Mukava retki luonnossa, mikäpä sen rentouttavampaa ja rauhoittavampaa ärsykekeskeisen maailman tiimellyksessä. Kunnes seuraavana aamuna löydät punkin kiinnittyneenä vatsanahkaasi.

Retken tuoma rentoutuminen on tiessään ja mietit, mihin ne punkkipihdit joutuivatkaan ja pitääkö soittaa terveysasemalle. Mutta mieleen ei ehkä juolahda ensimmäisenä, että mikähän punkki tämä on. Nopeasti ajateltuna punkki on punkki, mutta ihan näin yksinkertaista se ei ole. Suomessa esiintyy noin 1500 eri punkkilajia.

Kun puhumme punkeista, tarkoitamme yleensä kovan kuoren omaavaa puutiaista, joka on tunnettu kahden taudin, borrelioosin ja puutiaisaivokuumeen levittäjänä. Mutta niinkään yksinkertaista se ei ole, että kiinnittynyt kovakuorinen punkki on aina tavallinen puutiainen. Kovakuorisissa punkeissa esiintyy meillä kahta ihmiselle haitallista lajia, edellä mainittua puutiaista (Ixodes ricinus) sekä Venäjän ja Siperian suunnalta meille kotiutunutta siperianpuutiaista eli taigapuutiaista (Ixodes persulcatus).

Lähetä havaintosi

Lähetä ensihavaintosi puutiaisesta!

Mutta miksi ja milloin taigapuutiainen on saapunut perinteisen punkkimme rinnalle kesiämme sulostuttamaan? Tästä ei ole todennettua näyttöä.

”Aikaikkuna sen saapumiselle on hyvin laaja”, kertoo biologi Jani Sormunen Turun yliopistosta.

”1950-luvulla taigapuutiaista ei ilmeisesti ole vielä esiintynyt, mutta 2010-luvulla sen kanta on ollut jo melko runsas.”.

Kahden kauppa on kolmannen tehtävä taudinaiheuttajan elinkierrossa

Puutiaiset käyvät elämänsä aikana läpi elinkierron toukasta nymfin kautta aikuiseksi. Kaksi ensimmäistä vaihetta ovat siinä mielessä sukupuolettomia, ettei niitä voida ulkonäöltään erottaa. Vaiheesta seuraavaan kehittyäkseen puutiainen tarvitsee veriaterian. Aikuinen naaras tarvitsee verta vielä muniakseen.

Puutiainen tarvitsee veriaterian siirtyäkseen kehitysvaiheesta toiseen: toukasta nymfiksi ja nymfistä aikuiseksi. Aikuinen naaras tarvitsee vielä veriaterian munien kehittämiseen. Aikuinen koiras sen sijaa ei enää aterioi. Puutiaisen isäntäeläiminä toimivat pääasiassa linnut ja nisäkkäät, kuten jyrsijät, kauriit ja jänikset. Kuvitus: Anni Pöyhtäri. Kuvan tiedot pohjautuvat Ruut Uusitalon väitöskirjaan.

Nyt kun elämänkierto on selvää, niin lisätään käsittelemiemme lajien joukkoon vielä niin kutsuttu myyräpuutiainen (Ixodes trianguliceps), jottei menisi liian yksinkertaiseksi. Kahdesta edellä mainitusta puutiaisesta myyräpuutiainen eroaa siten, että kaikkien näiden kolmen lajin toukat ja nymfit veriaterioivat pääasiassa jyrsijöissä. Trianguliceps jatkaa tätä myös aikuisena, siinä missä ihmistäkin vaivaavien ricinus ja persulcatus -naaraiden pääasiallisina isäntinä toimivat isommat nisäkkäät kuten jänikset, peurat ja kauriit.

Myyräpuutiaiset viettävät koko elämänsä myyrien käytävissä ja koloissa. Ne eivät missään elämänsä vaiheessa aterioi ihmisessä eikä levitä meihin taudinaiheuttajia, mutta osallistuvat niiden kierron ylläpitämiseen myyrissä ja näin vaikuttavat epäsuorasti myös ihmiseen.

Otetaanko vielä yksi twisti? Kun persulcatus ja ricinus ovat nyt aikansa viettäneet rinnakkaiseloa, niin ne voivat risteytyä keskenään, ja pieni osa puutiaisista onkin näiden kahden lajin risteytymiä. Jos sellainen osuu eteen, ulkonäköön perustuvalla tunnistamisella voi heittää vesilintua ja tarvitaan geneettistä tunnistusta avuksi.

