taikurinhatun retkisaari muistuttaa kovasti pitkänomaista Tunnholmia.
Per Olov kertoo jännittävimmästä seikkailustaan Pellingissä.
”Äiti oli juuri sytyttänyt nuotion Tunnholmin hiekkarannalle ja kahvi porisi, rantaa pitkin huojui kaksi huonokuntoista miestä. He olivat alkoholin salakuljettajia, jotka olivat ajaneet karille saaren toisella puolella.”
”Annoimme heille eväitämme ja hetken toipumisen jälkeen lähdimme auttamaan heitä laivan tyhjennyksessä. Lasti siirrettiin ketjussa rannalla ja kätkettiin kivikkoon. Salakuljettajat tulivat kanssamme Edisvikeniin ja jatkoivat sieltä matkaa.”
Saari, luoto, kari, haru
Viime elokuussa Tunnholmen tuotti erään parhaista mustikkasadoistaan, vakuutti siellä vuosikymmenet marjastanut naapurisaaren asukas. Myös Janssonit poimivat siellä mustikoita ja vadelmia saarella. Silloin varvikossa ei vielä tarvinnut suojautua punkeilta.
Suojelubiologi Antti Below ihaili saaren maaperän ja kasvillisuuden vähäistä kulumista kartoitusretkellään. Vaihtelevalla ranta-alueella hiekkarannat ovat kasvamassa umpeen. Aiemmin täällä kasvanutta meriotakilokkia ei silti näkynyt.
[Juttu jatkuu kartan jälkeen]
Janssoneiden Pellinki.
Majakka viidakkona
”Kyllä, juuri majakka on ollut mallina muumitalolle”, vastasi Tove Meriväylä-lehden tiedusteluun, oliko Glosholmin vanha majakka Muumitalon mallina. Talvisodan viime metreillä majakan yläosa räjäytettiin.
Tässä kohtaa satu ja todellisuus muuttuvat vastakohdikseen, sillä Tove ei ymmärtänyt sotaa. Sodat kuitenkin vaikuttivat Janssonien elämään, koska ensin isä, sitten Per Olov osallistui siihen.
Nyt kulttuurihistoriallisesti arvokas puolikas majakka rapautuu. Sen seinissä kasvaa koivuja, heinää ja sieniä kuin taikurin hatun mystiset siemenet olisivat alkaneet taas itää.
[Juttu jatkuu kuvan jälkeen]
Muumitalo ennen muumeja. Glosholmin majakalta vietiin valo jo 1800-luvulla. Hatutettu majakka oli suosittu vierailukohde vielä 1930-luvulla. Se räjäytettiin talvisodassa. Kuvat: Pellingin kotiseutuyhdistys, Riitta Malve.
”Rakennuksesta voisi tehdä museon, joka kertoisi sen historiasta, myös muumeista”, aluetta inventoinut Metsähallituksen arkeologi Henrik Jansson ehdottaa.
Merivartijat hallitsevat vielä Glosholmia ja pitävät silmällä myös muumialuetta. Merivartioaseman lopettamista suunnitellaan. Antti Belowista se olisi pois myös luonnonsuojelulta. Luontomatkailuun hän suhtautuu myönteisesti. Belowista ohjatut hyljesafarit ei ole uhka hylkeille.
Hylkeen hyvästit
Tavalliset Pellingin metsien eläimet ovat muumi-kirjoissa sivuosissa. Mieleenpainuvin on orava, joka paleltuu pakkasessa.
”Laxvarpetin viereisessä syvässä lahdessa asusteli vuosikymmeniä muutama saukko, joiden elämää seurasimme. Sitten ne katosivat, ehkä ne häiriintyivät, kun kesämökkejä ilmestyi”, Per Olov muistelee.
Tove Jansson rakasti merta ja halusi mökkinsäkin ulkoluodolle muutaman kilometrin päähän lapsuutensa maisemista.
Tove ei ollut lintubongari vaikka asui keskellä ulkosaarten lintualuetta. Lintuharrastajat tuntevat Kummelskärin saarena, jossa on hyvä seurata arktisten lintujen muuttoa, mutta Tove näki sen toisin. Saari oli hänestä kaunein ulkosaarten nauhassa, ja sinne hän haaveili rakentavansa mökin.
Mökki syntyi sitten Klovharuun, jossa se on nykyisinkin. Pellinge Hembygdsföreningen vuokraa mökkiä halukkaille, ja satunnaiset kävijät voivat vierailla saarella kesäisin lähinnä lyhyenä jaksona mökin ollessa tyhjillään. Saarella pesivät linnut ovat osin tottuneet liikkujiin.
[Juttu jatkuu kuvan jälkeen]
Kuva: Per Olov Jansson
Mutta mitä Tove, joka piti erityisesti laulujoutsenesta, ajattelisi merimetsosta, pohti Below veneen ohittaessa luotoa, jolta lähti lentoon satoja suuria mustia lintuja. Tähän asti merimetsojen pesät ovat saaneet olla rauhassa Pellingin eteläpuolella.
Eksoottisimmat tulokkaat ovat perhos- ja korentolajeja. Katashällin vihaisten keltiäisten maine on taas kiirinyt ympäri maailman Muumipappa ja meri -kirjan mukana. Pellingissä liikkuu tieto, että Tove kuvasi juuri niitä kirjoittaessaan muurahaisista, jotka pistävät muumipeikkoa.
Sandkallanin hylkeidensuojelualueella Klovharunista noin kahdeksan kilometriä etelään hylkeiden määrä on seurannan mukaan ollut hitaassa kasvussa.
”Kun sirottelimme osan Toven tuhkasta mereen Klovharunin eteläpuolella, harmaahylje nousi hetkeksi pintaan kuin kunnioittamaan Tovea”, Per Olov kertoo.
Kirjoittaja on muumeja harrastava vapaa toimittaja. Artikkeli on julkaistu Suomen Luonto -lehden numerossa 8/2009.
Per Olov Jansson kuoli vuonna 2019 99-vuotiaana.