Tsekkaa naaraan takaselkä – näin ne voi erottaa

Puutiainen ja taigapuutiainen näyttävät ensivilkaisulla täysin identtisiltä. Kun katsellaan näiden lajien naaraita vierekkäin mikroskoopin avulla alle ja tarkastellaan niiden takaselkää, voidaan näiden kahden lajin edustajat kuitenkin useimmiten erottaa toisistaan.

Ekologi, metsäeläintieteen emeritusprofessori Heikki Henttonen on tehnyt puutiaistutkimusta jo vuosikymmeniä ja hänen silmänsä on harjaantunut erottamaan eri lajien edustajat toisistaan hyvinkin nopealla vilkaisulla.

”Naaraat erottaa takaselän kaaren jyrkkyysasteesta. Taigapuutiaisen naaraan selän takaosan kaarre on jyrkkäreunainen, kun taas tavallisella puutiaisella on melko tasainen takaselkä”, hän selittää.

Selän karvaisuusasteessa on myös eroja.

”Tämän voi havaita jo suurennuslasilla.”

Puutiaisnaarailla on punaruskea takaselkä. Kuva: Kari Kaunisto

Myös etujalan tyvisosan piikissä on eroa, mutta vaihtelua on. Henttosen mukaan koiraiden erottaminen morfologisesti eli ulkonäöstään on huomattavasti vaikeampaa, muttei mahdotonta. Tärkeätä on tietää, että koiraat ovat aivan erinäköisiä kuin naaraat. Koiraat ovat naaraita pienempiä ja tummia, naarailla on punaruskea takaselkä.

Puutiaiskoiraat ovat naaraita pienempiä ja tummia. Kuva: Kari Kaunisto

Koska puutiaislajien erottaminen ei paljaalla silmällä onnistu ja molemmat ovat yhtä iljettäviä siinä vatsanahalla killistellessään, äkkiseltään miettii, että onko sillä mitään väliä, kumpi on napannut itsensä matkaan mukaan. Onko näiden lajien välillä eroa esimerkiksi niiden kantamien taudinaiheuttajien suhteen?

”Molemmat lajit levittävät borrelioosia aiheuttavia Borrelia burgdorferi -ryhmän bakteereita ja puutiaisaivotulehdusta aiheuttavaa TBE-virusta, mutta joidenkin muiden taudinaiheuttajien osalta on eroja”, kertoo puutiaisia ja niiden välittämiä tauteja vuodesta 2012 tutkinut Sormunen.

”Esimerkiksi taigapuutiaiset kantavat lähinnä Venäjällä ja Aasiassa tavattavaa Candidatus Rickettsia tarasevichiae -bakteeria. Sen sijaan suomalaisista taigapuutiaisista on toistaiseksi löydetty vain yksi Babesia-alkueläintä kantanut eikä yhtään Neoehrlichia mikurensis -bakteeria kantanutta yksilöä. Molempia tavataan säännöllisesti tavallisista puutiaisista”.

Edellä mainituista Candidatus Rickettsia tarasevichiae ja Neoehrlichia mikurensis ovat bakteereita. Molempien tiedetään aiheuttaneen tautitapauksia ihmisillä, mutta Suomessa tautitapauksia ei ole raportoitu. Babesiat ovat tunnettuja taudinaiheuttajia sekä ihmisillä että eläimillä. Suomessa on raportoitu yksi, tyypillisesti naudoilla tautia aiheuttavan Babesia divergens -loisen aiheuttama, tautitapaus ihmisellä.

Henttonen puolestaan lisää, että taigapuutiaisessa aivokuumevirus näyttää oleva yleisempi kuin tavallisessa puutiaisessa. Samanlaisia tuloksia on Karjalan tutkimuslaitoksen tutkijoilla Petroskoissa.

Taigapuutiaisen naaraan selän takaosan kaarre on jyrkkäreunainen. Kuva: Heikki Henttonen

Miten puutiaislajit sijoittuvat keskenään ajassa ja paikassa

Miten sitten peruspuutiaisemme ja taigapuutiainen mahtuvat samaan tilaan, sillä ekologian teorian mukaan kovin samankaltaiset lajit eivät voi elää samalla paikalla. Tietyt perusedellytykset ympäristössä ovat samat, kumpikin laji tarvitsee lämpöä ja kosteutta.

Puutiaiset lähtevät liikkeelle noin viiden celsiusasteen lämpötilassa. Sen takia keväällä hyvinkin aikaisin voi jo havaita puutiaisia, ja toisaalta syksyn ensimmäiset kylmät yötkään eivät niitä vielä karkota. Toisaalta kosteus on niille todella tärkeää. Puutiainen voi odotella ravintoa pitkätkin pätkät syömättä, mutta kuivumista ne eivät kestä. Siksi ne kaivautuvatkin pitkinä kuumina jaksoina tavallista syvemmälle karikkeeseen. Sen takia pitkinä hellejaksoina puutiaisia joutuu irrottelemaan iholta vähemmissä määrin.

Erojakin taigapuutiaisen ja puutiaisen väliltä kuitenkin löytyy. Maantieteilijä, filosofian tohtori Ruut Uusitalo on tutkinut ja mallintanut puutiaislajien elinympäristöjä ja löytänyt molemmille lajeille selkeitä preferenssejä ympäristönsä suhteen.

”Yleisesti ottaen molempia hyödyttävät samat ympäristötekijät”, kertoo Uusitalo.

”Vaikka kosteus on tärkeä edellytys puutiaisten runsaudelle, liian suurella sademäärällä on kuitenkin välillisesti negatiivinen vaikutus puutiaisten runsauteen lämpötilan laskemisen ja mahdollisen tulvimisen kautta. Taigapuutiainen kuitenkin kestää puutiaista paremmin kuivuutta ja viileää sekä lyhyttä kasvukautta.”

Peurakantojen kasvu hyödyttää molempia puutiaislajeja.

Henttonen on puolestaan tutkinut liki vuosikymmenen samalla alueella Kuhmoisissa eläviä puutiaislajeja ja toteaa myös, että taigapuutiainen suosii selvästi puoliavoimia, mutta ei täysin avoimia ympäristöjä. Vanhoista kuusimetsistä taigapuutiaista ei juuri löydä.

Kun levinneisyyteen vaikuttavia tekijöitä tarkasteltiin laajassa mittakaavassa Parasites & Vectors -lehdessä julkaistussa puutiaislajien levinneisyysmallinnustutkimuksessa, Uusitalo ja muut tutkijat havaitsivat, että molempien lajien runsauteen vaikuttaa positiivisesti runsas kasvillisuus.

Isäntäeläinten runsaus on myös puutiaisia hyödyttävä tekijä, peurakantojen kasvu hyödyttää molempia puutiaislajeja. Taigapuutiaisen levinneisyysalue on kuitenkin pohjoisempana kuin puutiaisen, ja tämän vuoksi suotuisat tekijät vaihtelevat jo siitä syystä, että pohjoisempana erilaiset isäntäeläimet saattavat olla runsaampia. Esimerkiksi metsäjänikset ovat rusakkoja yleisempiä pohjoisempana ja ovat täten suotuisampi isäntä Ixodes persulcatus -puutiaiselle.

Myös eri lajien vuodeaikainen aktiivisuus vaihtelee. Heikki Henttonen kertoo, että taigapuutiaisten ja puutiaisten aikuisten aktiivisuus vaihtelee kesän aikana. Siinä missä aikuisten taigapuutiaisten aktiivisuushuippu osuu huhtikuun lopulta kesäkuun loppuun, ovat saman alueen aikuiset puutiaiset aktiivisimmillaan loppukesällä, jolloin aikuisia taigapuutiaisia ei juuri löydy.

”Itse asiassa niitä ei juuri enää juhannuksen jälkeen näe.”

”Lisäksi taigapuutiaiset näyttävät aktivoituvan alhaisemmissa lämpötiloissa”, sanoo Henttonen. ”Olen pyytänyt huhtikuussa taigapuutiaisia, kun yöllä oli kolme astetta pakkasta ja päivällä kolme lämmintä.”

Pitkän linjan luonnontieteilijä havaitsee eron esiintyvyydessä

Kuten aiemmin on mainittu, taigapuutiaisen saapumisen ajankohdasta Suomeen ei ole tarkkaa tietoa, mutta Heikki Henttosen mukaan 2000-luvun alkupuolella on havaittu ainakin Kuhmoisten alueella alkukesässä selvä ero puutiaisrunsaudessa, mikä voisi viitata taigapuutiaisen saapumiseen alueelle.

Taigapuutiaisen tulo on voinut Henttosen mukaan kymmenkertaistaa alueen puutiaistiheyden aiempaan verraten. Tämä näkyy toki erityisesti alkukesällä, jolloin taigapuutiainen on erityisen aktiivinen.

Jos ajatellaan, että taigapuutiainen on saapunut muuttolintujen mukana, on helppo ymmärtää sen esiintymisalueiden melko tarkat keskittymät. Kuinka monta introduktiota Suomeen on tullut, on asia, jota emme vielä tiedä. Se mitä tiedetään, on taigapuutiaisen levinneisyys, joka on pohjoisempi kuin puutiaisen. Puutiaisen ja myös taigapuutiaisen elämänpolku kulkee ylös ja alas heinänkortta pitkin riippuen vallitsevasta lämpötilasta ja ilmankosteudesta, horisontaalisesti ne eivät itsenäisesti liiku.

Kartoissa vasemmalla puutiaisen elinympäristöt, oikella taigapuutiaisen. Mitä punaisempi alue on, sitä sopivampi se on lajille. Tavalliselle puutiaiselle sopivimmat ympäristöt löytyvät Etelä- ja Järvi-Suomesta. Taigapuutiaiselle sopivimman elinympäristöt taas sijaitsevat Pohjanlahden rannikolla, Pohjois-Savossa, Pohjois-Karjalassa, Kainuussa ja Pirkanmaalla. Kartta perustuu todellisten elinympäristölöytöjen perusteella tehtyyn mallinnukseen. Lähde: https://doi.org/10.1186/s13071-022-05410-8

Miten tähän tulisi suhtautua

Suomessakin puutiaiset kantavat siis useaakin taudinaiheuttajaa, mutta näistä ihmisissä tauteja aiheuttavat lähinnä Borrelia burgdorferi sensu lato -bakteeri ja puutiaisaivokuumevirus. Borrelioosia aiheuttaa bakteeri, joten sitä voidaan hoitaa antibiooteilla. Tosin kuuri ei ole kevyimmästä päästä. Puutiaisaivokuumetta vastaan on rokote.

Tärkeä keino borrelioosin torjunnassa on tehdä punkkitarkastus luonnossa liikkumisen jälkeen. Bakteeri nimittäin siirtyy ihmiseen vasta tuntien ruokailun jälkeen, kun puutiainen oksentaa. Puutiaisaivokuumevirus sen sijaan tarttuu puutiaisen syljen mukana, eli mahdollisesti heti puutiaisen suuosien lävistettyä ihon ja sen alkaessa veriaterioimaan.

”Onneksi vain hyvin pieni osa puutiaisista kantaa virusta ja riski saada virus on pieni”, sanoo Jani Sormunen.

”Taigapuutiaisista joillain alueilla neljä prosenttia kantaa virusta, tavallisissa puutiaisissa osuus on pienempi”, tarkentaa Henttonen.

Sormunen kuitenkin muistuttaa, että puutiaisaivokuumeen seuraukset voivat olla vakavat ja paljon luonnossa liikkuvien tulisi harkita rokotusta, erityisesti, jos alueella on esiintynyt tautitapauksia. Alueilla, joilla tautia esiintyy erityisen paljon, kuten Ahvenanmaalla, rokotus kuuluukin jo kansalliseen rokotusohjelmaan.

Puutiaisten välittämien taudinaiheuttajien yleisyys riippuu toki myös puutiaisten runsaudesta.

”Tähän vaikuttavat esimerkiksi puutiaisten isäntäeläinten populaatiot; jyrsijät, peurat ja kauriit”, kertoo Ruut Uusitalo.

Puutiaisaivokuumeviruksen pesäkkeet ovat ajallisesti melko vakaita, mutta näitä pesäkkeitä löytyy joka vuosi lisää. Taigapuutiaisilla virusta esiintyy useammin kuin puutiaisilla, joten sen leviäminen vaikuttaa myös puutiaisaivokuumeen esiintyvyyteen Uusitalon mukaan.

Puutiaisen toukkia imemässä verta metsämyyrän korvalehdellä. Kuva: Heikki Henttonen

Mitä eri tieteenalojen edustajien kristallipallo kertoo tulevaisuudesta?

Mitä puutiaisrintamalla sitten on odotettavissa tulevaisuudessa? Heikki Henttonen, Jari Sormunen ja Ruut Uusitalo edustavat kaikki eri tieteenaloja, mutta he ovat yhtä mieltä siitä, että puutiaisten määrä tulee lisääntymään. Jo lähitulevaisuudessa.

Ilmaston lämpenemisellä on myös merkitystä, ja todennäköisesti puutiaisten elinalueet laajenevat hiljalleen pohjoisemmaksi. Tätä ilmenee selvästi jo maailmanlaajuisesti. Pitenevä lumeton kausi antaa puutiaisten eri ikävaiheille enemmän aikaa löytää veriuhri.

Ilmaston lämpeneminen vaikuttaa myös puutiaisten isäntäeläinten levinneisyyksiin ja runsauksiin. Taigapuutiainen on levinnyt meille Siperiasta, missä se on tottunut melko viileään ilmastoon. Se pärjää Suomessakin kotoista serkkuaan paremmin. Miten lämpeneminen sitten vaikuttaa siihen?

”Näyttää siltä, että se on erityisen sopeutumiskykyinen ja leviää nopeasti etelämmäs”, toteaa Uusitalo. Henttonen pohtii myös, että puutiaisten elämänkierto voisi nopeutua lämpimämmässä ilmastossa.

Kohtaammeko siis tulevaisuudessa enemmän puutiaisvälitteisiä tauteja? Kyllä tämä on mahdollista, suorastaan todennäköistä.

”Puutiaisten määrien kasvaessa myös taudinaiheuttajia kantavien puutiaisten määrä luonnossa kasvaa, vaikka itse taudinaiheuttajien esiintymisessä ei tapahtuisi muutoksia. Näin ollen voidaan odottaa myös puutiaisvälitteisten tautien tapausmäärien jatkavan kasvuaan”, kertoo Sormunen.

Miten ilmaston ja ympäristön muutos vaikuttaa muihin puutiaislajeihin? Onko odotettavissa, että Suomeen leviää uusia lajeja? Sekä Henttonen että Sormunen ovat sitä mieltä, että Dermacentor reticulatus ja Hyalomma marginatum ovat silmällä pidettäviä lajeja.

Puutiaisvälitteisten tautien määrän voidaan odottaa myös jatkavan kasvuaan.

Ensin mainittu levittää monia taudinaiheuttajia; Rickettsia-suvun bakteereita, Omskin verenvuotokuumetta sekä puutiaisaivokuumetta. Näiden lisäksi Dermacentor reticulatus on merkittävä koirien babesioosin eli koiran punataudin levittäjä. Tätä puutiaislajia esiintyy jo Latviassa, mutta sieltä on vielä pitkä matka Suomeen, toppuuttelee Sormunen ja lohduttaa, ettei riskiä ole vielä lähitulevaisuudessa.

Hyalomma-puutiaiset ovat levinneet Euroopassa yhä pohjoisemmas, mutta ilmastomme, tai lähinnä talvemme, on vielä liian kylmä myös niille. Satunnaisia introduktioita kuitenkin on esiintynyt.

”Hyalomma marginatum levittää Krimin-Kongon verenvuotokuumetta ja voidaan ajatella, että se voisi levitä isäntäeläimiin Suomessa infektoituneen puutiaisen veriaterioinnin yhteydessä”, kertoo Sormunen.

Jos Suomeen muuttolinnun mukana kantautunut Hyalomma-puutiainen on infektoitunut Krimin-Kongon verenvuotokuumetta aiheuttavalla viruksella ja levittää veriaterioidessaan sen vaikkapa peuraan, niin voisivatko omat kotoperäiset puutiaisemme saada sen aterioidessaan samasta peurasta levittää sitä sitten ihmisiin täällä?

Sormunen toteaa, että emme tiedä vielä, voivatko suomalaiset Ixodes puutiaisemme levittää tätä virusta eteenpäin, mutta painottaa, että sekä puutiaislajien, että taudinaiheuttajien seuranta on tärkeää, jotta osaamme varautua erilaisiin haasteisiin.

Henttonen listaa seurattaviin lajeihin vielä ruskean koirapuutiaisen, Rhipicephalus sanguineauksen, ja toisaalta muita eurooppalaisia Ixodes -lajeja.

Puutiaiset ovat täällä pysyäkseen ja lisääntyäkseen. Niistä emme pääse, joten meidän on sopeuduttava elämään niiden rinnalla. Jos puutiaisvälitteiset taudit mahdollisesti lisääntyvät, niistä on hyvä olla tietoinen, jotta niitä osataan ehkäistä ja toisaalta tarpeen tullen myös tautitapauksia tunnistaa ja hoitaa.

Jokainen meistä voi ehkäistä puutiaisten levittämiä tauteja suojaavalla pukeutumisella, punkkitarkastuksella ja tarvittaessa rokotuksilla. Jatkakaamme siis suunnistusta, metsästystä, marjastusta, vaeltamista ja nauttikaamme luonnosta yhdessä puutiaisten kanssa. Kaikessa iljettävyydessään ne ovat äärimmäisen mielenkiintoisia eläimiä elinkiertonsa ja taudinaiheuttajakiertonsa monimutkaisuudessa.

EDIT 6.4.2023 Muutettu tulossa olevan suosituksen mukaisesti punkki-termi puutiaiseksi (myös otsikossa) silloin kun kyse on ryhmän lajeista. Täydennetty yhtä kuvatekstiä.